Video: Indians menetti selkeän johdon, mutta vei jatkoaikavoiton Iiskolan maalilla

Indiansilla oli lauantaina alla vaikea kolmas puolivälieräpeli, ja neljännen ottelun etsikkoaika oli luisua käsistä, mutta joukkue nappasi lopulta voiton kamppailusta. Kuva: Iiro Karesniemi

Indiansilla oli lauantaina alla vaikea kolmas puolivälieräpeli, ja neljännen ottelun etsikkoaika oli luisua käsistä, mutta joukkue nappasi lopulta voiton kamppailusta. Kuva: Iiro Karesniemi

Westend Indians ja EräViikingit kohtasivat lauantaina neljännen puolivälieräpelin merkeissä Espoossa. Ottelu ratkesi jatkoajalla, kun Indiansin Heikki Iiskola iski pallon maaliin ajassa 63.23 ja kotijoukkue voitti lukemin 7-6.

Indiansin alku oli vahva, sillä espoolaisryhmä johti parhaimmillaan 5-1 toisen erän alussa ja erän puolivälin jälkeen 6-3. ErVi kuitenki kiri pikku hiljaa ja 6-6-tasoitusosuma syntyi lopulta ilman maalivahtia Miska Mäkisen toimesta ajassa 58.55.

Indiansin tehomiehiä olivat kakkosvitjan Kaarlo Mahlberg (2+1) ja Iiskola (1+2). ErVin Mika Moilanen naulasi hattutempun ottelussa.

Ottelusarja on nyt tilanteessa 2-2 ja viides peli mitellään maanantaina Vantaan Energia Areenalla. Välieriin pääsy vaatii neljä voittoa.

Ottelutilastot
Iiro Karesniemen ottelukuvat

Maalikooste:

Lehdistötilaisuus:

One comment

  1. On se kun muut jengiä tekee maalikoosteet lähetyksistä niin on selostuskin mukana. Onhan tota heimo huutoa paljon kivempi kuunnella.