Jymy nousi viiden maalin takaa tasoihin, voitto karkasi silti – katso lauantain Divari-tulokset

Jose Kivipelto teki maalin ja antoi maalisyötön, mutta joutui lopulta pettymään. Arkistokuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com.

Jose Kivipelto teki maalin ja antoi maalisyötön, mutta joutui lopulta pettymään. Arkistokuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com.

Miesten Divarissa pelattiin tänään kuusi ottelua. Voittoihin ylsivät Tiikerit, O2-Jyväskylä, SalBa, NST, EV Akatemia ja M-Team.

Mosahallilla EräViikingit Akatemia oli tyly isäntä ensimmäiset 30 minuuttia Nurmon Jymylle, sillä ajassa 30:57 taululla olivat jo lukemat 5-0. Vasta reipas minuutti myöhemmin Jymy rikkoi kuparisensa. Toisen erän lopulla Perttu Järvisellä oli vielä paikka tehdä rankkarista lukemiksi 6-1, mutta yritys epäonnistui.

Kolmannessa erässä Jymy aloitti kuitenkin huiman kirin ja kun pelikellossa oli 53:45, oli tilanne jo tasan 5-5. Loppuerä oli kuitenkin maaliton samoin kuin jatkoaika, joten ottelun ratkaisu nähtiin vasta rankkareilla. Jokainen Jymyn laukoja epäonnistui ja EV Akatemian pelaajista puolestaan Perttu Järvinen ja Joni Niinikoski onnistuivat. Näin kolme pistettä jäi Helsinkiin Jymyn hurjasta kiristä huolimatta.

Ottelun tehokkaimmat ”akateemikot” olivat kaksi maalia syöttänyt Miikka Martikainen ja tehot 1+1 tehnyt Konsta Kupela. Jymyn tehomiehet puolestaan olivat pistein 1+2 onnistunut Lauri Lehtimäki, sekä yhden maalin ja maalisyötön saalistanut Jose Kivipelto.

Vähämaalisessa kamppailussa NST puolestaan yllätti sarjan ennakkosuosikki FBC Turun niin ikään voittolaukauskilvan jälkeen maalein 3-2. Muissa kamppailuissa SalBa pöllytti ÅIF:ia maalein 9-2 ja Loviisa nöyrtyi puolestaan kotona O2-Jyväskylälle 7-5. Tiikerit nappasi maalin voiton Limingan Niittomiehistä ja Tomi Palin oli hurjassa iskussa latoen tehot 5+0. M-Team puolestaan voitti sarjanousija Merikoski SBT:n 7-5.

Miesten Divari:
17:00 Tiikerit-LNM 7-6
17:00 EV Akatemia-NJ 6-5 RL
17:00 Loviisan Tor-O2-Jyväskylä 5-7
17:00 SalBa-ÅIF 9-2
17:00 NST-FBC Turku 3-2 RL
18:30 M-Team-Merikoski SBT 7-5

Voit keskustella peleistä täällä