Kakkosdivarin kilpavarustelu jatkuu – ex-liigapuolustaja Lauri Westerholm siirtyy kärkijoukkueeseen

Lauri Westerholm (vas.) luuti pitkään Westend Indiansin takalinjoilla. Kuva: Juhani Järvenpää

Lauri Westerholm (oik.) luuti pitkään Westend Indiansin takalinjoilla. Kuva: Juhani Järvenpää

Etelä-Suomen kakkosdivisioonan ylemmässä lohkossa pelaava SC Hawks on hankkinut kaksi uutta pelaajaa. Joukkue julkisti Lauri Westerholmin ja Riku Laaksosen sopimukset perjantaina.

Puolustaja Westerholm, 30, on saanut tilastoihinsa 126 Salibandyliigan runkosarjaottelua. Hän edusti Westend Indiansia yhteensä seitsemän kauden ajan, ensin Divarissa ja sitten liigakentillä.

– On ollut kiva tulla uuteen porukkaan. Mukana on paljon jo entuudestaan tuttuja naamoja ja koko porukka onkin ottanut hyvin vastaan. Joukkueessa on paljon taitavia kundeja ja odotan, että pääsen pitkästä aikaa pelaamaan. Aion pelata aina voittaakseni! Westerholm kertoi SC Hawksin sivuilla.

Tehopisteitä luotettava oman pään luuta ehti kerätä liigassa 24+38=62.

Hyökkääjänä pelaava Laaksonen, 26, on niin ikään edustanut Indiansia aikoinaan molemmissa pääsarjoissa yhden kauden ajan. Kausina 14–15 ja 15–16 Laaksonen pelasi Sveitsin liigassa Waldkirch-St. Gallenin riveissä.

– Tosi nastaa päästä taas pelaamaan vanhojen tuttujen kanssa. Joukkueesta löytyy junioriaikojen tuttuja sekä muun muassa Sveitsin ajan kämppis M. Lajunen, joten on ollut helppo hypätä mukaan remmiin. Kaudesta on aika odottavaiset fiilikset, kun kakkosesta löytyy tällä kaudella mielenkiintoisia joukkueita ja tuttuja nimiä liigakentiltä, Laaksonen sanoi.

Helsinkiläinen SC Hawks on Etelä-Suomen A-tasolohkon kärjessä, tasapisteissä AC HaKin ja SB Vantaan kanssa.

Lohkon muistakin joukkueista löytyy erityisen paljon liigakokemusta. Perjantaina Laaksonen iski 1+1-tehot, kun Hawks kaatoi kotonaan SBS Kingsin 12–8.

Linkki:
Uutinen SC Hawksin sivuilla