SPV tyrmäsi Steelersin avauserässä – katso miesten Salibandyliigan päivän tulokset

SPV juhli tänään kauden kolmatta voittoaan. Kuva: Sini Kivistö.

SPV juhli tänään kauden kolmatta voittoaan. Kuva: Sini Kivistö.

Miesten Salibandyliigassa pelattiin tänään kolme ottelua. Seinäjoella SPV voitti Steelersin lukemin 9-6.

Avauserä oli varsin mielenkiintoinen. Peli oli varsin tasaista ja Steelersillä oli jopa ottelun alussa enemmän maalipaikkoja nopeista käännöistä ja suoraan maalivahti Santtu Pohjosen heitoista. SPV-maalilla Eero Kosonen oli kuitenkin enemmän kuin vakuuttava.

Siitä huolimatta SPV teki ottelun ensimmäisen maalin, kun Jari Hankkio latasi punapaidat kovalla kanttivedolla johtoon. Erän lopussa SPV oli tyly isäntä. Viimeisen viiden ja puolen minuutin aikana se takoi neljä maalia lisää Steelersin verkkoon ja karkasi ennen erätaukoa jo 5-0 -johtoon.

Toisessa erässä Steelers tuntui tippuvan kovavauhtisessa ottelussa kyydistä pahemman kerran, vaikka numerot eivät hirveästi suurentuneetkaan. Hämeenlinnalaiset kavensivat toki erän alussa ylivoimalla Niko Einiön toimesta, mutta SPV osui loppuerän aikana vielä kahdesti. Toiselle erätauolle mentiin näin ollen isäntien 7-1 -johdossa.

Teräs ei kuitenkaan taipunut helpolla, sillä jostain Steelers kaivoi vielä päätöserään aimo annoksen energiaa. Se pääsi paremmin pelin päälle kuin aiemmissa erissä ja onnistui kaventamaan kahteen otteeseen erän alussa.

SPV:n alivoima kuritti kuitenkin erän puolivälissä Steelersin ylivoimaa, kun Petri Hakonen vei alivoimalla seinäjokelaiset 8-3 -johtoon. Ville Lastikka osui vielä ylivoiman aikana, mutta Henri Myllymäki nosti SPV:n jäähyn jälkeen jälleen viiden maalin johtoon. Kuusi minuuttia ennen loppua Antti Aarnio taiteili taas kavennusosuman. Lastikka kavensi vielä lopussa kaukolaukauksella loppulukemiksi 9-6.

SPV:n tehokkaimmat olivat hattutempun tehnyt Jari Hankkio, sekä pistein 1+2 onnistunut Mikko Kohonen. Steelersin Ville Lastikka nakutteli tehot 2+1. Nico Jonaeson puolestaan teki tehot 1+2.

Päivän muissa otteluissa Classic kaatoi LASBin vakuuttavasti maalein 10-4 ja Porissa Karhut voitti viime hetken maalilla Kooveen 5-4.

Classicin tehomiehenä hääri Eemeli Salin tehoin 4+1. Mikko Leikkanen teki maalin ja antoi kolme maalisyöttöä. LASBille tehot 1+1 teki Miska Mäkinen.

Porissa Karhuille tehot 1+1 nakuttelivat Aaro Ollikainen, Antti Vuorinen ja Benjamin Lepola. Kooveen tehomiehet olivat kaksi maalia tehnyt Samuli Salomaa ja pisteet 1+1 takonut Jasse Kuusisto.

Keskustele päivän peleistä täällä.

Miesten Salibandyliiga:
16:00 LASB-Classic 4-10 Ottelutilastot
17:00 SPV-Steelers 9-6 Ottelutilastot
17:00 Karhut-Koovee 5-4 Ottelutilastot