Liigat

Pääkalloennakko: Classic-Indians – katkeaako Classicin voittoputki edes välierissä?

02.04.
2018
11 Kommenttia
2
Liigat

Jussi Piha ja Valtteri Kainulainen ovat omien joukkueidensa johtohahmoja. Kuvat: Esa Jokinen & Juhani Järvenpää.

Runkosarjan voittanut ja Esport Oilersin suoraan voitoin 4-0 pudottanut Tampereen Classic on edennyt välierävaiheeseen ilman sen suurempia vaikeuksia. Vastaan asteleva Westend Indians sen sijaan nappasi seurahistoriansa ensimmäisen välieräpaikan kaatamalla ErVin otteluvoitoin 4-3.

Lähtökohdat:
Runkosarjan ykköspaikalta puolivälieriin lähtenyt Classic pudotti Oilersin helpohkosti kelkasta, vaikka jokainen ottelu ei ollutkaan mitään ilotulitusta. Neljään otteluun joukkue teki kuitenkin 30 maalia ja päästi 17, joten jatkoonmenijästä ei jäänyt epäselvyyttä ennen eikä jälkeen ottelusarjan.

Classic on sarjan paras joukkue puolustuspäässä jo ihan materiaalin puolestakin, mutta myös viisikkopuolustus on korkealla tasolla. Tampereella on keskitytty erityisesti tuon osa-alueen parantamiseen viimeisen viiden vuoden aikana ja ”mustelmien ottamisen” sekä uhrautuvaisuuden korostamisen takana piilee muutakin.

Tamperelaisten hyökkäysarsenaali on lavea ja ratkaisjoita riittää kolmeen viisikkoon asti. Classic taitaa niin pitkät hyökkäykset kuin nopeat vastaiskutkin. Oilers-sarjassa pientä päänvaivaa aiheutti espoolaisten miesvartiointi toisessa pelissä.

Pudotuspeleissä tehokkain pelaaja on ollut 5+6 tulitellut Sami Johansson. Lassi Vänttinen (3+5), Joonas Pylsy (3+4) ja Eemeli Salin (4+2) komppasivat tuttuun tahtiin. Laadukkaan puolustuksen johtohahmo on maailman toiseksi parhaaksi pelaajaksi arvostettu taitava Krister Savonen. Janne Lamminen, Juha Kivilehto ja Mikko Leikkanen ovat myös maajoukkuetason miehiä puolustuksessa. Lassi Toriseva pääsi puolivälierissä kohtalaisen helpolla, mutta Indiansia vastaan paikka on kovempi.

Indians järjesti puolivälierin jymypaukun pudottamalla viime kaudella Superfinaaliin yltäneen ErVin voitoin 4-3. Nuori espoolaisryhmä osoitti sarjassa venymiskykyä ja voitti kaikki pelinsä maalin erotuksella. Ratkaisevassa seiskapelissä ErVi johti 3-0 ennen viimeistä erää, mutta Indians nousi tasoihin vastoinkäymisistä huolimatta, ja Santeri Toropaisen jatkoaikamaali johdatti espoolaiset ensimmäistä kertaa liigan välieriin.

Indians pyrki puolivälierissä vahvaan pallolliseen hallintaan, ja tykkäsi pelata pitkiä palloralleja koko kenttää hyväksikäyttäen. Itse sarjassa pelillinen taso vaihteli kuitenkin sen verran paljon molempien joukkueiden osalta, että se ei toteutunut kovinkaan kokonaisvaltaisesti muissa kuin viimeisessä ottelussa.

Indiansilla oli vaikeuksia varsinkin niillä hetkillä, kun ErVi pelasi korkeammalla paineella ja tila väheni. Joukkue lähtee silti todennäköisesti tuolla taktiikalla myös Classicin kimppuun, sillä onnistuessaan se on myös taloudellinen tapa pelata. Indians puolusti varsin hyvin koko sarjan ajan ErViä vastaan ja vastahyökkäykset olivat laadukkaita, kun saumoja aukesi.

Puolivälierissä joukkueen ykköstykki oli 6+3 latonut Valtteri Kainulainen. Seuraava nimi nousi onnistujien joukkoon kuin puskista, sillä tuskin kukaan osasi odottaa, että Kaarlo Mahlberg iskee tehot 6+2 seitsemässä pelissä. Heikki Iiskola oli hyvässä iskussa pistein 4+4, mutta parempaa voi vielä odottaa. Aaro Astalan tervehtyminen toisi mukavan lisän joukkueen hyökkäyskaluston leveyteen.

Santeri Toropainen iski pakin paikalta pisteet 2+5 ja ratkaisi kaksi ottelua. Puolustuspään ykköshahmoja ovat Toropainen ja Otto Lehkosuo, joka ei ollut puolivälierissä parhaimmillaan. Kokenut Teemu Venäläinen otti sen sijaan sopivasti roolia kovissa paikoissa. Tuomas Harjulan nimi nousee harvoin esiin, mutta pallovarma puolustaja on tärkeä pelimies espoolaisleirissä. Maalivahti Mikko Kirvesniemen puolivälieräurakka ei mennyt ehkä ihan nappiin, mutta toisaalta suoritus riitti jatkopaikaan.

Knopit:
Ennen tätä kautta Indians oli pelannut vain kahdesti puolivälierissä ja molemmilla kerroilla vastassa oli juuri Classic. Keväällä 2014 tamperelaisryhmä pudotti espoolaiset voitoin 3-1 ja viime keväänä Classic oli parempi voitoin 4-1.

Indians on edellinen joukkue, joka on voittanut Classicin varsinaisella peliajalla. Tuo temppu tapahtui viime vuoden puolivälierien ensimmäisessä pelissä 15.3. 2017, kun Indians kaatoi Classicin maalein 9-8 Teemu Venäläisen viimeisen minuutin ratkaisumaalilla. Tällä kaudella Classic on hävinnyt vain kerran jatkoajalla Esport Oilersia vastaan ja tuo työtapaturma sattui 22.9.2017.

Runkosarja ja pudotuspelit huomioiden Classic on voittanut 28 ottelua putkeen Salibandyliigassa.

Taistelupari:
Jussi Piha, Classic – Valtteri Kainulainen, Indians

Entinen Classic-kapteeni Jussi Piha on Indiansin kasvatti ja vahva johtohahmo kuten Kainulainenkin. Molemmat ovat kentän ulkopuolella fiksusti käyttäytyviä hahmoja, jotka ovat hyviä esimerkkejä kelle tahansa. Pelillisesti ajateltuna pelitavat ja roolit ovat hyvin erilaisia, mutta välierävaiheessa myös henkisen puolen johtajuudella on merkitystä.

Vaikka Piha ei enää kapteeni olekaan, niin rooli joukkueen sisällä on iso. Kainulaisen suhteen esimerkki on vielä tärkeämpi ja mies on ikään kuin lähtemätön osa Indiansia. Kapteeni on myös noussut pelikentällä tärkeään rooliin aina tarvittaessa.

Kauden aiemmat kohtaamiset:
25.9.2017 Classic-Indians 9-3
8.12.2017 Indians-Classic 2-3

Näin pelataan:
Ti 3.4.2018 18:30 Classic – Indians Tampere Areena
To 5.4.2018 18:30 Indians – Classic Otahalli Espoo
La 7.4.2018 17:00 Classic – Indians Tampere Areena
Ma 9.4.2018 18:30 Indians – Classic Otahalli Espoo
To 12.4.2018 18:30 Classic – Indians Tampere Areena (tarvittaessa)
Pe 13.4.2018 18:30 Indians – Classic Otahalli Espoo (tarvittaessa)
Ma 16.4.2018 18:30 Classic – Indians Tampere Areena (tarvittaessa)

Välieräsarjan ottelut lähetetään kaikki suorina Elisan/Fanseatin toimesta.

Kumpi voittaa:
Olisi kiva haihatella ja nostaa Indians suosikiksi tähän sarjaan, mutta mikään ei ole antanut osviittaa siihen, että Classic olisi kaatumassa paras seitsemästä -sarjassa. Classic on tällä hetkellä kiistatta sarjan paras joukkue ja vaikka Indians teki historiallisen tempun puolivälierissä, niin tamperelaisryhmä on vielä pari astetta kovempi vastus kuin ErVi. Toki Indiansilla ei ole sarjassa minkään sortin paineita.

Edes kertaalleen nykyvireisen Classicin kaataminen on jo kunnioitettava saavutus. Indians katkaisee Classic pitkän voittoputken, mutta Classic jatkaa Superfinaaliin otteluvoitoin 4-1.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Pääkallo.fi
Pääkallo.fi
Jutun kirjoittajana Pääkallo itse.