Video: Koljosen viiden minuutin jäähy koitui LASB:n kohtaloksi Espoossa

Perttu Koljonen sai viiden minuutin rangaistuksen väkivaltaisuudesta. Kuva: Kuvakaappaus videolta.

Perttu Koljonen sai viiden minuutin rangaistuksen väkivaltaisuudesta. Kuva: Kuvakaappaus videolta.

Miesten Salibandyliigassa Westend Indians voitti LASB:n lukemin 5-2 perjantaina. Ottelun puhuttavin tilanne oli Perttu Koljosen saama viiden minuutin rangaistus.

Koljoselle tuomittiin viiden minuutin rangaistus tilanteesta, joka näkyy videolla ajasta 2:42 eteenpäin. LASB-leirissä hienoista närää aiheuttanut tilanne näkyy myös tämän artikkelin loppuun upotetussa twiitissä. Keskustelua rangaistuksen tiimoilta voi jatkaa foorumillamme.

Rangaistusta voidaan pitää ottelun kannalta hyvin ratkaisevana tapahtumana, sillä siirretyn rangaistuksen aikana Indians siirtyi 4-2 -johtoon ja Koljosen istuessa jäähypenkillä syntyivät pelin loppulukemat 5-2.

Indiansin ja koko ottelun hahmo oli Aaro Astala. Nyt neljään peliin yhdeksän tehopistettä takonut keskushyökkääjä nakutteli perjantaina merkinnät 1+2.

Ottelutilastot