Tiivis peluutus maistui Kailialalle: ”Näissä peleissä haluaakin pelata paljon”

Miko Kailiala oli EräViikinkien onnistujia keskiviikkona. Kuva: Iiro Karesniemi

Miko Kailiala oli EräViikinkien onnistujia keskiviikkona. Kuva: Iiro Karesniemi

EräViikingit ja Indians kalisuttelivat sapeleitaan kuudennen kerran miesten Salibandyliigan puolivälierissä keskiviikkona. Täyteen ammutussa Otahallissa (747 katsojaa) pelattu ottelu päättyi ErVin 6-4 -voittoon, joten edessä on perjantaina miteltävä seitsemäs puolivälieräkamppailu.

Keskiviikkona Ervi aloitti vahvasti ja vei pelillisesti ensimmäisen erän selkeästi. Maalitkin menivät helsinkiläisille 3-0. Toisessa erässä ErVi hieman himmasi, ja Indians löi hiukan löylyä. Espoolaisten pallonhallintapeli johti kuitenkin harvoihin paikkoihin ja yhteen vastaiskumaaliin.

Kolmannessa erässä ErVi käväisi kahdesti kolmen maalin johdossa, mutta Indians paukutti viimeisen vitosen alkuun kaksi maalia 15 sekunnin välein tilanne oli 5-4. Lauri Kapasen 6-4 -maali päästi vieraat lopulta pälkähästä.

– Ollaan ajoittain mielestäni pelattu ihan hyvää peliä koko sarjan ajan. Tulee vain aika mustia hetkiä ajoittain ja tänäänkin Indians pääsi mukaan peliin, kun he tekivät kaksi nopeaa maalia peräjälkeen. Indians on ollut vaikea vastustaja. Meillä on tosiaan ollut hyviä jaksoja, mutta sitten kun heillä kulkee, niin meillä on vähän vaikeaa.

– Hyvin on päästy parissa pelissä viimeisessä erässä tasoihin ja mahdollisuudet on ollut voittoihinkin, mutta niissä tilanteissa on niin sanotusti pomppinut kaverin hyväksi. Tänään saatiin voitto ja perjantaina ratkaistaan sarja, ErVi-hyökkääjä Miko Kailiala ruoti ottelua kamppailun tauottua.

ErVi on koko ottelusarjan aikana pelannut parasta peliään tiiviillä 10-12 pelaajan peluutuksella. Nyt helsinkiläisryhmä väänsi koko ottelun ajan pääosin kahdella kentällisellä ja esitys oli viimeistä vitosta lukuunottamatta vahva.

Miltä tiiviillä kokoonpanolla pelaaminen maistui?

– Totta kai hyvältä. Tässä on vähän kaikennäköistä peluutusta koetettu, mutta se on hienoa kun pääsee pelaamaan paljon, ja näissä peleissä haluaakin pelata paljon. Jalat on kunnossa, niin mikäs siinä. Tuntuma pysyy ainakin hyvänä, Kailiala kertoi.

Keskiviikon ottelussa Kailiala oli yksi ratkaisijoista. Laituri iski avausmaalin ja syötti kaksi maalia. Kailiala tarjoili nappisyötön myös viimeiseksi jääneeseen Kapasen osumaan. Maajoukkuetähtiä vilisevä ykkösviisikko vastasi viidestä vierasjoukkueen osumasta.

Viime keväänä Kailiala oli kovassa lyönnissä pudotuspeleissä ja iski kaikkiaan 31 pistettä 13 ottelun aikana. Tuolla määrällä irtosi myös pistepörssin voitto. Nyt miehen tahti on ollut jokseenkin vaisumpi ja kuuteen peliin on syntynyt tehopisteet 5+4.

– Ei kait tässä tarvitse aiheesta sen enempää avautua. Maaleja tulee ja pisteitä tulee, kun peli kulkee. Tänään, ja muutenkin on ihan sama kuka niitä maaleja tekee. Voitoista tässä kuitenkin pelataan. Ei ole siis mitään apinaa niskassa, ja ollaan kuitenkin ketjuna tehty ihan hyvin maaleja, Kailiala avasi.

Kailiala jäi pois helmikuun MM-karsinnoista alaraajavamman vuoksi ja missasi joitain otteluita runkosarjan lopussa. Äkkiseltään voisi epäillä, että teholaituria vaivaa edelleen jokin vamma.

– En kommentoi, hyökkääjä vastasi napakasti.

Varsinkin neljäs, viides ja kuudes ottelu ovat olleet sarjassa tiukkoja. ErVi kesti keskiviikkona lopun rynnistyksen ja Indians nappasi kahdesta edellisestä pelistä kaksi maukasta maalin voittoa. Joukkueiden pelin taso on vaihdellut otteluiden sisällä ja se on tehnyt kamppailuista myös hyvin viihdyttäviä ja jännittäviä.

Keskiviikkonakin näytti siltä, että ErVi hoitaa homman tasapainoisen esityksen ja vahvan puolustuksen avulla, mutta viimeisen vitosen alkuun joukkue otti turhan jäähyn, ja hölmöili heti perään puolustuspäässä. Kaikkinensa ottelut ovat olleet katsojaystävällistä salibandya ja vaikka ErVin leirissä on tullut kovia pettymyksiä, niin ottelusarjan yleinen taso tuskin harmittaa.

– Tappiot kasvattaa. Tätä varten harjoitellaan koko kausi ja nyt sitten ulosmitataan se toiminta. Niin kuin sanoin aiemmin, niin ehkä oltaisiin voitu laittaa koko sarja jo poikkikin. Meillä on ollut aika hyviä hetkiä. Täällä viimeksi noustiin tasoihin ja kaveri iski jatkoaikamaalin. Viime pelissä oltiin lopussa niskan päällä, mutta kaveri iski sitten pilkusta voittomaalin.

– Pieniin asioihin nämä ratkeavat, eikä välttämättä ole olleet kaikki tähdet meidän puolella, mutta ei valiteta siitä ja koetetaan hoitaa perjantaina homma himaan, Kailiala linjasi.

Yle TV2 televisioi perjantaina seitsemännen puolivälieräottelun klo 18.35 alkaen. ErVin sekä Kailialan kannalta pitkäperjantai ja seitsemäs ottelu tuo varmasti mieleen hyviä hetkiä viime keväältä, jolloin Kailiala iski SPV-välieräsarjassa joukkueensa jatkoaikamaalilla Superfinaaliin.

– Hyviä muistoja on, Kailiala huikkasi väliin kysymyksen alussa.

Mihin seikkoihin sarja ratkeaa tällä kertaa pitkänäperjantaina?

– Perjantaina parempi joukkue voittaa ja meidän pitää olla valmiina. Jos päästetään kaveri kuskin paikalle, niin meillä tulee olemaan vaikeata. Meidän pitää saada hyvä lähtö peliin ja koetetaan saada ehjä kuusikymppinen aikaiseksi, niin sitä kautta voitetaan, Kailiala paalutti.

Iiro Karesniemen ottelukuvat
Juhani Järvenpään ottelukuvat

Lue myös:
EräViikingit punnersi puolivälieräsarjan Indiansia vastaan seitsemänteen otteluun