Tampere juhlii jälleen – Classicille 33. perättäinen voitto ja Suomen mestaruus

Kuva: Jarmo Koskela

Kuva: Jarmo Koskela

Classic ja Happee kohtasivat lauantaina miesten Salibandyliigan Superfinaalissa. Classic voitti finaalin maalein 6-2 ja juhlii kolmatta perättäistä Suomen mestaruutta.

Ajassa 42.17 Classic pääsi ensi kertaa ylivoimalle. Classic ei onnistunut maalinteossa ja Happeen Juuso Heikkinen oli peräti kahdesti lähellä maalintekoa alivoimalla.

Happeen hermokontrolli alkoi selkeästi rakoilla erän puolivälin tienoilla. Ajassa 51.44 Panu Kotilainen nappasi Happeen toisen jäähyn. Classicin ylivoima oli kuitenkin toistamiseen sangen tehotonta.

Viitisen minuuttia ennen loppua Happee otti maalivahdin pois ja lähti hakemaan rohkeasti tasoitusta. Ajassa 57.03 Jussi Piha heitti roikkupallon tyhjään Happee-maaliin ja peli oli 5-2. Samassa ajassa Happee käytti aikalisänsä. Ajassa 59.39 Oskari Heikkilä iski Classicin kuudennen osuman tyhjiin.

Ottelun ratkaisu nähtiin toisessa erässä, jossa Classic osui neljästi. Tamperelaisten tehopelaajia olivat Eemeli Salin (2+1) sekä Janne Lamminen (0+2).

Classic voitti kauden 33 viimeistä liigaotteluaan ja on voittanut jokaisen miesten Superfinaalin.

Ottelua seurasi paikan päällä kaikkiaan 7153 katsojaa.

Ottelutilastot

2. Erä

Kuva: Juhani Järvenpää

Happeelle tarjoutui toisen erän alussa oiva paikka lisämaaleihin, kun Juha Kivilehto nappasi jäähyn ajassa 21.14. Muutamasta hyvästä paikasta huolimatta maalia ei syntynyt. Ajassa 24.01 nähtiin toinen Happeen loukkaantuminen, kun Jalo Kouvonen kannettiin pois kentältä.

Classicin avausmaali syntyi ajassa 25.36, kun Eemeli Salin latasi pallon verkkoon rannelaukauksella. Juuri ennen maalia Jonne Junkkarisen viimeistely-yritys osui Classic-maalin tolppaan. Ajassa 28.01 Classic sai vapaalyönnin hyvältä paikalta. Salin teki pienen kiepin ja latasi pallon toistamiseen Happeen maaliin ja peli oli 2-2.

Classicin erän kolmas osuma syntyi vastahyökkäyksestä. Krister Savonen ja Salin petasivat paikan Lassi Vänttiselle, joka iski pallon verkkoon maalin edustalta. Classic pääsi ensi kertaa johtoon ajassa 35.35. Lisää tuli ajassa 36.16, kun Sami Johanssonin hurja kuti upposi komeasti Happee-maalin ylähyllylle.

Toinen erä oli varsinkin loppua kohden vahvaa tamperelaisnäytöstä. Happee osui toisessa erässä kahdesti maalirautoihin, joten lisämaalit olivat sangen lähellä.

1. Erä

Happee juhli maaleja Superfinaalin avauserässä. Kuva: Esa Jokinen

Happee aloitti pelin vahvasti ja loi paikkoja Classicin maalille tiuhalla tahdilla. Avausmaalin iski jyväskyläläisten Paul Kotilainen ajassa 4.15. Avausmaalista ei kulunut kauaakaan, kun Happeen Joel Lahti huudatti Happeen faneja toistamiseen. Lahden laukaus luikahti hiukan helpon näköisesti verkkoon ajassa 5.31. Ensimmäisellä kympillä Happee loi enemmän maalipaikkoja ja oli vaarallisempi pallon kanssa.

Ajassa 15.47 nähtiin ikävä tilanne, kun Happeen Peter Kotilainen loukkaantui yrittäessään laukoa vastahyökkäystilanteessa. Kotilainen jouduttiin kantamaan pois kentältä. Classic paransi pallollista peliään erän edetessä, mutta Happee puolusti tiukasti koko kaksikymppisen.

Lue myös:
Yllätys hallitsevan mestarin rosterissa – kokenut maaliruisku pelaavan kokoonpanon ulkopuolella
Pääkallotodistus: Salin kentän kuningas miesten Superfinaalissa
Kulttipelaajan ura loppunee tähän kauteen: ”Todella pieni takaportti, että jatkaisin”
Salin nautti yleisön huudattamisesta: ”Sitä vartenhan tässä pelataan”

38 comments

  1. Sanotaanko että mikä muu lopputulos tahansa olisi ollut jättiyllätys.
    Happee pisti kyllä kampoihin minkä pysyi.
    Harmittavaa Kotilaisen loukkaantuminen, jo KrP peleissä näin että kaveri oli aivan täpinöissään koko ajan.

  2. Harmi että Kotilainen loukkaantui pelin alkupuolella, muuten Happee olis voittanu aivan varmasti.

  3. Clasu hoiti kauden hienosti. Joka pelissä ollut selkeä ennakkosuosikki ja sen paineen kantaminen ei ole näyttänyt missään vaiheessa kovin vaikealta tällä kaudella. Sinänsä harmi että kukaan ei tänä vuonna pystynyt haastamaan clasua mutta eihän se clasun vika ole. Positiivista että on edes yksi noin kova jengi tällä hetkellä 🙂

  4. Oikea voitti. Harmi ettei muut pystyneet haastamaan kunnolla Classicia. Lisäksi yleisömääräkin jäi aivan liian pieneksi.

  5. Ansaittu mestaruus viimeisessä superfinaalissa! Sinänsä tänä vuonna ihan sama tulos olisi tullut sarjassakin. Toivottavasti ei mennä ens kaudesta eteenpäin takaisin paras 5 sarjoihin, vaan pitäydytään paras 7 ja siihen finaalisarja päälle.

  6. Palataan takaisin finaalisarjoihin. Kaikissa kolmessa on tullut käytyä, ihan kiva kokeilu joka ei kuitenkaan nyt toiminut.

  7. Hirvi sopii ainoastaan ruokapöytään. Kotilainen loukkaantui… Eipä olisi muuttanut lopputulosta millään tavalla. Harmi jos ei oo Hirvi-rosterissa ukkoa korvaamaan yhtä rimpulaa. Onnea Classic.

  8. Päätöstä ei tarvii jännittää. Kukkiksen sanoma jo hyvä pohjustus, jos saataisiin halli täyteen ja tunnelmaa olisi superin kannalla ehdottomasti. Huvittavaa, että kauden paras tunnelma ulkomailla, kertoo omaa kieltään meikäläisestä kannattajakulttuurista! Nokialla jotain orastavaa ja jypin kylässä ja ehkä sjoella. Muualla sitten parannettavaa todella paljon. No 2020 sitten varmasti hallissa väkeä ja kannattaa jo paikalle lähteäkin.

  9. Kyllä paras 7 finaalisarja on parempi kuin superfinaali. Siinä sais molemmat seurat lipputuloja. Kyllä se vaan ihmisiinkin laittaa mielenkiintoa lisää kun on enemmän pelejä. Jääkiekkoliiga. Ei tuo superfinaali vaan toimi vaikka ajatus toisaalta järkevä.

  10. Säbää parhaimmillaan, yleisö alkaa jäämään lajin kehityksestä jälkeen kuten kommenteista huomaa. Peter K. loukkaantuminen suuri menetys finaalissa. Petteri koutsas joukkueensa normi levelillä, onnittelut Classicille. Propsit myös Happeelle. 👏

  11. Olisko ollut noin kolme putkea Happeella. Joskus ne menee sisään, nyt sentit väärin päin. Ei mitään C:ltä pois, mutta tuurilla nuo sisään ja epäonniset loukit pois. Tulos olisi voinut olla silloin toinenkin. Mielestäni C hyödynsi hyvin ne paikat, jotka sai, kaveri ei niinkään.

  12. Taisi tulla sählyliitolle raskaat taloudelliset tappiot tästä Superfinaalista. Huomioitavaa vielä, että koko kolme vuotta katsojaluvut tasaisessa laskussa. Olisko aika tehdä johtopäätöksiä ?

  13. Voidaan jossitella miten paljon vain. Mistäs sen tietää ettei clasu olisi silloin yrittänyt enemmän ja tehnyt vielä enemmän maaleja jos noi putket olisi menny happeelta sisää. 🙂 ja mitä tohon fanikulttuuriin tulee niin eihän sitä ole edes jalkapallossa tai missään muussakaan kun ei kukaan uskalla tehdä mitään tässä mielensäpahoittajien maassa.

  14. 7153 kyllä vähän. Muutenkin tunnelma oli laimee. Finaalisarja parempi.

  15. Varmaan Clasu hankkii Peter Kotilaisen niin voi dynastia vielä tulevaisuudessa jatkua.

  16. Ei C tarvii kotiloa. Tuollaista itkiää joka jättää pelin kesken kun vähän jalassa vihlasee. Naurettavaa!!

  17. Jotenkin tuntuu siltä että ei olisi yllätys, jos Koponen olisi puhunut Kotilaisen Seinäjoelle ensi kaudeksi…..

  18. Välierösarjan viimeinen Hirviteatteri Hippoksella oli katsojalle parempi urheilutapahtuma kuin kädenlämpöinen superfinaali. Eiköhän olis aika palata finsslisarjaan.

  19. Clasun seuraava supermies on muuten sitten Heikkilä.
    Kaikki ainekset jo olemassa, ensi kaudella pamahtaa.

  20. Todetaanko nāin maallikkona, ettā jos joukkue jossa on maajoukkueen pāāvalmentaja ja n. 10 maajoukkuepelaajaa ja suurin budjetti ei voita Mestaruutta niin se olisi kyllā ollut ihme. Valitettavasti tāllainen ylivoima monella tasolla ei mielestāni palvele lajia, koska aina kun Classic pelaa niin on ihme jos hāviāā. Se tekee hommasta tylsān. Taisi olla harvassa ne, jotka oikeasti uskoi, ettā Happee olisi pelin voittanut…. Mutta hyvān vastuksen tarjosi Happee kyllā, koska Nykky peluutti kaksi jaksoa vain omia majupoikia 😉

  21. Kaikkissa kolmessa superfinaalissa katsojana olleena on todettava että juurkin tunnelma oli selvästi parempi kuin edellisellä kerralla. Ensimmäinen superfinaali oli kuitenkin paras tunnelmaltaan. Kiersin areenan tänään ja kaikkissa ravintoloissa oli myös siistiä porukkaa tyytyväisinä. Vaikea ymmärtää mikä on se parempi tunnelma, ei kai se tarkoita että yleisön pitää olla muutaman promillen tuiskeessa ja käyttäytyy sen mukaisesti. Nyt areenalla oli todella nuori yleisö joka näytti nauttivan ottelusta.

    Pettymys oli yleisömäärä, vähän yli 7 tuhatta mutta suurin yleisömäärä sisäpalloilussa Suomessa. Epäonnitumisen voi laittaa suurelta osin epäonnistuneeseen markkiviestintään
    Keskityttiin mielikuviin jotka eivät kai liittyneet mitenkään superfinaalin joukkueisiin/ pelaajiin.

    Näyttää valitettavsti siltä että säbän yhteisö ei ole kuitenkaan vielä valmis Hartwall Areenan tasoisille näyttämöille?
    Ehkä tässä nähdää se iso ero pääkaupungin ja maaseudun kaupunkien välillä.
    Jos arvostetaan mielummin jumppasalitasoisia olosuhteta jotka luovat semn aidon urheilullisen tunnelman, niin mikäs siinä. Hippoksen hallisakin palveluiden taso on luokkaa lähiöiden bubit ja tätä siis halutaankin mielummin.
    Jos salibandy joutuu ottamaan askeleen taaksepäin olosuhteissa, 90 luvulle ja puolapuut halutaan somistukseksi, kasvaako näin lajin suosio?
    Urheilullisesti oikea ratkaisu on paras seitsämästä, varmasti näin on mutta onko salibandyn ottelut vain ja ainoastaan urheilua katsojan odotusten kannalta?

  22. Salibandy on sitten valmis Hartwall Areenan tasoisille näyttämöille kun 7000 ihmistä tulee katsomaan finalisarjan yhtä ottelua. Karmeaa oli katsoa Kauppisen kiertelyä kun esitti Superfinaalin hyviä puolia. Toivottavasti Salibandyliitossa ymmärrettäisiin vihdoin jättää taikatemput sikseen ja kehittää liigaa urheilu edellä. En minä ainakaan mene salibandyotteluun katsomaan puolapuita vaan itse peliä.

  23. nimenomaan katsojia varten. Yhään lajia ei olisi olemassa ilman katsojia. Äkkiä rahat loppuis.

  24. Pienehköön yleisömäärään vaikutti varmaan myös se, ettei Superfinaalissa pelannut yhtään pk-seudun joukkuetta.

  25. Niiiiin…..onhan se hienoa,että juttua tulee tuutin täydeltä….ja oikein kuvien kera….mutta kyllä se on lukian KUSETUSTA,että jutun kuvista 2/3 on jostain muualta kuin itse tapahtumasta!

  26. Laitetaan seurat päättämään ”super”finaalin kohtalosta. Ja tällä kertaa niin, että ei soiteta yhden seuran sisällä suurin piirtein kaikki toimihenkilöt läpi ja etsitä sitä yhtä, joka puoltaa yhtä finaalia ja tehdä siitä seuran mielipidettä. Seuroille viestiä, että 1.6. otetaan liigasta yhteyttä ”urheilutoimenjohtajaan” ja kysytään seuran mielipide. Sitä ennen seuran sisällä käytäisiin keskustelut seuran yhteisestä kannasta. Olisikohan 1-2 superfinaalin puolella?

  27. Hukattiin kolme vuotta ja liiton rahat kokeiluun, jonka lopputuloksen olisi voinut selvittää nopealla ja puolueettomalla tutkimuksella etukäteen. Laji ja seurat hävisivät. Kokeilun voittajia ovat firmat, jotka osallistuivat tapahtuman markkinointiin ja järjestelyihin. Löytyisikö sieltä tuttuja nimiä?

  28. Eikö täällä aina vinkuttu, kuinka liitto tahkoaa superilla hirveet rahat? Ja sen takia tehty? Nyt sitten eri ääni taas kellossa, asiantuntemusta kun löytyy täältä. Eiköhän liitossa luultu, että Suomessa saataisiin halli täyteen, niinkuin kaikissa muissa säbämaissa, jäi vaan ottamatta huomioon missä maassa toimivat! Katsojan linjoilla, pitäydytään me vaan puolapuiden seassa, vielä kun clasu palaa spiraliin, niin meno on kuin ysärillä kun mestaruusjuhlien taustalla viereisellä kentällä työpaikkasählyä!

  29. Toisen kerran mukana ja todellakin toivon ettei typerä valitus estä hienon tapahtuman jatkoa!Erittäin hieno kohokohta,ainutlaatuinen salibandy tapahtuma jota odottaa!

  30. Finaalisarjat on sellaista pienen lajin puuhastelua! ainoa tapa nostaa lajin tiedettävyyttä on superfinaalin kaltaiset tapahtumat – jatkoon !!

  31. Hartwall Areena olisi paras paikka järjestää kansainvälisen tason tapahtumia Suomessa.
    Jos mennään takaisin pois superfinaalista niin kannattaa ensin kuunnella tarkkaa Passo Peltolaa. Aika harvalla seurajohtajalla on osaamista/ näkemystä muusta kuin urheilusta.

  32. Pelit on pelattu. Onnea voittajille! Toivottavasti saadaan huhumaa pian auki, niin päästään spekuloimaan ensi kautta.

  33. Kun täällä nyt Superfinaalin puolestapuhujat jankuttavat, että loppuottelusarjan myötä palataan puolapuiden sekaan, niin jos muistellaan esim. edellistä finaalisarjaa ennen Superfinaalia, niin pelejä pelattiin silloin Jyväskylän jäähallissa ja Seinäjoki Areenalla. Ja sitä edelliseltä kaudelta muistetaan ratkaiseva finaali Jyväskylästä, jossa ei tarvinnut ainakaan surra valjua tunnelmaa, kuten Superfinaaleissa.

    Ja jos halutaan nostaa salibandyn tunnettavuutta, niin oletettavasti YLE näyttäisi useamman finaalin kuin yhden, jos/kun siirrytään takaisin finaalisarjaan. Sen YLE:n lähetys kerää vähän enemmän katsojia kuin Superfinaali.

    Itse olin alunperinkin Superfinaaleja vastaan ja kolmen vuoden päästä olen sitä vielä enemmän. Ei jatkoon.