Video: Nylundin hurja esitys johdatti Indiansin vierasvoittoon

Kevin Nylund oli suorastaan liekeissä maanantaina. Kuva: Esa Takalo

Kevin Nylund oli suorastaan liekeissä maanantaina. Kuva: Esa Takalo

Tampereen Koovee ja Westend Indians mittasivat toisiaan maanantaina miesten liigaottelussa Tampereella. Indians voitti kamppailun maalein 5-3.

Espoolaisjoukkue johti peliä kahden erän jälkeen jo 5-0, mutta Koovee viritteli vielä kirivaihteen päälle kolmannessa erässä. Espoolaisten ykköshahmo oli 2+1 naulannut ja esteettisiä otteita esittänyt Kevin Nylund, joka teki kamppailussa myös liigauransa ensimmäiset maalit. Nylund on tehnyt kahdessa liigaottelussaan pisteet 2+2.

Ensimmäisen liigamaalinsa teki myös Indiansin Oskari Möykkynen, ja tuo kuti ei olisi paljoa enempää voinut mennä maalin yläkulmaan. Kooveelta Samuli Segerman teki kaksi pistettä (0+2) samoin kuin Indiansilta Mikael Sievänen (1+1).

Indians avasi voitolla kauden pistesaldonsa ja on yhdeksäntenä. Koovee on voittanut yhden pelin (ja.) ensimmäisestä kolmesta kamppailusta ja on sarjataulukon sijalla 11.

Esa Takalon ottelukuvat
Ottelutilastot

Lehdistötilaisuus:

Maalikooste: