Video: Blue Foxin Divari-taival päättyi surullisissa merkeissä – ”Show Must Go On” raikasi Tähtihallissa

Kuva: Kuvakaappaus videosta

Kuva: Kuvakaappaus videosta

Blue Fox ja FBC Turku päättivät kautensa lauantaina ensiksi mainitun kotikentällä. FBC Turku haki Tähtihallista vierasvoiton loppulukemin 9-6.

Vieraiden tehomiehiä olivat eritoten hattutempun laukonut Santeri Urponen sekä 1+2 taiteilleet Aku Kuikka ja Antti Kokko. FBC Turku oli lopulta Divarin runkosarjan yhdeksäs ja päätti kautensa lauantaina.

Blue Foxin putoaminen oli ratkennut jo joitakin viikkoja sitten. Yksi Divarin perinteikkäimmistä seuroista jäi sarjajumboksi kerättyään vain 12 pistettä koko kaudella. Ottelun loputtua hallissa raikasikin symboliikkaa uhkunut Queen-hitti ”Show Must Go On”.

3 comments

  1. Yhden aikakauden loppu. Putoaminen on aina ikävää. Mutta kunnollinen analysointi kaudesta. Mikä meni vikaan? Ja matka jatkuu kuitenkin. Seurassa on D1vari aikana pelannut hienoja pelaajia. Johnny Ojala kirkkaimpana tähtenä! On siellä ollut myös Endlund, J.Isomäki Kontturi. Nuorimmista Saaristo. Ja Lillas. Muutama esimerkkinä.

  2. Kyllähän Ojala ja Isomäki tota aikanaan kantoi ja taso laski turhan palio, ku kyseiset herrat lopetti

  3. aikoinaan Andreas Haglund, Erno Tyni..loistavia pelaajia pienestä kylästä.