Hessen osavaltiosarjan kuuden joukkueen kirkas valopilkku on “noin 700 asukkaan pikkukylän” TSV Tollwut Ebersgöns. Kysellessäni asiasta kukaan ei tunnu tietävän miten salibandy kylään saapui, mutta urheiluhullu pitäjä on ottanut lajin omakseen.
Joukkueen pieni ydinryhmä on pelannut lajia yhdessä yli 10 vuotta. Sen pelissä on saksalaiseksi kyläjoukkueeksi yllättävän paljon rakennetta ja pelaajien taitotaso on tähän sarjaan epäreilun korkea. Vertailut yli sarja- ja maarajojen ovat toki vaikeita ja vaarallisia, mutta arvioin varovasti joukkueen olevan hyvää Suomen kolmosdivisioonatasoa.
Oma ensikohtaaminen Tollwut Ebersgönsin kanssa on poikkeuksellinen kokemussarja. Otteluun valmistaviin harjoituksiin saapuu paikalle maalivahti ja neljä pelaajaa. Kaksituntinen harjoitussessio on objektiivisesti paras, jonka olen neljälle pelaajalle ohjannut, mutta oma sisäinen epäusko on melkoinen.
Missä on arvostus yhteistä aikaa kohtaan ja mitä on luvassa viikonlopun ottelussa, jos pelaajat ovat jo etukäteen nostaneet valkoisen lipun salkoon? Sunnuntain ottelun aloitamme vajaalla miehistöllä ja seuraavat 60 mailia ovat monella tavalla mieltä puhdistava kokemus, joka päättyy tasaisten vaiheiden jälkeen kaikkien aikojen loppulukemiin 25-0.
Pelaaja- ja valmennusuran varrelta muistan muutamia ottelupäiviä, joissa ensiminuuteista lähtien mikään ei tunnu onnistuvan ja mikään tehty tai sanottu ei muuta ottelun kulkua astettakaan. Yksittäisiä epäonnistumisia tapahtuu jokaiselle ottelun aikana ja kehittämisen varaa löytyy suurimmasta osasta pelitapahtumia, mutta tällaiset koko joukkueen laajuiset pohjakosketukset ovat kuitenkin erittäin harvinaisia.
Vaikka olen vuosien saatossa oppinut kunnioittamaan syvästi lopputulosta sekä hyväksymään ja käsittelemään vastoinkäymiset olennaisena osana urheilun kokemusta, on mieli silti hetken mustaakin mustempi. Pukukopissa totean, että valmennus on epäonnistunut otteluun valmistamisessa, mutta myös heitän ilmoille ajatuksen, että viisikkopeliä on vaikeahkoa harjoitella neljän pelaajan harjoitusaktiivisuudella. Tunnen kuitenkin sisälläni valmentajalle tuttuja tappion jälkeisia tunteita: oman alisuorituksen paineen sekä pettymyksen joukkueen 60 minuutin esitykseen.
Aika kuitenkin parantaa tässä iässä haavat nopeasti ja juostessa illalla kotiin Frankfurtin lähiöiden pimeillä, sateen juuri kastelemilla asvalttikujilla ajatukset seesteytyvät ja stabilisoituvat. Alan pohtia valmentamisen suuria linjoja. Mikä on minun oikeutukseni alasarjaharrastustoiminnassa tuomita mielessäni omaa suoritusta, harjoituksista pois jättäytyneitä pelaajia, tai korostaa valmistautumisen merkitystä yli äyräiden, jos tasoero on niin merkittävä, kuin päivän ottelussa?
Pelaajat ovat yksilöitä, oikeutettuja aikuisina omiin valintoihinsa ja viime kädessä vastuussa niiden tuottamasta lopputuloksesta – niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä. Isot tappiot ovat siinä mielessä hienoja, että niiden varjolla on helppo ottaa askel irti itse ottelusta ja havaita suuremman mittakaavan kehittymiskohteita omissa ajatuksissa sekä analysoida ympäröivää maailmaa uudesta perspektiivistä.
Yhä useammin omaa lajihistoriaa miettiessä mieleen muistuu Ken Drydenin huomio The Game -kirjassa, että uran varrelta muistaa jälkikäteen vain muutamia kohokohtia. Merkityksellisiä voittoja, raskaita tappioita, yksittäisiä huippuonnistumisia. Jokaisen erityiseksi luokittelemani hetken jälkeisenä aamuna aurinko on toistaiseksi noussut ja elämä jatkunut raiteillaan pientä kokemusta rikkaampana.
Annan ajatusten lipua tutkimaan suurempaa kuvaa ja aihioita oppimiseen: mikä on lopulta urheilun perimmäisin tarkoitus? Ovatko ne nuo kohokohdat, vai ovatko ne vain pieni ilmentymä siitä oikeasti olennaisesta? Ebersgönsin joukkue on ryhmä, joka on sattuman kautta ajautunut nuorina yhteen, kasvanut salibandyn parissa ja saavuttanut sekä ryhmänä että kylänä urheilullisen koheesion, jota ulkopuolisena voi vain kadehtia. Tunnen nyt ymmärtäväni hieman paremmin miten erityisiä Blue Foxin tai SBS Wirmon kaltaiset, omalle yhteisölleen rahassa mittaamatonta merkitystä luovat, ilmiöt ovat.
Monessa asiassa Hessenissä ollaan salibandyn alkutaipaleella, mutta se ei tee kokemuksista yhtään vähempiarvoisia. Merkittävänä valopilkkuna Saksassa vietetyn vuoden varrella muistiin jää sarjan kärkiottelu, paikallisderby Floorball Griedelin ja Tollwut Ebersgönsin välillä, jossa loppuunmyydyssä katsomossa kykeni aistimaan urheiluun liittyvän tunneskaalan laidasta laitaan, kun lohkoa johtanut Ebersgöns voitolla käytännössä varmisti paikkansa karsintoihin ylemmälle sarjatasolle.
Floorball Griedel vs. TSV Tollwut Ebersgöns -kooste:
—
Lue myös
Pääkallo.fi: Floorball in Deutschland, osa 3
Pääkallo.fi: Floorball in Deutschland, osa 2
Pääkallo.fi: Floorball in Deutschland, osa 1