Liigauransa toisen nollapelin torjunut Tuomala keräsi ylistystä – ”Tänään oli betonia edessä”

Miro Tuomala poimi jokaisen Happeen maalia kohti tulleen pallon perjantaina. Arkistokuva: Esa Takalo

Miro Tuomala poimi jokaisen Happeen maalia kohti tulleen pallon perjantaina. Arkistokuva: Esa Takalo

Happeen maalivahti Miro Tuomala kuului perjantain ehdottomiin sankareihin, kun jyväskyläläiset tasoittivat puolivälieräsarjan kotonaan Nokian KrP:tä vastaan. Ottelun jälkeen kehujia riitti sekä omien että vastustajan puolelta.

Happee vei perjantai-illan välieränäytöksen nimiinsä tylysti 9–0, mutta tolppien välissä Miro Tuomala otti ainakin henkisesti sitäkin isomman murskavoiton kahdesta vastustajan kollegoista.

Peräti 28 torjuntaa pöytäkirjaan saanut Happee-veskari oli yhtä hymyä istahdettuaan pelin jälkeen hetkeksi jutustelemaan Monnarin katsomoon. Palauttava kioskieväs maistui ja olalle taputtelijoita riitti jonoksi asti.

Itse 60-minuuttisesta hänelle jäi päälimmäisenä mieleen hirviryhmän petraantunut oman pään pelaaminen.

– Tosi hyvä fiilis jäi. Aiemmin Raholassa (ensimmäisessä välierässä) olimme ongelmissa tuon puolustuspelin kanssa, mutta tänään oli betonia edessä ja siinä oli mahtavaa pelata, ottelun parhaana palkittu Tuomala hehkutti.

Betonia oli myös maalivahti itse, joka otti kamppailun aikana lukuisia huippukoppeja aina läpiajoista ”onetimereihin”.

Maalivahdit pääsevät harvoin tällä tasolla juhlimaan nollapeleillä, mutta Tuomalalle tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta.

– Junnuissa niitä tuli enemmän, mutta liigassa tämä oli toinen. Viime kaudella M-Teamia vastaan tuli se 17–0-voitto, hän muisteli.

Sattumaa tai ei, mutta ensimmäisessä nollapelissä vastassa oli perjantain tavoin Jarmo Härmän valmentama joukkue. Asiasta naureskellut Härmä ei sen koommin halunnut muistella enää kyseistä peliä, mutta jakoi kehuja jyväskyläläistorjujan suuntaan.

– Tuomala oli kyllä huikea tänään maalissa, Härmä sanoi yhtyen samalla muiden pressitilaisuudessa olleiden mielipiteeseen.

21-vuotias maalivahti on onnistunut urallaan aiemminkin kovissa peleissä. 2015 keväällä hän juhli maailmanmestaruutta Suomen U19-maajoukkueen kanssa ja pelasi kyseisissä Helsingborgin kisoissa jatkopeleissä.

Lienee sanomattakin selvää, että hän nauttii paineista täysin rinnoin.

– Ovathan nämä pelit urheilijan parasta aikaa. Vaikka tänään nyt ei hirveän keväinen sää ollutkaan ulkona, niin kevät tuntuu ja näitä pelejä on silloin aina kiva pelata.

Ensimmäisessä välierässä Happee esitti hurjan takaa-ajon nousemalla 7–3-tappioasemasta 7–7:ään ottelun loppuhetkillä. Tuomalan mukaan kiri antoi avaustappiosta huolimatta lisävirtaa joukkueelle.

– Kyllä me tiedämme, että olemme parempia tässä sarjassa. Meillä on kova halu mennä aina Superfinaaliin asti, ja tahtotila on uskomattoman hyvä koko joukkueessa.

Kauden huipentumaan edetäkseen Happeen täytyisi kuitenkin hakea vähintään yksi ryöstö Nokian KrP:n hankalasta kotiluolasta, Raholasta. Seuraava mahdollisuus siihen tarjoutuu sunnuntaina.

– Sillä omalla tekemisellä lähdetään. Jos puolustus on samaa luokkaa kuin tänään, niin se voitto sieltä tulee. Minulla on vahva luotto, että me pelaamme 21. päivä Hartwall Arenalla, Tuomala päätti.

Lue myös:
Hurja lopputulos Salibandyliigan välierissä – Happee ryöpytti KrP:ta lukemin 9-0

Esa Jokisen kuvat ottelusta

2 comments

  1. Onneksi olkoon.Nollapelit on todella harvinaisia tässä lajissa.

  2. Lähdin seuraamaan tiukkaa välierätaistelua. Taistelun sijaan tapahtuma osoittautuikin näytelmäksi, jossa vihaiset hirvet teurastivat näätälauman julmasti.