Lauantaina tuli päätökseen yksi merkittävä ura miesten Salibandyliigasta. Jyväskylän Happeen hyökkääjälegenda Veli-Matti Hynysen pelit loppuivat hopeamitalikaulassa, mutta pettynyt hän ei tulokseen ollut.
– Olen ylpeä kuitenkin meidän joukkueesta ja muuten vähän tyhjää pyörii päässä, Hynynen kertoi saapuessaan Hartwall Areenan valoloisteesta haastattelualueelle.
Kuten jo Pääkallo.fi:n aiemmin tekemästä haastattelusta selviää, maalitykki ei ole koskaan pitänyt itsestään meteliä. 6–2-tappioon päättyneen Superfinaalin jälkeen Hynynen, 34, oli oma tyyni itsensä ja osasi antaa kunniaa Suomen mestari Tampereen Classicin suuntaan.
– Ei voi oikeasti olla hirveän pettynyt. Kaveri oli tosi hyvä, se on ollut koko kauden. He ovat Suomen paras joukkue, Happee-ikoni jatkoi.
Jyväskyläläiset aloittivat ottelun vahvasti ja johtivat avauserän jälkeen 2–0. Happee koki kuitenkin pahan menetyksen, kun Peter Kotilainen loukkasi takareitensä. Nuoren tähden peli loppui siihen, kuten myös sen jälkeen loukkaantuneen puolustaja Jalo Kouvosen.
Toisessa erässä Happee jäi Classicin jyrän alle.
– Ehkä vähän vetäydyimme kuoreen, kun pääsimme johtoon. En edes itse asiassa muistanut, että Pete (Kotilainen) loukkaantui. Kyllä se varmasti vaikuttaa, kun parhaita pelaajia tippuu pois, vaikka se ei saisi vaikuttaa.
Viikko sitten Hynynen esiintyi viimeistä kertaa Happeen kotiyleisön edessä Jyväskylän jäähallissa. Superfinaaliin oli saapunut sankoin joukoin jyväskyläläiskannattajia, jotka pitivät äänekkäästi tunnelmaa yllä läpi 60-minuuttisen.
Katsomossa näkyi myös Hynysen perhe, jolla oli mukanaan miehen kuvalla varustetut terveiset ”isille”.
Uran viimeinen ottelu ei laittanut konkaria tunteikkaaksi, vaan hän oli silmin nähden huojentuneen oloinen, kun paljon aikaa vievä liigaura tuli päätepisteseensä.
– Tunnen nyt jopa pientä helpotusta. On tämä ollut rankkaa. Hienoa, että saimme tänne porukkaa mukaan, vaikka oliskin parempi, että finaalit pelattaisiin sarjoina pienemmissä jäähalleissa. Jos on 3000–5000 katsojaa, niin tunnelma on paljon parempi niissä.
Tulevan kauden suunnitelmat ovat jo selvät.
– Kyllähän minä pelaamista jatkan ikämiehissä. Joukkue on jo kasassa. Ilmoitin jo jätkille, että kesä vedetään omatoimisena, Hynynen virnisti.
Yksi radikaali muutos miehessä saattoi pistää jo lämmittelyistä alkaen katsojien silmiin. Pitkä ”heviletti” oli vaihtunut selvästi lyhyempään malliin.
– Aiemmin kysyttiin, että lähteekö letti, jos voitamme finaalin. Sanoin siihen, että ei. Se lähti jo ennen peliä. Kun tukka on ruvennut ärsyttämään tarpeeksi, niin aina se on lähtenyt.
Vaikka ”hopean myöhemmin kirkastumista” pidetään yleisesti jopa typeränä ajatuksena, niin Hynynen uskoi pystyvänsä nauttimaan viimeiseksi jääneestä liigakokemuksesta jo hyvinkin pian.
– Varmasti jo huomenna, ehkä jopa tänään helpottaa. Kuten sanoin, ei voi olla pettynyt tulokseen. Joukkueemme on kasvanut hienosti tänä vuonna.
Kuvaile, mitä paidassasi oleva hirvi merkitsee sinulle.
– Se on ollut iso osa elämääni tässä vajaat 10 vuotta. Iso palanen siitä lähtee, mutta eiköhän siitä selvitä, Hynynen päätti hymyillen.
Kiitos Velsa mainioista pelivuosista Happeen riveissä. Monta peliä olen nähnyt ja kannustanut suorituksiasi. Onnea vaimolle ja lapsille kun saivat sinut kotijoukkueen kokoonpanoon.
Kiitos Velsalle Happee vuosista. Hieno pelimies, loistava persoona.
Kuvassa kaksi legendaa! Hynynen ns. Epäreilu vahvistus ikämiehiin 🙂
Monikaan ehkä ei tule ajateelleksi, että tässä lajissa, missä et pysty elämään pelaamisella, nämä pelaajat antavat itsestään todella paljon pikän peliuransa aikana. Paljon joudutaan tinkimään perhe-elämästä ja ns. normaalista social lifestä. Pelataan rakkaudesta lajiin, suurella sydämellä sille logolle ja niille faneille ja kannattajille. Siksipä urien lopettamiset ovat monasti tunteikkaita hetkiä sekä pelaajille että kannattajille ja faneille. Se on arvokas juttu, koska tunne on aito, eikä sitä sidettä ja tunnetta ei ole luotu rahalla. Paikallisuus on tämän lajin suola ja pippuri. Finaalisarjoja kehittämällä flopannut superfinaali on hyvinkin korvattavissa.
Super floppasi, koska liitto erehtyi luulemaan, että voisi toimia täällä perukoilla. Tässä naapurikauteuden luvatussa maassa täysin hullu idea. Ei täällä katota kuin omaa napaa jatkossakaan. Paikallisfinaalit ei valitettavasti tule kiinnostamaan kuin paikallisesti.
No ehkä se nyt ei ole ihan hirveän negatiivinen asiakaan. Jos paikalliseen jäähalliin saadaan 3500-5000 katsojaa kannustamaan, niin tunnelma on hieno. Pääkaupunkiseutu on ongelma, sanotaan mitä sanotaan. Siellä olisi se yleisöpotentiaali superfinaaleihin, mutta kun ei kiinnosta. Nyt oli maakuntien finaali, 7 100 ei ole siihen nähden ihan huono luku. Edellisvuonna oli joukkuen pk-seudulta mukana, mutta silti se 2000 vaan enemmän. Näen sen seudullisena ongelmana; ei ole maakuntien vika, että lajin hallinta on nyt siellä ja pk-seutu on jäänyt junnaamaan paikalleen. Kyllähän runkosarja jo näytti karun totuuden yleisökadosta pk-seudulla.
No eihän pk-seudulla kiinnosta ihmisiä muu kuin kuolleiden kissojen ja pas*aisten vessanpönttöjen katseleminen nyky”taiteena”. Salibandy on liian junttia; ei siitä voi keskustella härkis-smoothien parissa Teuvo Lomania kuunnellessa.