Happeen luotsi hehkutti pelikentät jättävää Hynystä: ”Ei voi paljon parempaa ukkoa olla”

Veli-Matti Hynynen (keskellä edessä) hyvästeli lauantaina "Hirviteatterin". Kuva: Esa Jokinen

Veli-Matti Hynynen (keskellä edessä) hyvästeli lauantaina ”Hirviteatterin”. Kuva: Esa Jokinen

Debyyttikauttaan miesten Salibandyliigassa päävalmentajana oleva Mikko Lehto johdatti Jyväskylän Happeen Superfinaaliin lauantaina. Luotsin mukaan halu ja kokemus olivat ratkaisevassa osassa välieräsarjassa Nokian KrP:tä vastaan.

Lehto piti lauantain kohtaamista kovana puolustustaisteluna. Paikkoja olisi voinut olla enemmänkin, mutta hyökkäyspeli ei ollut aivan perjantaisen 3–9-voiton tasolla.

– Saimme aika paljonkin vastahyökkäyspaikkoja. Emme kuitenkaan löytäneet lapoja ja saaneet pelattua palloa tyhjään tilaan, Lehto aloitti.

– Tietysti tämä oli 24 tuntiin toinen peli, joten se varmasti näkyi kummankin joukkueen otteissa. Välillä rytmitys oli sellainen, että tuli enemmänkin välivaihtoja.

Pienetkin asiat olisivat voineet muuttaa paljon. Esimerkiksi toisessa erässä KrP pääsi kuin varkain kaksi vastaan yksi -hyökkäykseen. Henri Johansson jakoi toiselle puolelle Jere Oksaselle, jonka laukauksen eteen Happee-maalivahti Miro Tuomala venytti jalksansa.

Lehto antoikin aiheesta kehuja tolppien väliin.

– Miro (Tuomala) oli ihan huikea maalilla. Puolustajat pelasivat tosi hyvin ja laituritkin tulivat kiitettävästi peittämään. Varmasti yksi meidän parhaimmista peittopeleistä tälle kaudelle. Kroppaa pistettiin pallon eteen.

Koko välieräsarjaa ajatellen rutiini ja halu olivat lopulta huipputärkeitä Happeelle.

– Tahtotila ratkaisi paljon. Me todella haluamme voittaa Suomen mestaruuden. Kokemus on myös tärkeää, eikä sitä saa kuin pelaamalla. Jos katsotaan, paljonko meidän pelaajilla on playoff-pelejä, niin kyllä meillä on aika kokenut ryhmä.

Yksi konkareista on hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, jolta löytyy 73 Salibandyliigan pudotuspeliä uraltaan.

Tämä kevät on hänelle kuitenkin viimeinen, sillä Happee-ikoni päättää uransa kuluvaan kauteen ja pelasi näin ollen viimeisen kotiottelunsa lauantaina.

Lehto on kulkenut Hynysen kanssa pitkän taipaleen sekä pelaajana että valmentajana.

– On ollut aivan mahtavaa tehdä hänen kanssaan töitä. Ei voi paljon parempaa ukkoa olla. Mahtava pelaaja ja mahtava mies siivilissä. Hän on pistänyt paljon likoon tähän, käynyt Keuruulla töissä ja tullut sieltä treenaamaan. Ja tietysti perhe vielä lisänä.

Ensi viikolla Happeessa käydään tarkasti läpi Superfinaali-vastustaja Classicia. Kuva: Anssi Koskinen

– Yritän vielä puhua hänelle, ettei lopettaisi, mutta se taitaa olla jo myöhäistä. Ainakin koetan jollain tapaa pitää hänet mukana ryhmässä, Lehto naurahti.

Pikku hiljaa Happeen pitää kuitenkin kääntää katseet kohti ensi viikkoa, josta tulee ainutlaatuinen. Perjantaina joukkue matkaa Helsinkiin ja kohtaa seuraavana päivänä Tampereen Classicin kauden huipennuksessa.

– Rakennamme viikon siten, että käydään Classicia läpi ja kerätään jätkille energiaa muutamalla terävällä treenillä. Perjantaina menemme jo vetämään Hartwall Arenalle viimeistelytreenit. Emme ole oikoneet sillä, että olisimme miettineet koko asiaa edes, mutta kohta lyödään hommat kasaan valmennuksen kanssa. Nautitaan nyt hetki tästä voitosta.

Ainakin viimeisen välierän puolustusesitys jätti hyviä ennusmerkkejä tulevaan. Lehto kuitenkin muistutti tamperelaisten vaarallisuudesta.

– Se on ihan selvää, että sieltä tulee vastaan joukkue, jonka arsenaalilla yhteenkään ohivaihtoon ei ole meillä varaa.

2 comments

  1. AIka hurja on Hynysen pyssy. Ja lopettaa. Seurannut osaltaan äijää Bluesin 83 jengistä saakka, maalintekijä jos kuka. Noin 45% Happeen hyäkkäystehosta.
    No, ei kyllä malta kauan pois olla 🙂