Nimekäs kakkosdivariryhmä vahvistui – Kaartinen täydentää SBS Kingsin tähtikaartia

Matias Kaartinen taituroi ensi kaudella kakkosdivisioonassa. Arkistokuva: Anssi Koskinen

Matias Kaartinen taituroi ensi kaudella kakkosdivisioonassa. Arkistokuva: Anssi Koskinen

Viime kaudella Esport Oilersia edustanut Matias Kaartinen, 25, nähdään ensi kaudella kakkosdivisioonassa pelaavan SBS Kingsin paidassa. Kaartinen edustaa uutta joukkuettaan ensi kerran tulevan maanantain Suomen Cupin ottelussa GrIFK:ta vastaan.

Kauden 2017-18 puolustajana esiintynyt Kaartinen onnistui liigassa pistein 2+27 ja oli runkosarjan syöttöpörssin seitsemäs. Kaartinen on pelannut yhteensä 155 runkosarjan ottelua Salibandyliigassa tehoin 34+168=202.

SM-mitaleita on kertynyt Oilersin paidasta pronssin ja hopean muodossa ja pudotuspeleissä Kaartinen on naulannut tehot 10+21. Taitava pelimies esiintyi yhden kauden ajan myös Sveitsin liigan Kloten-Bulach Jetsissä.

Vuonna 1993 syntynyt Kaartinen oli oman ikäluokkansa suurimpia lahjakkuuksia. Hän edusti Suomea vuoden 2011 U19-ikäluokan MM-kisoissa, kun Suomi voitti kultaa. Kaartisella on nuorisomaajoukkueessa kaksi ennätystä. Hän on antanut eniten syöttöpisteitä (37) ja tehnyt eniten pisteitä (44) alle 19-vuotiaden maajoukkueessa. Nuo lukemat syntyivät vain 19 pelatun ottelun aikana.

SBS Kings julkaisi jo aiemmin kesällä Oilers-taustaisten Oliver Wardin, Perttu Pajukosken ja Severi Korhosen sopimukset. Sen lisäksi Divarin SB Vaasaa viime kaudella edustanut Samir Mountassir nähdään Kingsin paidassa. Päävalmentajana toimii salibandyn seuraajille varsinkin viime vuosikymmeneltä tuttu Mikko Alanko.

SBS Kings ja Esport Oilers tekevät myös farmiyhteistyötä. Jo aiemmin mainittujen entisten Oilers-pelaajien lisäksi joukkueen riveissä esiintyvät myös muun muassa Markus Olkkonen, Janne Karisto, Petri Jalanko, Eromon Agbomeirele ja muutamat muut pääsarjakentiltä tutut pelimiehet.

Aiheesta voit keskustella täällä

Kingsin kokoonpanon näet täältä