Liigan maalipörssin kärki nauttii vapautuneemmasta ilmapiiristä – ”Olemme koko sydämellä mukana tässä”

Ville Lastikka on paukuttanut yli kaksi maalia per peli. Kuva: Juha Käenmäki.

Ville Lastikka on paukuttanut yli kaksi maalia per peli. Kuva: Juha Käenmäki.

Hämeenlinnan Steelers koki Seinäjoella 9-6-tappion SPV:lle. Pääkallo.fi haastatteli pelin jälkeen miesten Salibandyliigan pistepörssin kakkosena keikkuvaa Ville Lastikkaa.

Steelers koki melkoisen tyrmäyksen avauserässä. Sillä oli hyviä tekopaikkoja, mutta viimeistely oli heikkoa. Paikkoja oli myös korkealta prässänneellä SPV:llä, joka tylytti omista tonteistaan taululle varsin mojovat 5-0-johtolukemat.

Toisessa erässä Steelers jäi vielä pahemmin jalkoihin, vaikka erälukemat menivätkin vain 2-1 SPV:lle. Päätöskolmannekselle saapui kuitenkin jostain energiaa ammentanut teräsmiesryhmä, joka kampesi vielä kolmen maalin päähän voittamalla viimeisen erän maalein 5-2.

Ottelu oli SPV:lle vasta kauden kolmas, kun se oli Steelersille kuudes. Hämeenlinnalaisille peli oli myös neljäs kahdeksan päivän sisään.

– Tietyllä tavalla pelitahti ei voi olla näkymättä. Mielestäni pelin kuva oli kahdessa ensimmäisessä erässä se, ettemme olleet valmiita SPV:n korkeaan prässiin. Teimme älyttömän määrän ”hasseja” omalla alueella ja vastustaja sai hyviä tekopaikkoja. Pohjosen Santtu teki maalilla taas loistoduunia ja piti meidät pelissä mukana, Lastikka virkkoi pelin tauottua.

– Se, mitä tästä pitää ottaa mukaan on tuo kolmas erä. Teimme sen mitä piti tehdä. Vaikea sieltä oli enää voittoon asti nousta, mutta pystyimme jossain määrin pesemään kasvomme, Lastikka jatkoi.

Toisessa erässä näytti jo siltä, että Steelers ei tule jaksamaan kolmatta erää ja Seinäjoella nähdään murskajaiset.

– Oli härkäviikko alla, ja tulostaulu näytti mitä näytti. Päätimme, että nyt pelaamme hyvän erän, jotta saamme ainakin hyvän muistijäljen tuleviin peleihin. Kahdessa ensimmäisessä erässä jännitimme sitä prässiä ja teimme itsellemme kiireen. Rauhoitimme pelaamista kolmannessa erässä ja aloimme uskaltaa pelata, Lastikka analysoi.

Tappiosta huolimatta sunnuntai-illan Steelers oli aivan erilainen ryhmä, joka nähtiin askissa viime kaudella. Tunnelma vaikutti vapautuneemmalta, ja se näkyi kentällä asti, vaikka peli ei välillä kulkenutkaan.

– Moni jätkistä oli viime kaudella mukana ja kukaan ei halua sitä uudestaan. Analysoimme, mitä viime kaudella tapahtui ja mitä pitää nyt tehdä paremmin. Lisäksi (päävalmentaja) Kemppaisen Petri on tuonut joukkueeseen sellaisen ilmapiirin, jossa jokaisella on hyvä olla ja jokainen pystyy pelaamaan omilla vahvuuksillaan. Olemme koko sydämellä mukana tässä.

Kuva: Juha Käenmäki.

Päävalmentaja itse allekirjoitti väitteen pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

– Olen halunnut, että homma lähtee siitä, että pelaajilla on hyvä olla. Meillä on arjessa perussäännöt, joita noudatetaan, ja ne ovat samat kaikille. Ne tuovat henkistä voimaa, joka kantaa meitä. Pelillisesti Steelers on viime vuosina ollut aika passiivinen ja pelaamaton joukkue. Olen halunnut luoda ympäristön, jossa pelaajat saavat toteuttaa itseään. Ne ovat varmasti suurimmat asiat, Kemppainen kommentoi.

Viime kaudellakin Steelersin ykköspistemiehenä häärinyt Lastikka on tehnyt alkukaudesta kovaa jälkeä. Kuuteen peliin 22-vuotias laituri on takonut tehot 13+4=17. Tutkapari Nico Jonaeson on pörssin kärjessä pistein 4+14=18.

– Pisteiden valossa on mennyt ihan hyvin ja Jonaesonin kanssa homma kulkee edelleen. Pitää kuitenkin nähdä pisteiden taakse ja ailahtelevaa tekemiseni on silti ollut. Pisteet eivät pelkästään tee autuaaksi, mutta minun pitää tehdä niitä ja auttaa sillä joukkuetta. Ihan hyvin kausi on startannut.

Toni Lötjönen kommentoi Ylijohtavan Hornankattilassa Lastikan alkukauden dominoivia otteita seuraavasti: ”Ville Lastikka on painanut neljään peliin kymmenen häkkiä ja pari syöttöä päälle. Kun Steelers on tehnyt yhteensä 21 maalia niin on helppo todeta, että Ville-pojan koulurepussa matkustaa koko joukkue.”

Lastikasta ei tunnu siltä, että joukkueen menestys lepäisi liikaa hänen harteillaan. Tai koulurepussaan.

– Vähän mietin, että mikäs tämä koulureppukeissi on, että puhutaanko eturepusta vai onko se tuolla takapuolella, Lastikka naurahti ja jatkoi:

– En näe asiaa niin. Nyt meillä on sellainen Steelers, ettemme tee tätä juttua yksilöinä, vaan joukkueena. Sitä kautta myös menestymme yhdessä.

Yhteispeli Jonaesonin kanssa näytti jopa vaikeassa sunnuntaipelissäkin ajoittain todella helpolta. Molemmat keräsivät jälleen tililleen kolme tehopistettä. Pitkään yhdessä pelannut duo ei itsekään tiedä, mistä tämä kemia on lopulta syntynyt ja mistä herrojen todella vahva itseluottamus kumpuaa.

– Olemme me sitä monesti itsekin miettineet. Ehkä se isoin juttu on se, että ajattelemme pelistä tuolla kentällä aika samalla tavalla ja silloin on aika helppo löytää ja tietää missä se toinen menee. Emme ole isompaa syytä sille keksineet, Jonaeson kommentoi asiaa.

Lastikan kohdalla meneillään on muutenkin iso vuosi. Laituri on varmasti varteenotettava ehdokas Petteri Nykylle maajoukkueen mukaan MM-kisoihin. Tästäkään Lastikka ei kuitenkaan ole kantanut turhia paineita.

– Rehellisesti sanottuna ei noita juttuja tule ajateltua tässä kauden aikana, mutta totta kai se näkyy arjen valinnoissa. Kauteen valmistautuessa se näkyi harjoittelussa, ja hommia on painettu enemmän kuin koskaan aiemmin. Ei sitä kuitenkaan tietoisesti nyt ajattele. Pelaan ja harjoittelen vain niin hyvin, että annan mahdollisuuden sille, että voin tulla valituksi mukaan, Lastikka sanaili.

Keskustele sunnuntain peleistä täällä.