Steelers teki selvää Nokian KrP:stä – Lastikka hurjilla tehoilla pörssikärkeen

Ville Lastikka (#36) oli jäätävä torstai-illan Salibandyliigan ottelussa. Arkistokuva: Esa Takalo.

Ville Lastikka (#36) oli jäätävä torstai-illan Salibandyliigan ottelussa. Arkistokuva: Esa Takalo.

Miesten Salibandyliigassa pelattiin torstaina yksi ottelu, kun Steelers isännöi Nokian KrP:tä. Hämeenlinnalaiset nappasivat varmasti maukkaan yllätysvoiton lukemin 10-3.

Steelers aloitti ottelun ryminällä, sillä ajassa 8:19 taululla komeili jo 4-0 -kotijohto. Maalinteon avasi Niko Einiö ja häntä säestivät seuraavaksi Ville Lastikka kahdesti ja Nico Jonaeson kertaalleen. Jarmo Härmä KrP:n peräsimessä turvautui aikalisään. Vieraat onnistuivatkin pysäyttämään maalivyöryn ja Henri Johansson kavensi vajaat neljä minuuttia ennen erätaukoa.

Toisessa erässä ”näädät” nousivat jo maalin päähän, kun Johansson osui sekä ajassa 25:31, että 27:03. Toinen maaleista syntyi ylivoimalla. Jonaeson teki kuitenkin vain 14 sekuntia myöhemmin lukemiksi 5-3. Nokialaisten Ville kiri otti entisestään takapakkia, kun Ville Kangasmäelle vislattiin viiden minuutin rangaistus huitomisesta. Ylivoimalla Steelers osui kertaalleen, kun Timo Johansson siirsi ”teräsmiehet” 6-3 -johtoon. Samoissa lukemissa siirryttiin myös toiselle erätauolle.

Kolmannen erän ensimmäisellä kympillä Lastikka jatkoi hurjaa iltaansa lisäten kahdella maalillaan Steelers-johdon viiteen maaliin. Illan viidennen osumansa Lastikka viimeisteli rankkarista reippaat kuusi minuuttia ennen päätössummeria. 20 sekuntia ennen loppua Samuli Grönfors viimeisteli vielä loppulukemat 10-3.

Ville Lastikka oli illan hahmo tehoin 5+1. Samalla hän nousi Salibandyliigan pistepörssin ykköseksi tehtyään kahteen peliin nyt pisteet 8+1=9. Nico Jonaeson säesti komeasti pistein 2+3 ja hän on samalla pistepörssin tämänhetkinen kakkonen pistein 2+6=8. Markus Sipronen jakoi kolme maalisyöttöä. Nokian KrP:n tehokkain oli hattutempun latonut Henri Johansson.

Keskustele ottelusta täällä

Ottelutilastot