Video: TPS lähetti Kooveen paineet niskassa runkosarjan päätöskierrokselle

Koovee ei saanut huokaista helpotuksesta. Kuva: Esa Takalo.

Koovee ei saanut huokaista helpotuksesta. Kuva: Esa Takalo.

Koovee koki karvaan kotitappion Turun Palloseuralle sunnuntaina miesten Salibandyliigassa. TPS oli parempi lukemin 4-2.

Ottelun avauserä oli maaliton. Toisessa erässä TPS meni nopeasti kahden maalin johtoon, mutta Kooveen Samuli Segerman kavensi erän lopussa. Kolmannen erän ensimmäisessä vaihdossa Riku Reunamäki tasoitti pelin lukemiin 2-2.

Erän puolivälin tienoilla TPS:n Sami Saarinen pelattiin näppärällä hyökkäyksellä maalintekoon maalin edustalta. Loppulukemat iski kahdesti osunut illan tehopelaaja Juho Sorri ajassa 53:19. Jaakko Hautamäki syötti kaksi osumaa.

Voitolla TPS taistelee yhä kotietupaikasta. Mikäli Happee häviää viimeisellä kierroksella juuri Kooveelle tai EräViikingit kokee tappion molemmissa jäljellä olevissa peleissään ja TPS voittaa päätöskierroksella Classicin, nousevat turkulaiset neljän parhaan joukkoon.

Koovee pelaa viimeisellä kierroksella sarjapaikastaan. Mikäli Koovee häviää, on SalBalla viimeisen kierroksen voitolla Nokian KrP:stä mahdollisuus nousta tamperelaisten edelle. KrP toki pelaa edelleen runkosarjan kakkossijasta, mikäli EräViikingit onnistuu voittamaan LASBin torstaina.

Ottelutilastot

Maalikooste:

Lehdistötilaisuus:

One comment

  1. Was just questioned by CIA about Salomaas laser shot…didn’t say anything! Keep on grooving for Rick-daddy!