Dramaattinen välieräpeli Raholassa – Oksanen ratkaisi KrP:n voiton jatkoajan alussa alivoimalla

Emil Eklund (13) ja Mikko Laakso olivat vireessä keskiviikkona. Kuva: Esa Takalo

Emil Eklund (13) ja Mikko Laakso (oik.) olivat vireessä keskiviikkona. Kuva: Esa Takalo

Nokian KrP ja Happee kohtasivat keskiviikkona ensimmäisen kerran miesten liigan välierissä Tampereen Raholassa. KrP voitti kamppailun maalein 8-7, kun Jere Oksanen iski jatkoaikaratkaisun ajassa 60.05.

Happee aloitti ottelun näennäisesti vahvasti, mutta maalien puitteissa juhli KrP. Ensimmäisellä vitosella Happee oli vahvempi osapuoli, mutta avausmaalin iski KrP:n Vertti Wigren joukkueen ensimmäisestä kunnon tekopaikasta, kun ensimmäistä vitosta oli sekunti jäljellä. Pari minuuttia myöhemmin Mikko Laakso vei KrP:n 2-0-johtoon.

KrP:n kolmaskin osuma oli joukkueen kolmosvitjan käsialaa. Valtteri Viitakoski ajoi vahvasti Happeen maalille, ja Emil Eklundilla oli helppo työ viimeistellä kotijoukkueen 3-0-maali tyhjään rysään. Kolmosvitja oli todella vahvassa iskussa ja joukkueen tehokkuus kunnossa, sillä KrP-vahti Antti Kortetmaa torjui kahdeksan laukausta ja Happeen Miro Tuomala kolme vetoa.

Happee kavensi ajassa 22.41. Juuso Heikkinen riisti pallon KrP-puolustukselta ja Panu Kotilaiselle avautui paikka. Kotilainen malttoi katsoa tilanteen loppuun saakka ja pelasi Jonne Junkkariselle avopaikan, joka latasi 3-1-kavennuksen.

Erän puolivälin jälkeen syntyi 3-2-kavennusmaali, kun Happee pelasi nopealla käännöllä paikan Juuso Heikkiselle, joka viimeisteli laadukkaasti Petri Kaukon syötöstä. Happee pelasi todella vahvasti toisessa erässä ja KrP-luotsi päätti käyttää aikalisänsä, kun pelikello näytti 31.08.

Toisessa erässä ei lisäosumia nähty, joten kolmanteen erään mentiin luvuissa 3-2. Happee oli toisella kaksikymppisellä vahvempi ja loi paikkoja tasaiseen tahtiin.

Happee aloitti kolmannen erän ylivoimalla, mutta maalin pääsi iskemään KrP:n Ilkka Mäkipää, joka vei kotijoukkueen takaisin kahden maalin johtoon upealla yksilösuoritteella. Happee iski kuitenkin vielä ylivoimalla kavennuksen, kun Peter Kotilaisen syöttö löysi Jami Mannisen, joka viimeisteli varmasti.

Kotijoukkueen kolmonen jatkoi vahvaa näytöstään, kun Eklund tarjoili loistopassin Laaksolle, jonka kuti vei KrP:n 5-3-johtoon ajassa 43.33. Ajassa 47.10 KrP pelasi nopealla vastaiskulla Henri Johanssonin läpiajoon, joka viimeisteli taidokkaasti nokialaiset 6-3-johtoon.

Seitsemän minuuttia ennen peliajan loppua Joni Henttonen vei KrP:n 7-3-johtoon ylivoimalla. Neljän maalin tappioasemassa Happee käytti aikalisänsä. Happee pyöritti vahvasti ja viisi minuuttia ennen loppua Junkkarinen heitti pallon kotijoukkueen maalille, josta se kimposi sisään Morics Kruminsin jalasta. Vain puoli minuuttia myöhemmin Mannisen laukaus kimposi erikoisesti Junkkarisen kropan kautta maaliin, joten Happee oli jo kahden maalin päässä.

Happeen huima vire jatkui. Ajassa 56.22 Happee karvasi pallon KrP:lta ja Petri Kauko löysi Junkkarisen maalin edestä, josta puolustaja teki kolmannen virallisen osumansa, vaikka myös 7-5-maali olisi voitu laittaa puolustajan nimiin. Maali syntyi ilman maalivahtia ja tilanne oli kutkuttavasti 7-6 muutamia minuutteja ennen loppua.

Ajassa 57.49 nähtiin tiukka tilanne, josta Henttonen nappasi itselleen viiden minuutin jäähyn. Ainoastaan 14 sekuntia myöhemmin Veli-Matti Hynynen tasoitti pelin lukemiksi 7-7. Happeen ylivoima jatkui, mutta lisämaaleja ei syntynyt, joten edessä oli jatkoaika. Kolmannessa erässä KrP oli iskussa ensimmäisellä kympillä, mutta viimeinen kymppi oli Happeen näytöstä.

Ottelun ratkaisu syntyi kaikkien yllätykseksi alivoimalla, kun KrP:n Jere Oksanen ohjasi maalilta 8-7-osuman ajassa 60.05, ja näätälauma pääsi juhlimaan ensimmäistä kiinnitystä Superfinaali-paikkaan.

Joukkueiden tehopelaajia olivat Eklund (1+2) ja Junkkarinen (3+0). KrP johtaa sarjaa 1-0 ja seuraava ottelu mitellään perjantaina Jyväskylässä. Superfinaaliin pääsy vaatii neljä voittoa.

Ottelutilastot

40 comments

  1. Mitä sitä turhia voittamaan tyyliin 3-2, kun aina voi ottaa neljän maalin johdon 3. erässä, sulaa sen, ottaa vitosen ja naulata peli jatkoajalla alivoimalla. Se on helppoa kun sen osaa.

  2. Onneks näätä voitti, olis ollu aika farssi mikäli olis ratkennu Tikan filmiin, läskiotto tuntu kokoajan kaatuilevan, vaikka kentän isoin kaveri heittämällä. Harmi kun ei Kotilaisella ainakaan vielä kasetti hajonnu sen kummemmin, parasta viihdettä sit kun se käy 😀

  3. Yleisöä vajaa 700. Aika heikosti välieräksi. Superfinaali sikäli parempi vaihtoehto.

  4. Joo mutta Raholassa on totuttu näihin välieräpeleihin, niin ei niihin jokaiseen jaksa raahautua. Sitä paitsi halli sijaitsee älyttömän kaukana Nokialta.

  5. Kooärpee ei osaa vielä pleijarimenoa. Tikka ja Kauko osaavat. Tikka filmaa ja Kauko selittää koko ajan.
    Mistä se vitonen tuli? OIkeus voitti, onneksi.

  6. Samaa mieltä edellisen kanssa. Vaikka Happeen puolella olenkin, onneksi ei ratkennut tosi typerään 5 min jäähyyn.

  7. Hieno sarja tulossa! Tuomareita ei käy kateeksi, vaikeita pelejä tuomittavaksi. Vitonen oli täysin oikeutettu, polvitaklaus tai mikä lie. Ei sillä, että sitä olisi yritetty. Pallo pomppi Happeelle lopussa, mutta ehkäpä oikeutetusti ei riittäny. Kotilaisen Peterillä on kyllä oma roolinsa, en tiedä onko hyvä vai huono. Taisi ainakin yksi mennä sen menetyksestä omiin, mutta todella vaarallinenkin on.

  8. Jos joku miettii mihin happeen äijät on hävinny niin taitaa löytyä krp:n kolmoskentän hyökkääjien rintataskuista!

  9. Kivasti kyllä yritti Henttonen lopettaa Tikan kauden. Vitonen ihan oikein, noista polviajeluista on samaa vihelletty runkosarjassakin.

  10. Olin kerran työpaikan vuorolla pelaamassa ja pelin tiimellyksessä palloa kuljettaessani pelikaverini sääri kopsahti säärtäni vasten. Kaaduin parkettiin ja hieman tottapuhuen sattuikin. Vastustaja näytti olevan pahoillaan, mutta itse olin lähinnä häpeissäni kun tuli nyt sillä tavalla filmattua. Onneksi oli harrastevuoro eikä paikalla ollu tuomaria. En tiedä miten saisin yöni nukuttua mikäli kyseisestä tilanteesta olisi tuomittu rangaistus.

  11. Peter Kotilainen on siitä mielenkiintoinen pelaaja, että voi koska tahansa ratkaista pelin kumpaan suuntaan tahansa.

  12. Kolmella rumpujätkällä taitaa olla tavallista pidempi kotimatka tampereelta jyväskylään 🙂

  13. Kun asiaa tarkastelee hieman tarkemmin niin tuon määritelmän täyttäviä pelaajia on joukkueessa kuin joukkueessa noin 20 per ottelu.

  14. Oli kyllä maukas voitto, miks voittaa ylivoimasesti kun voi laittaa pelin jännäks ja syödä vähän enemmän vastustajaa? Happeelle vähän pomppi lopussa mutta parempi voitti.

  15. Eikös pitäisi olla jäähyn viheltämisen kynnys vähän isompi pleijreissa kun runkosarjassa? Vielä ottelun loppu hetkillä. En sääntöjä kunnolla tiedä mutta vitonen tuntui omasta mielestä vähän rajulta

  16. Tilanteen (sarjatilanne, ottelun maalitilanne, peliaika) ei tulisi vaikuttaa tuomarilinjaan yhtään mitenkään. Jos tapahtuu rike, tapahtuu rike ja se pitäisi viheltää.

  17. Krp viimeisteli kaikista paikoistaan. Jos noin paljon Happee dominoi jatkossa, niiin sarja menee 1-4 tai 2-4.

  18. Komppaan Artoa.
    Ehkä sellaiset 2 min jäähyn arvoiset rikkeet vihelletään herkemmin runkosarjassa jäähyinä kun taas playoffeissa linja on näissä sallivampi ja monesti tuloksena maksimissaan vapari. Mutta tuollaiset selvät vitosen arvoiset törkeydet täytyy olla samassa linjassa syksystä kevääseen.

  19. Otteluiden välillä linja saattaa jonkin verran vaihdella, varsinkin eri tuomareilla, mutta varsinkin otteluiden sisällä linjan tulisi olla se tasan sama linja koko pelin. Tuomarivirhettä ei myöskään ikinä pitäisi hyvittää toisella tuomarivirheellä.

    Se mitä se käytäntö on, on sitten taas eri asia, mutta pointti on se, että vetoamiset siihen, että ottelua on jäljellä X minuuttia, toinen joukkue johtaa Y maalilla tai kuu on asennossa Z on minusta täysin naurettavaa.

  20. Miten se ja maali tuli? Ei sinällään haittaisi, jos vaikka toimittaja olisi sen kertonut tekstissäänkin.

  21. Jännä että tuomarit päättivät hyväksyä ottelun ratkaisumaaliksi korkealla mailalla tehdyn maalin. Toivottavasti tuo ei nyt jää sarjassa mitenkään ratkaisevaksi voitoksi, koska en usko että kukaan haluaa että sarjoja ratkotaan tuomarivirheillä.

  22. 587 yleisöä??? Ilmeisesti hallin kapasiteetti on sitten 3600

  23. Nuo korkeiden mailojen jne. maalit saadaan kyllä pois kun tahtotila on tarpeeksi korkea ja joukkueilta vaaditaan maalikamerat. Jos niitä ei vaadita, niin asiaa ei koeta tarpeeksi tärkeäksi ja niin kauan niitä virheitä sattuu.

  24. Taisi Tikan ego kokea tänään kovemman kolauksen. Ihan kaunis filmaus toki oli, mutta tuosta ei pitäisi antaa vitosta edes E-junnuissa

  25. Yleisöä oli nyt vähemmän ku clasun pelissä ja tapparlla oli matsi (vaikka olikin vierasmatsi).

  26. Koostetta kun katsoo hidastuksena niin ei tuosta kyllä mitään ”polviajelua” saa vaikka kuinka yrittäisi.

    ”No smoking team” on tainnut taas poltella jotain.

  27. Jos te polvihuutelijat nyt avaisitte silmänne ja katsoisitte vaikka hidastuksen niin huomaisitte kuinka Tikka lyö jalkansa Henttosen jalkaan, joka on jo paikallaan, vaikkakin Tikan mahdollisella juoksulinjalla, maximit 2min kamppaaminen.

  28. Oscarilla palkittava Tikka menee kyllä samaan kategoriaan kuin Kiviranta Spevestä, Jonaesson ja mitäs muita näitä rottamaisia filmaajia on joita omat rakastaa ja viholliset inhoavat. Tikallakin olisi kaikki edelletykset huippupelaajaksi mutta joku asetus on viturallaan pääkopassa ja pelillinen anti jää usein tuohon pallon menettelyyn omassa päässä tai ylipelaamiseen tai leuanlouskutukseen tai jos ei muuta niin purraan kaveria

  29. Tikan ja Henttosen törmäyksessä ei kyllä ollut teatteria pätkääkään. Henton polvi osui Tikkaa koipeen ja se sattui varmasti. Tilanne kuvasti hyvin, kuinka Näätien ykkösketjun peli oli poikkeuksellisesti pois raiteiltaan. Huonoja ratkaisuja, epätarkkoja syöttöjä ja hävittyjä kaksinkamppailuja. Turhautuminen omaan suoritukseen näkyi joka äijästä. Jatkoajalle tuli tärkeä onnistuminen, mutta koko ottelussa niitä oli liian vähän. Monnarilla on ykkösenkin pakko parantaa, koska ei se kolmonenkaan voi aina noin hyvin onnistua.

  30. Hyvää matskua valmentajien opetustuokiota varten. Kuinka väärin sijoittumalla mahdollistan kukkupallon päätymisen suoraan kaverin ilmaohjaukseen. Kuinka katsellaan vierestä kun av-kaveri kieputtaa kentän solmuun pariin kertaan ja etenee vielä kenenkään estämättä parhaalle vetopaikalle. Ja jokunen muu hauska juttu, klassikkona pallon kanssa puskeminen ja menetys sillee, että vaarallinen vastahyökkäys mahdollistuu. Varmaan ykeisöön menevää hawai-hurlumheipeliä, mutta eihän tuossa kumpikaan erityisen kontrolloitua peliä esittänyt. Voittipa tämän sarjan kumpi tahansa, mutta paljon pitää petrata, jos kullasta aikoo tosissaan taistella.

  31. Ei kyllä osu polvella, ei sitten millään – eikä työnnä/aseta polvea eteen. En nyt kuitenkaan lähtis Tikkaa tässä suolaan, kyllä se voi aika kipeetä tehdä kun sääret osuu yhteen. 2 min. olisi mielestäni oikea tuomio.UGH.

  32. Happeen Manninen kentällä 6 KPR:n maalin aikana. Pitäisi varmaan keskittyä pelaamaan kahteen suuntaan, jotta +/- tilasto kääntyy positiiviseksi.

  33. Olipas Kauko taas kovalla mussutustuulella. Suu kävi joka tilanteen jälkeen. Kaipa sitä jalkojen ja käsien hidastumista on kompensoitava jollain.