Video: Jussi Piha ja Tatu Väänänen istuivat puhumaan salibandysta – aiheena pallovarmuus ja hyökkäävä puolustaja

Kuva: Kuvakaappaus videosta.

Kuva: Kuvakaappaus videosta.

Tampereen Classicissa ja maajoukkueenkin riveissä usein nähty hyökkääjä Jussi Piha julkaisee Youtube-kanavallaan videoita lajista ja sen ympäriltä. Tuoreimmalla videolla hän on saanut vieraakseen maajoukkuekapteeni Tatu Väänäsen.

Kaksi pelikenttien konkaria käsittelevät jaksossa pallovarmuutta ja hyökkäävän puolustajan roolia salibandyssa.

Sveitsin liigassa kuudetta kautta pelaava Väänänen on ollut jo pitkään yksi maailman parhaista omassa roolissaan, pallovarmana ja samaan aikaan hyökkäyssuuntaan pelaavana puolustajana.

Videolla Väänänen pääsee omin sanoin kertomaan, miten on kehittänyt ominaisuuksiaan ja miten hänestä on tullut sellainen pelaaja kuin nyt on.

Piha sen sijaan tunnetaan loistavasta pelisilmästään ja siitä, ettei pallo polta lavassa, joten häneltäkin löytyy aiheeseen perspektiiviä.

Koko jakson voi katsoa alla olevasta videosta.

10 comments

  1. Samaa mieltä, ei noita lässytyksiä ja hyvänä ihmisenä olemisen esille tuontia jaksa seurata…

  2. Juu, 2minuuttia jaksaa kuunnella tuota lässytystä. Joka jaksossa samalla tylsistyneellä äänellä Piha yrittää olla jotain mitä ei todellisuudessa ole.

  3. Hieno juttu, että jotkut yrittävät viedä lajia eteenpäin! Tarkoitus ei varmaan ollutkaan tehdä Hollywood-tasoista mediatuotantoa, vaan tuoda esille kahden huippupelaajan ”tavallisia” ajatuksia pelaamisesta ja pelistä.
    Monet nuoremmat pelurit kuuntelevat varmaan mielellään noita mietteitä.
    Ja tämä jaksaa aina Pääkallon kommenttipastalla hämmästyttää: vaikka on eri mieltä asioista, onko aivan pakko lähestyä juttuihin aina pelkästään negaation kautta? Voisiko kerrankin pitää ajatuksensa omana tietonaan ja näpit pois näppikseltä, jos ei löydä mitään hyvää sanottavaa?
    Zemppiä Jussille ja jatka sinnikkäästi lähetyksiäsi!

  4. Tatullekin terveisiä ettei menisi festareille vaan fokus MM-kisoihin.

  5. Itsekin pidän positiivisena sitä että joku haluaa viedä lajia eteenpäin tässä muodossa, mutta yli viiden minuutin mittaiset videot ovat vain yksinkertaisesti liian pitkäveteistä katseltavaa… Jussille ja muillekin tsemppiä jatkoon ja toivottavasti laji saisi lisää tällaisia eteenpäin vieviä tekijöitä.

  6. Karillta hyvä pointti tuohon videon pituuteen. Jos Jussi vaikka sattuu jotain kautta saamaan palautetta, niin videot ilman muuta hyvä ja tervetullut juttu, mutta vähän voisi tiivistää.

  7. ”mutta yli viiden minuutin mittaiset videot ovat vain yksinkertaisesti liian pitkäveteistä katseltavaa”

    😀

  8. Kyllähän tuollaisen pidemmänkin videon jaksaa helposti katsoa ja kuunnella, jos sen aihe kiinnostaa, ja pystyy sisäistämään syvällisempääkin tekstiä. Muutamia yläpuolelle kirjoittaneita ei selkeästi kiinnostanut tai sitten he eivät ymmärtäneet videon pointteja, kun tulivat valittamaan tyhjästä.

  9. Hyvää asiaa. Tiivistys onnistuu, jos Jussi editoisi videota jälkikäteen pikkasen!