Liigat

Video: Henri Johansson aloitti pudotuspelit huimalla show’lla – avausmaali 11 sekunnissa

17.03.
2018
Liigat

Henri Johansson (kesk.) iski neljä maalia SPV:n verkkoon ensimmäisessä puolivälierässä. Kuva: Esa Takalo

Nokian KrP avasi puolivälieräsarjan SPV:tä vastaan voitolla miesten Salibandyliigassa. Perjantai-iltana Raholassa pelattu ottelu päättyi isännille lukemin 8–4.

Tähtihyökkääjä Henri Johansson oli jälleen mies paikallaan KrP:lle. Johansson saldosi ensimmäisestä puolivälierästä tehopisteet 4+1.

Avausmaalia ei tarvinnut odotella kauaa. Morics Krumins toimitti pallon maalille ja Johansson ohjasi sen verkkoon, kun avauserä oli ehtinyt vanheta ainoastaan 11 sekuntia. SPV siirtyi ensimmäisessä erässä vielä johtoon, mutta Johansson tasoitti kolme sekuntia ennen taukoa.

Toisessa erässä verkko heilui molemmissa päissä. KrP otti jo 6–2-johdon Ilkka Mäkipään osumalla, ja SPV käytti aikalisänsä. Se ei kuitenkaan nostanut Peliveljiä kahta maalia lähemmäs.

Viimeisen niitin pääsi lyömään Johansson, joka pyörähti taitavasti laidan lähellä ja karkasi yksin maalintekoon aivan kolmannen erän lopussa.

Sarja jatkuu sunnuntai-iltana Seinäjoella.

Ottelutilastot
Esa Takalon kuvat ottelusta

Maalikooste:

Lehdistötilaisuus:

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Anssi Karjalainen
Anssi Karjalainen
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö

Asemapaikka: Espoo

Twitter: @A_Karjalainen