Peter Kotilainen hymyilee ja ratkaisee taas entiseen malliin – ”Olen painanut tosi hyvin hommia”

Peter Kotilainen kertoi Pääkallo.fi:lle kuluvan kauden olleen henkisesti uran vaikein. Kuva: Esa Jokinen

Peter Kotilainen kertoi Pääkallo.fi:lle kuluvan kauden olleen henkisesti uran vaikein. Kuva: Esa Jokinen

Jyväskylän Happee näyttäisi saaneen kovan vahvistuksen kevään peleihin. Peter Kotilainen ratkaisi kolmannen puolivälierän TPS:aa vastaan ja pelaa jälleen hyvällä tasolla.

Kevät, Happee–TPS ja Salibandyliigan puolivälierät – siinä on yhdistelmä, joka harvoin pettää. Eikä pettänyt torstai-iltanakaan, kun Happee siirtyi 2–1-voitoin johtoon kihelmöivän trillerin päätteeksi.

Jyväskylän monitoimihallissa, ”Monnarissa”, nähtiin ottelu, josta ei tunnetta ja vääntöä puuttunut. 4–3-numeroin päättyneessä kamppailussa maalivahdit olivat isossa roolissa, mutta kirkkaimpana tähtenä loisti tehot 3+1 iskenyt Happeen Peter Kotilainen.

Kotilainen avasi pudotuspelien maalihanansa edellisessä ottelussa Turussa, ja siitä oli hyvä jatkaa torstaina. Lienee sanomattakin selvää, että onnistumiset maistuivat pisteistä elävälle hyökkääjälle.

– Ketsuppipullo aukesi jo viime matsin lopussa. Kun pelit menevät pidemmälle, niin myös minun pitää onnistua. Kyllähän ne joukkueen todennäköisyydet voittoonkin kasvavat, jos pystyn tekemään maaleja, Kotilainen tuumasi ottelun jälkeen Pääkallo.fi:n haastattelussa.

Kotilainen, 23, on viimeksi jäänyt runkosarjassa alle 50 tehopisteen kaudella 2013–2014 hänen pelatessaan Classicissa.

Kuluva kausi on ollut kuitenkin poikkeuksellisen tuskainen. Alkukaudesta pisteitä ei meinannut irrota millään, mutta loppurutistuksen ansiosta hän kasasi tehot 13+16=29. Meno oli välillä erittäin hankalaa puskemista, ja Kotilainen tiedostaa sen itsekin.

– Kesäkuussa loukkasin selän, ja se oikeastaan paheni World Gamesissa (heinäkuussa järjestetty maajoukkueturnaus). Selkä ei oikein lähtenyt parantumaan, ja se vaivasi koko syksyn. Onhan tässä sen lisäksi kaikkea muutakin häsmäkkää ollut, Happee-tähti muisteli Monnarin uumenissa.

Kolmannessa puolivälierässä TPS:aa vastaan syntyneet neljä tehopistettä ja koko peli-ilme olivat kuitenkin ihan päinvastaiset. Nyt selkä ja pääkoppa vaikuttaisi olevan kunnossa.

– Olen painanut tosi hyvin hommia koko kevään. Nyt se alkaa näkyä, että kroppa on hyvässä kunnossa ja kentällä kulkee. Niin ajattelinkin, että playoffeissa pitää olla kunnossa. Eihän sillä ole mitään väliä, minkälaisen runkosarjan pelaat, jos homma ei toimi keväällä.

Torstain avausmaalissaan Kotilainen oli juuri oikeaan aikaan lyömässä irtopallon verkkoon. Toinen näytti lehtereille sitäkin hienommalta, kun hän laukoi pallon lähivapaalyönnistä todella pienestä muurin raosta yläkulmaan.

– Niin, se vaparimaali. Yritin oikeaan yläkulmaan, jossa oli tilaa, mutta se taisikin mennä vasempaan. Nämä on näitä playoff-maaleja.

Kolmatta erää oli jäljellä hieman reilut viisi minuuttia, kun 2–3-häviöllä ollut Happee sai ylivoiman. Pitkän pyörityksen jälkeenkin näytti jo siltä, ettei joukkue kykenisi ohittamaan turkulaisveskari Pyry Luukkosta.

Toisin kuitenkin kävi. Kotilainen vaihtoi vasemmasta siivestä oikealle puolelle. Hän sai pallon lapaansa ja lähti virittämään kantista rannelaukausta kohti maalia. Pallo kimposi Luukkosen maskin kautta Lauri Stenforsiin, josta reikäkuula valui verkon perukoille.

Ei ehkä kaunein maali, mutta ilman Kotilaisen päättäväisyyttä se olisi jäänyt syntymättä.

Vaikeita aikoja muistellessaan taitohyökkääjä pohtii tosissaan, miten niistä on noustu ylös.

– Vaikeammat jaksot kasvattavat aika hyvin. Tämä on ollut henkisesti vaikein kausi itselleni, mutta samalla se on kasvattanut, ja nyt playoffeissa pääsen aloittamaan kaiken alusta.

– Jos on elänyt vaikeita hetkiä, niin silloin hyvät tuntuvat vieläkin paremmalta. Koko ajan ”tasapaksua hyvää” elävä pelaaja saattaa pohjalla käydessään huomata, että se huippu onkin sen jälkeen paljon korkeammalla. Pyritään kuitenkin siihen, ettei itselleni tulisi enää pohjakosketuksia.

Hieman hankalia aikoja on elänyt myös Happeen kirkkaimpiin tähtiin kuuluva Jami Manninen, joka ei ollut ennen torstaita saanut vielä pistetiliään auki pudotuspeleissä.

Jatkoerä oli ehtinyt vanheta vain reilun minuutin, kun Manninen ja Kotilainen pääsivät kääntämään kahdella yhtä vastaan. Manninen heitti herkullisen lätyn jatkoerässä vierelleen nostetun Kotilaisen lapaan.

Jami Mannisen riemu repesi hänen iskettyään playoffien avausmaalinsa jatkoerässä. Kuva: Esa Jokinen

Kaikkien yllätykseksi hän ei kuitenkaan lähtenyt hakemaan illan neljättä osumaansa, vaan syötti vielä kerran takatolpalle, mistä Manninen pääsi sinetöimään Happeen voiton. Maajoukkueen vakionimen tuuletuksesta päätellen iso gorilla tipahti sillä hetkellä harteilta.

– Pitihän se Jaminkin maalitili saada avattua, Kotilainen sanoi virnistellen lehdistötilaisuudessa pelin jälkeen.

– Se oli varmasti tärkeä maali Jamille. Toivottavasti pääsemme kokeilemaan jatkossakin samassa ketjussa. Meillä on kyllä paljon historiaa takana hänen kanssaan ja olemme pelanneet pitkäänkin samassa kentässä. Aika hyvin löydämme toisemme, kun paikka tulee.

Happeen untuvatakki päällään Monnarilta poistunut Kotilainen lähti siirtämään ajatukset perjantaille. Silloin joukkueet kohtaavat jälleen, ja pelipaikkana on Turun Kupittaa.

TPS on sinnikäs vastustaja, joka ei tunnetusti päästä muita helpolla, mutta Kotilaisen usko perjantai-illan ryöstöön oli vahva.

– ”Tepsi” tykkää pelata tiukkoja pelejä ja pelit päättyvät maalin erolla. He tekevät sen kieltämättä hyvin. Väitän, että tämä sarja kääntyy vielä meille, jos he noin jatkavat.

– Otetaan tästä hyvät asiat mukaan, sillä huomenna emme saa mitään ilmaiseksi, Kotilainen päätti ja suuntasi ulko-ovea kohti.

10 comments

  1. Naurattaa.Vähän sama asia jos tuomari antaisi aina 2 min.kun kiroilee.Epäurheilijamainen käytös.Paljonko tulisi jäähyjä?Mielestäni pelaajan pitää saada purkaa pettymystään esim.epäonnistuttuaan.Kun tai jos maalivahti esim.NHL playoffeissa päästää maalin jatkoajalla ja lyö mailansa ylärimaan päreiksi niin ei siitä rangaistuksia tule.Mutta jos vaikka heittää mailan keskialueelle ja päin tuomaria niin penalttia tulee.

  2. Maalikoosteen perusteella tuomarit syötti Happeelle kaksi maalia. Kotilaisen vaparimaali, vaparia ei olisi koskaan pitänyt viheltää. 3-3 tasoitus yv:llä, Nurmisen jäähy aivan naurettava. Kunelius ottaa Nurmisen kädestä kiinni ja vetää perässään laidan yli.

  3. Niin. Manninenhan siis paiskasi mailansa jalkojensa juureen voittomaalin tehtyään. Tästäkö nyt pitäisi sitten rangaistuksia jaella? Finaaleissa on kyllä jäänyt voittaneelle joukkueelle tuomitsematta aika monta varusteenheittoa jos sääntöä ruvetaan tosissaan soveltamaan…

  4. Hyvä Hirvet! Jatkakaa samaan malliin, pää kylmänä (ei tyhmiä jäähyjä) ja jalat lämpösenä sitten Turussa 😀 <3

  5. Tsiisus näitä. Ois varmaan ollut tarpeellinen jäähy… herätys, abclta kahvia tai batteryä jos ei muuten onnistu

  6. Heittihän Johanssonkin Nokialla mailansa ilmaan maalin jälkeen eikä saanut edes kiinni 😀