Joukkopako Ruotsissa: kymmenkunta erotuomaria ilmoitti lopettavansa – haukuttiin apinoiksi

Ruotsissa tuomari joutui asiattoman käytöksen kohteeksi. Kuvituskuva: perwiklund.se

Ruotsissa on käynnissä erikoinen tilanne, kun peräti kymmenkunta korkean profiilin salibandyerotuomaria on päättänyt lopettaa tehtävänsä yhden tuomariparin saaman kohtelun vuoksi.

Asiasta uutisoi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

Tapaus sattui tämän vuoden tammikuussa junioreiden SM-sarjan ottelussa, kun tuomari ja liiton palkkaama toimitsija joutuivat sanaharkkaan.

Toimitsija oli alkanut vertailemaan etelä- ja pohjoisruotsalaisten tuomareiden eroja. Sen jälkeen hän oli vielä haukkunut tuomaria ”alistuvaksi apinaksi” ja ”paskakasaksi”.

Se johti siihen, että kymmenkunta huipputason tuomaria päätti vetäytyä tehtävistään kokonaan. Tilanne on Ruotsin salibandyliitolle hankala.

Merkittävin seikka joukkopaossa oli, ettei maan liitto ollut tehnyt tuomareiden mukaan mitään asian korjaamiseksi. Asia lakaistiin maton alle.

– Työskentelen koulumaailmassa. Jos siellä tapahtuisi vastaavaa, joku saisi varmasti potkut. Täällä ei tehdä mitään, lopettaneiden tuomarien joukkoon lukeutunut Mats Erelund kommentoi SVT:lle.

Ruotsin liiton kilpailupäällikkö Magnus Nilsson sanoi, ettei salibandyliitto puolusta missään nimessä vastaavanlaista tuomareiden kohtaamaa käytöstä. Liiton mukaan se käsitteli asian sisäisesti.

Juttua muokattu 25.8. klo 10.41:Kyseessä oli liiton hankkima toimitsija, ei seuran.

8 comments

  1. Äijä ihan pihalla koulumaailmasta. Siellä paljon pahempaa kiusaamista. Eikä kiusaajia koulusta eroteta. Piste.

  2. Ruotsin nykyisessä koulumaailmassa tapahtuu niin kummia, että tämä ei kyllä vedä vertoja sille.

  3. Eiköhän jutussa ole keskeistä erotuomareiden kokemus paikallisen liiton huonosta asian hoitamisesta.

  4. ”Työskentelen koulumaailmassa. Jos siellä tapahtuisi vastaavaa,joku saisi varmasti potkut”. No ei varmana saisi. Koulut lakaisevat ongelmia maton alle. Tulee negatiivista julkisuutta nääs jos puhuu asioita oikeilla nimillä. Tässä on tehty kärpäsestä härkänen. Ei haukku haavaa tee. Tämä tapaus ei ole yhtään mitään. Tämä on pelkkää mielensäpahoittamista. Ruotsin salibandyliittokin käsitteli asian sisäisesti. Tyypillistä.

  5. Kyllä tässä jutussa on tärkeä viesti kaikille lajeille! Tuomareita tulee kunnioittaa ihmisinä ja ymmärtää heidän työtään kentällä! Aika noloa myös että liiton hankkima toimitsija vähän niinku omaan pesään pissii! Mukava olis tietysti tietää mitä oikeasti on tapahtunu!

  6. Miksei tuomari ajanut toimitsijaa pois hallista ja sanonut että peli jatkuu vasta kun näin tapahtuu? Ja perään raportti liittoon.Liitolta vaikka puolen vuoden toimitsijakielto kaverille jos pystytään näyttämään toteen rike. L