Steelersin orastava tappioputki katkesi vahvan kolmannen erän myötä

Nico Jonaeson oli jälleen hyvässä pistevireessä lauantain liigapelissä. Kuva: Esa Takalo

Nico Jonaeson oli jälleen hyvässä pistevireessä lauantain liigapelissä. Kuva: Esa Takalo

OLS isännöi Hämeenlinnan Steelersiä miesten Salibandyliigan ottelussa lauantaina. Steelers haki Oulusta pisteet loppulukemin 9-7.

Steelers osui avauserässä kahdesti ja OLS kertaalleen. Toinen erä alkoi vieraiden kannalta vahvasti, kun Ville Lastikka naulasi Steelersin 3-1-johtoon. Toisen erän ensimmäinen kymppi oli kuitenkin OLS:n heiniä, sillä Tatu Kiipelin, Tuukka Kiviojan ja Anssi Välitalon maalit veivät OLS:n johtoon.

Steelers tuli tasoihin erän puolivälin jälkeen, mutta OLS osui vielä kahdesti ja kolmoserään mentiin kotijoukkueen 6-4-johdossa. Kolmanteen erään Steelers sai unelma-alun, ja Niko Einiön kaksi maalia sekä Markus Siprosen maali käänsivät tuloksen jälleen Steelersille suotuisaksi kolmessa minuutissa.

Steelersin seuraava maali merkittiin OLS:n tekemäksi ja kolme minuuttia ennen loppua Timo Johanssonin maali lisäsi vierasjohtoa. Kiviojan viimeisen minuutin kavennus kaunisti lukemia kotijoukkueen kannalta.

Steelersin tehopelaaja oli kolme maalia syöttänyt Nico Jonaeson, joka johtaa nyt koko sarjan pistepörssiä tehoin 3+12. Viime pelissä ensimmäiset liigamaalinsa tehnyt OLS:n Kivioja onnistui nyt pistein 2+1.

Steelers katkaisi voitolla kahden pelin tappioputken. Sarjan eniten otteluita pelannut joukkue nousi nyt sarjakakkoseksi. OLS on sarjataulukon kolmanneksi viimeisenä yhden jatkoaikavoiton keränneenä.

Ottelusta voi keskustella täällä

Ottelutilastot