Video: Yllätyspelaaja laittoi hattutemppuennätyksen uusiksi – Huismanin maali vei välierät jäähalliin

Asko Huismanin jatkoaikamaali sytytti Jyväskylän monitoimitalon liekkeihin. Kuva: Esa Jokinen

Asko Huismanin jatkoaikamaali sytytti Jyväskylän monitoimitalon liekkeihin. Kuva: Esa Jokinen

Happeen ja Nokian KrP:n välisestä maanantaisesta välieräpelistä ei draamaa uupunut. Happee voitti Jyväskylässä pelatun ottelun jatkoajalla maalein 8-7.

Happeen Petri Kauko vei kotijoukkueen 7-4-johtoon ajassa 54.21 ja silloin peli näytti olevan kotijoukkueen hallussa. KrP veti kuitenkin todellisen kanin hatusta, sillä puolustaja Mikko Repo maalasi aikavälillä 57.14-58.57 kolmesti, ja teki Salibandyliigan pudotuspelihistorian nopeimman hattutempun. Ennen ottelua Repo oli tehnyt yhteensä yhden maalin liigan pudotuspeleissä.

Jatkoerää ehdittiin pelata lähes 17 minuuttia, kun Happee-puolustaja Asko Huisman nousi ratkaisijaksi Peter Kotilaisen mainion esityön ansiosta. Huisman on myös äitynyt mielenkiintoiseen maalivireeseen, sillä puolustaja teki runkosarjassa, puolivälierissä ja ensimmäisessä välieräpelissä yhteensä tehot 4+0. Nyt puolustaja on nakuttanut samat tehot viimeisessä kolmessa välieräpelissä.

Happeen maestro oli 1+3 naulannut Peter Kotilainen ja Veli-Matti Hynynen iski tehot 2+1. Repo oli joukkueensa tehomiehiä ja toinen kolme pistettä naulannut pelaaja oli 2+1 taiteillut Henri Johansson. Johansson johtaa pudotuspelien maali- ja pistepörssiä (13+10). Peter Kotilainen on iskenyt pisteet 5+14 ja on pudotuspelien syöttötilaston ykkösenä.

Ottelusarja on nyt tilanteessa 2-2. Viides ottelu pelataan perjantaina Tampereen Raholassa, mutta sen jälkeen joukkueet pääsevät niin sanotusti parrasvaloihin, kun kuudes ottelu mitellään Jyväskylän jäähallissa.

Jäähalliottelun myötä aikataulut muuttuivat siten, että kamppailu käynnistyy lauantaina klo 17. Alunperin ottelu oli aseteltu sunnuntaille. Superfinaaliin pääsy vaatii neljä voittoa ja Classic varmisti maanantaina paikkansa kauden huipennuksessa.

Esa Jokisen ottelukuvat
Ottelutilastot

Maalikooste:

Lehdistötilaisuus:

3 comments

  1. Jäähallille vaikka ei olla vielä monnarikaan saatu täyteen. Mitenköhän onnistuu alle viikossa saada väkeä halliin. Toki varmasti tulee enemmän kuin monnarille yleisöä mutta eipä tuo jäähalli kovin kummoseen fiilikseen vie ilman +4000 katsojaa. Parilla tuhannella vaan kylmä ja autio fiilis.

  2. Enpähän tunne taustoja, mutta jos on saatu edullinen diili hallista kaupungin kanssa, niin johan 2000-3000 katsojallakin saadaan massia kohtuullisesti kasaan, ja jotain jää seurallekin. Tokihan tunnelma isossa hallissa voi vähän ”viilentyä”, mutta täytyy karjua sitten sitä enemmän 🙂 Ehkäpä edellisillan tulos Nokialta vaikuttaa jossain määrin itse kenenkin motivaatioon saapua paikalle. Ja pelin loputtuahan ilta on vielä nuori… 🙂

  3. Happee voittanut viimeksi teurastamolla 2015 elikkä onnea ryöstö yritykseen 🙂