Steelers nousi derbyvoitolla karsintaviivan päälle – katso lauantain liigatulokset

Nico Jonaeson iski tänään kolme tehopistettä. Arkistokuva: Anssi Koskinen.

Nico Jonaeson iski tänään kolme tehopistettä. Arkistokuva: Anssi Koskinen.

Miesten Salibandyliigassa pelattiin tänään kaksi kamppailua. Naisten liigaa pelattiin puolestaan neljällä paikkakunnalla.

Hämeenlinnassa Elenia Areenalla pelattiin todella herkullinen ottelu, kun Hämeen derbyssä Steelers ja LASB iskivät yhteen. Steelers voitti ottelun lopulta lukemin 7-6.

Voitolla Steelers nousi pois karsijan paikalta tiputtaen Oulun Luistinseuran karsintaviivan alapuolelle. OLS:lla on mahdollisuus ottaa sijoitus takaisin, kun se kohtaa huomenna kotonaan Oilersin. LASBin pudotuspelihaaveet eivät tappiosta huolimatta vieläkään kuolleet, sillä Oilers hävisi SPV:lle Seinäjoella 8-4.

Hämeen paikallispelin kaksi ensimmäistä erää olivat varsin tasaisia tuloksen valossa. Avauserä tasattiin lukemin 1-1 ja toinen maalein 3-3. Maaleja tehtiin ensimmäisten 40 minuutin aikana tasatahtiin ja molemmat saivat kokeilla vuorollaan johtoasemassa pelaamista.

Sama jatkui kolmannessa erässä. Ensin Justus Kainulainen nosti taidokkaasti vieraat 5-4 -johtoon ajassa 42:44, mutta Nico Jonaeson ujutti tasoituksen Steelers-hyökkäyksen nopean reagoinnin jälkeen viisi minuuttia myöhemmin.

Jonaeson oli asialla myös 53 minuutin kohdalla siirtäen Steelersin johtoon. Steelers siirtyi ensi kertaa kahden maalin johtoon vajaat kolme minuuttia ennen päätössummeria. Maalintekijänä toimi maalin edustalta pallon reppuun sutinut Heikki Hätönen.

LASB kavensi minuutti ja 50 sekuntia ennen loppua kuudella viittä vastaan Tuure Ailion liigakauden 13. osumalla. Osuma jäi kuitenkin illan viimeiseksi ja näin Steelers nappasi tärkeät sarjapisteet.

Steelersin tehokkaimmat olivat Jonaeson ja Ville Lastikka molemmat tehoin 2+1. LASBin Justus Kainulainen teki hattutempun ja Rasmus Kainulainen syötti kolme osumaa.

Naisten Salibandyliigassa NST laittoi Kooveen ahtaalle Tampereella. Lopulta kotijoukkue kuitenkin voitti maalein 5-4.

Koovee johti ottelun puolivälissä vielä 5-1, mutta siitä alkoi NST:n kiri. Lappeenrantalaiset nousivat vielä toisen erän aikana kahden maalin päähän ja Juuli Hakkaraisen osuma kolmannen erän alussa nosti vieraat aivan Kooveen kannoille.

Tämän lähemmäs ei NST kuitenkaan päässyt ja näin ollen pisteet jäivät Tampereelle. Kooveen tehonainen oli Oona Kauppi pistein 3+1.

Naisten Salibandyliigassa voittoihin ylsivät myös Classic, SB-Pro ja PSS.

Miesten Salibandyliiga:
17:00 SPV-Oilers 8-4
18:00 Steelers-LASB 7-6

Naisten Salibandyliiga:
14:00 Classic-SSRA 8-3
15:30 Koovee-NST 5-4
17:00 SB-Pro-TPS 5-1
18:30 PSS-ÅIF 3-0

Lue myös:
NST vuodessa alaspäin karsinnoista runkosarjan voittajaksi – katso Divarin sijoitukset

26 comments

  1. Oli kyllä SPV pelissä niin surkeaa tuomarointia, veti sanattomaksi. Vaikka spv:tä kannatan niin täytyy kyllä sanoa että olivat kotijoukkueen puolella.

  2. Aikamoista tuomaritoimintaa Seinäjoella. Toivotaan että öljmiehet saavat vaan sisua tästä.

  3. Tärkeä voitto Kooveen naisilta. Pelin Fanseatista katsoneena, selostaja mainitsi flunssa-aallosta jonka vuoksi lähemmäs kymmenen vakiokokoonpanon pelaajaa ulkona. Onneksi tämän myötä ei tullut pistemenetyksiä vaan taistelu jatkuu.

  4. Ei tuomaritoiminta vakuuttanut mutta vielä luokattomampaa oli Oilersin peli. Mikä ihme joukkuetta vaivaa??? Selitykseksi ei kelpaa että takennetaan tulevaisuuden joukkuetta kun äijät joilla on yli 200 peliä ovat huonompia kuin B-junnut. Jos joukkueessa olisi leveyttä, monta ”runkopelajaa” pitäisi heittää vilttiin

  5. Ei saanut tuomarit kehuja oikein mistään. Todella vieraanvaraista väkeä Seinäjoella, olipa mukava katsoa kolme peliä, siitäkin huolimatta, että Oilers hävisi.

  6. Hieno oli jälleen Hämeen Derby. Viihdettä todella koko rahalla. Ja paras voitti. Hyvä Steelers!

  7. Sääli, että Oilers pääsee playoffeihin. Jopa 10 kierroksen kuntopuntariotannalla liigan heikoimpia jengejä. Paljon mieluummin katsoisi LASB:ia tms. joukkuetta pkayoffeissa jolla saattaisi halua pelaamiseen löytyäkkin. Eikun niin joo, Oilers, junnut ja tulevaisuus. Ainoa nuori joukkue liigassa. Yhtä uniikki selitys, kuin joukkueen logo. Neljä kertaa rumasti turpaan, ei jatkoon ja Arto selittää.

  8. Oli hieno peli. Lasbilta voitettavissa ollut peli. Muutama pallon menetys keskialueella. Ja Steelers kiitti. Ja yhden Lasb pelaaja potki omiin. No onni on ansaittava. Jännä seurata menikö Lasbin Playoff juna ohi asemalta. No sarjapaikka on varmistettu kuitenkin.

  9. Ei kai Oilers juuri keltään ole rumasti turpiin saanut? Ok, kotona Indians ja SPV, muita? 6-3 Classicille? Maalilla pariin kertaan KrP:lle? Vieraissa ei ole hävinnyt kertaakaan edes viidellä, toisinkuin vaikka KrP, ErVi ja Indians.

  10. ”Uskallettii olla pallolla…” sanoi Sihvonen. No katselee nyt pelin ensin videolta ja kommentoi sen jälkeen. Mutta on derbyt hienoja tapahtumia, vielä toivoisi enemmän Steelerssiltä brändäämistä ja tapahtuma tohinaa niin saisi väkeä halliin! Trackersin ”kauhujen talo” on muisto vain.

  11. LASB brändi ja ottelutapahtuma valovuoden edellä Steelersiä. Katsomossa meillä oma rumpuryhmä ja Elenialla kuului monesti LASB yli Steelersin.

  12. Onneksi olkoon jos Lahti onnellinen äänensä esille saamisesta. Kyseessä kuitenkin ottelu jossa pisteet Steelersille. Et sillee.

  13. Kyllä yksi surkeimmista, mitä olen nähnyt. Minkähänlainen kannustus (kannustamattomuus) on kotipeleissä noin muuten, kun tänäänkin niin vaisua, vaikka kyseessä tärkeät pojot erityisesti S:lle. Toki pelit voitetaan kentällä, ei katsomoissa, vaikka kannustaminen urheilun mukava lisämauste onkin. Peli oli muutoin suht tasainen ja olisi voinut päättyä kumman hyväksi vain. Siltikin… bussia ei ihan parkkeerattu tällä kertaa oman maalin eteen, mutta Steelersin pallollinen peli in my a.. 😀

  14. PAIKALLA kuten junnu8 sano niin paremmalla onnella LASB olisi voinut voittaa. Et sillee

  15. Eiköhän huono menestys ole syönyt steelersin kannattajien intoa. Jengin pitäisi aloittaa ihan puhtaalta pöydältä eikä olla niin sisäsiittoinen. Valmentaja pitäisi ottaa jostai muualta kuin samalta kylältä jolloin on jo osan joukkuelaisten kaveri. Puitteet ovat Hämeenlinnassa upeat. Halli ja yleisöäkin kävisi paljon mutta toi sisäsiittoisuus pois niin tulisi enemmän ammattimaisen näköistä 🙂

  16. Kylläpä Oilersin Kaartinen on täysin hupiukko kentällä 😀 Voe pojat..

  17. Siirretään organisaatiota kato pikkuhiljaa tietokonepeleihin.

  18. Jos tuomarit eivät olisi vetäneet niin vihkoon Steelersin syksyn otteluita, olisimme kevyesti pelaamassa playoff-pelejä. Jopa taistelemassa kotiedusta. Keväällä on saatu mahdollisuus näyttää mihin Steelers pystyy sarjan parhailla hyökkääjillä ja huippuvalmennuksellaan.

  19. Steelers oli tehnyt kotiläksynsä hyvin, LASBille ei annettu mahdollisuuksia rakentaa peliä. Steelersin vahvempi halu voittaa näkyi läpi ottelun. LASBin olisi saatava jokunen osaava, kääntöpelin hallitseva pakki ensi vuodeksi joukkoonsa, jotta parempaa tulosta syntyy. Parempi ja nälkäisempi voitti eilen.

  20. Ihanko tosissanne täällä valitatte kun Steelersillä ei ole rumpuryhmää peleissä?? Hämeenlinnassa kuitenkin käy hyvin porukkaa peleissä, eiköhän se ole se pääasia 😀

  21. LASB:n kannattajat! Te täällä kommentoijat olette ihmeen huonoja häviäjiä! Joukkueenne valmennus, pelaajat, huoltojoukot jne. tajuavat että hävisitte paremman, tasaisemman pelaaja rosterin ja usean hyvän ketjun omaavalle joukkueeelle. Steelers pelasi yksinkertaisesti paremmin kokonaisuutena pelin. LASBlla on yksi ketku joka osaa, saa kentällä aikaan vastustajille tuhoa… Se ei vain aina riitä. Kun tuo ketju hajoaa. Hajoaa myös LASB divariin. Kannustus teillä hienoa! Se porukka ei vaan jaa ottelupisteitä kuin täällä kiukutellen häviöstään. Hieno peli/derby jonka paremoi voitti.

  22. Ihan näin sivuhuomautuksena, myöskään SPV:llä ei ollut pelissä rumpuja eilen. Onko sillä sitten mitään väliä, on toinen asia.

  23. Onko tuo ylääoleva nyt asiallista? #posinkautta

  24. Repesin elenian kommentille 😀 sarkasmia parhaimmillaan!

  25. Jännä juttu kun muutama kommentti kolahtaa niin heti ollaan dissaamassa LASBia. Pisteet minäpahoitinmieleni nimimerkille LASB puolustuksesta. Ottakaa muut ennemmin oppia ja lopettakaa syyllistäminen. Posin kautta.