Classicille jälleen kotitappio – SSRA haki pisteet Tampereelta

Classicin muuttuneen joukkueen kauden alku on ollut vaikea. Kuva: Esa Takalo.

Classicin muuttuneen joukkueen kauden alku on ollut vaikea. Kuva: Esa Takalo.

Tampereen Classicin kausi on lähtenyt käyntiin kahdella kotitappiolla. Toki vastuksetkin ovat olleet kovia. Kauden avauksessa SB-Pro haki pisteet Tampereelta ja tänään SSRA voitti sinipaidat maalein 5-2.

Ottelun avauserää pelattiin yli puolet ennenkö nähtiin ensimmäinen maali. Sen teki SSRA:n Lotta Wikstedt. Neljä ja puoli minuuttia myöhemmin kotijoukkue Classic tasoitti Emilia Lintilän toimesta siirretyn rangaistuksen aikana. Essi Ronkaisen maalin myötä Rankat Ankat siirtyi kuitenkin erätauolle maalin johdossa.

Toinen erä oli maaliton, mutta Classic tasoitti heti kolmannen alussa. Tasoitusmaalia ei ehditty kauaa juhlia, sillä Henriikka Keinänen siirsi SSRA:n jälleen johtoon jo seuraavassa vaihdossa. Vielä ennen erän puoliväliä Sanna Risteli siirsi vieraat kahden maalin johtoon. Loppunumerot 5-2 iski Liinu Koivisto tyhjään tamperelaismaaliin.

SSRA:n tehokkain oli kaksi maalia syöttänyt Elina Halonen. Maalilla Krista Määttä torjui 26 kertaa ja saalisti yhden syöttöpisteen.

Classicin ja SSRA:n välinen kamppailu oli päivän ainoa naisten Salibandyliigan ottelu.

Keskutele pelistä täällä.
Ottelutilastot