Kainulainen totuttelee Espoossa sentterin rooliin ja suojalaseihin: ”Ehdottomasti pelaisin ilman”

Justus Kainulainen joutui varoituksen jälkeen taipumaan suojalasipakkoon. Kuva: Juhani Järvenpää

Justus Kainulainen joutui varoituksen jälkeen taipumaan suojalasipakkoon. Kuva: Juhani Järvenpää

Viime maaliskuun lopussa espoolainen Oilers julkaisi todellisen siirtopommin ilmoittamalla, että maan lupaavimpiin pelaajiin lukeutuva Justus Kainulainen nähdään jatkossa ”öljymiesten” pelipaidassa. Nuoren tähden alku on ollut kohtlaainen, mutta mennyt vielä hieman totutellessa.

Aiemmin LASBissa kovia pistelukemia tykittänyt hyökkääjälupaus sai rinnalleen useita tuttuja pelimiehiä nuorten maajoukkuevuosilta.

Alkukausi onkin lähtenyt Oilersilta joukkueena käyntiin lupaavasti, mutta perjantaina se joutui taipumaan kauden toisen tappion merkeissä Nokian KrP:lle.

Pirkanmaalaiset hakivat vierasvoiton maalein 6–9. Varsinkin avauserässä Oilers oli kohmeessa, kun vieraat karkasivat jo 0–3-johtoon.

– Alku oli meille vaikea, ja päästimme kaverin siinä edelle. Toisessa erässä aloimme parantaa. Meidän peli oli nousujohteista, Kainulainen tuumi Tapiolan urheiluhallin pukukoppikäytävällä ottelun jälkeen.

Nousujohteinen esitys ei kuitenkaan riittänyt pisteille, kun Nokian KrP iski voittoon vaaditut osumat Henri Johanssonin (4+0) johdolla.

Tahmeasti alkukaudella esiintynyt KrP vaikutti löytäneen kaivatun vaihteen pelaamiseensa.

– En oikein osaa sanoa, mitä siinä alussa tapahtui. Olimme huolimattomia käännöissä, ja kaverin ykkösketju pääsi nakuttamaan kovalla prosentilla. Heitä vastaan ei ole varaa tehdä sellaisia virheitä, Kainulainen summasi nollan sarjapisteen iltaa.

Hänen henkilökohtaiseen pottiinsa kertyi lopulta yksi syöttöpiste. Alkukaudella ei ole nähty aivan viime kausien kaltaista ilotulitusta 19-vuotiaalta huippulupaukselta.

Oilersilla on hyökkäyksessä laajuutta, mutta aiemmista kausista poiketen keskikaistalle on jouduttu hakemaan uusia nimiä. Näin ollen myös Kainulainen on istutettu keskushyökkääjäksi.

Hän itsekin myönsi, että uuden roolin kanssa on vielä työstettävää, vaikka uusi ympäristö onkin ollut mieleinen.

– Olen hyvin sopeutunut tänne, mutta uuden pelipaikan kanssa on ollut vielä vähän hakemista. Puolustuspäässä on vielä tekemistä, mutta kun saamme asiat loksahtamaan, niin eiköhän siitä hyvä tule.

Kainulaisen aiempi kokemus sentterin roolista on vähäistä.

– En ole kauheasti siinä pelannut aiemmin. U19-kisoissa pelasin, mutta en sitten muuten. Kyllähän siihen oma aikansa menee, että tottuu.

Jotkut ovat myös saattaneet panna merkille Kainulaisen pelivarusteet tällä kaudella – tai pikemminkin niiden puuttumisen. 99-ikäluokan ja sitä nuorempia pelaajia nimittäin koskee suojalasipakko.

Perjantaina lasit nähtiin ensimmäistä kertaa tällä kaudella Kainulaisen päässä.

– Ensimmäiseen varoitukseen asti sai pelata ilman. Kyllä ne ovat tuolla aina mukana olleet, ja nyt on tullut sanomista, joten täytyy taas käyttää niitä.

– Ehdottomasti pelaisin ilman, jos saisi. Näillä näköjään mennään.

KrP:lle voitto oli toinen perättäinen, ja nokialaisten esityksissä onkin ollut nyt nähtävissä edistystä. Viime kauden pronssijoukkue onkin viime kausiennakoissa povattu kuuluvan liigan kärkipäähän.

Myös Kainulainen suitsutti ”näätien” esitystä.

– Nokia pelasi tänään hyvin. He peittivät keskustaa hyvin, eikä tämä tappio ollut pelkästään meidän huonoutta.

Liigassa viidentenä olevan Oilersin urakka jatkuu ensi viikon sunnuntaina Karhuja vastaan Porissa.