Video: Mahlberg ja Näränen osuivat ensimmäisessä pudotuspeliottelussaan – Toropainen ratkaisi ajassa 58.24

Santeri Toropainen nousi ratkaisijaksi Vantaalla pelatussa puolivälieräpelissä. Kuva: Iiro Karesniemi

Santeri Toropainen nousi ratkaisijaksi Vantaalla pelatussa puolivälieräpelissä. Kuva: Iiro Karesniemi

EräViikingit ja Indians aloittivat pudotuspelitaipaleensa keskiviikkona Vantaan Energia Areenalla. Tiukka ja varovainen kamppailu päättyi Indiansin 3-2-vierasvoittoon.

Indians iski maaleja tiheään tahtiin toisen erän alussa ja johti 2-0, kun Kaarlo Mahlberg ja Lauri Näränen onnistuivat maalinteossa minuutin välein. Molemmat pelaavat ensimmäistä kauttaan liigassa, joten maalit olivat ensimmäiset pudotuspeleissä. Näräselle kyseessä oli ensimmäinen liigapiste kaikki pelit huomioiden.

ErVi iski kuitenkin tasoihin Miko Kailialan ja Miska Mäkisen maaleilla, ja viimeiselle kympille mentäessä peli oli tasan 2-2. Joku saattoi jo odottaa jatkoaikaa, mutta Santeri Toropainen laukoi vieraiden voittomaalin ajassa 58.24. Toropainen oli myös ottelun tehokkain pistein 1+1.

Indians johtaa puolivälieräsarjaa voitoin 1-0 ja välieriin pääsy vaatii neljä voittoa. Sarja jatkuu perjantaina espoolaisten kotikentällä.

Ottelutilastot
Iiro Karesniemen ottelukuvat

Maalikooste:

Lehdistötilaisuus:

2 comments

  1. Näräsen maali oli pitänyt merkata Toropaiselle, ei mulla muuta

  2. Olihan kummallinen esitys. Kolmannen erän alussa ervi hallitsi aika suvereenisti, ja INkakrit juoksentelivat pitkin kenttää äijien perässä.
    SItten yks kaks suunta muuttui täysin. Kumpihan käskytti vetäytymään / karvaamaan enemmän. Joka tapauksessa Indians sai tatsia peliin, ja tulos oli sen mukainen.

    Pitkä kevät tulee molempien nimimiehille, jos näin kapeilla miehityksillä aiotaan hommat hoitaa.