Puheenaihe: Suojalasien käyttöpakko jakoi mielipiteitä keskustelufoorumilla

Happeen Lauri Lavonen käyttää suojalaseja, vaikka se ei ole hänelle sääntöjen puolesta pakollista. Kuva: Esa Jokinen

Happeen Lauri Lavonen käyttää suojalaseja, vaikka se ei ole hänelle sääntöjen puolesta pakollista. Kuva: Esa Jokinen

Kysyimme viime viikonloppuna salibandykansalta, että pitäisikö lajissa olla suojalasipakko kaikille pelaajille. Keskustelufoorumillamme olevaan kyselyyn on nyt vastannut 111 käyttäjää ja keskustelua on käyty jokseenkin aktiivisesti kyselyn lomassa.

Suojalasien käyttö on yksi salibandyyn liittyvistä aiheista, jotka nousevat pinnalle tasaisin väliajoin. Vuonna 1999 syntyneille ja nuoremmille suojalasit ovat pakollinen varuste. Aihe nousi esille taas viime viikolla, kun Oilersin vuonna 1999 syntynyt Justus Kainulainen ei ollut halukas pelaamaan suojalaseilla ja sai Salibandyliigalta virallisen varoituksen.

Keskusteluissa moni nosti esille suojalasien perimmäisen tarkoituksen, eli silmien ja näköaistin turvaamisen. Osa kuitenkin huomautti, että lasien käyttö ei ole erityisen miellyttävää, koska lasit haittaavat näkökenttää ja ”huurtuvat” käytössä. Nämä ovat melko tuttuja argumentteja puolesta ja vastaan.

Äänestäjistä 59 (53,2 %) oli sitä mieltä, että suojalasien pitäisi olla pakolliset kaikille. Loput 52 (46,8 %) vastaajaa eivät kannattaneet suojalasipakkoa kaikille pelaajille. Otos on varsin pieni, mutta jokseenkin suuntaa antava. Epätieteellisen tuloksen perusteella aihe jakaa edelleen mielipiteitä.

Tällä hetkellä ei vaikuta siltä, että lasipakko olisi tulossa kaikille pelaajille, vaan sääntönä säilyy se, että vuonna 1999 syntyneet ja nuoremmat ovat velvoitettuja käyttämään suojalaseja koko uransa aikana. Esimerkiksi miesten liigassa on vain muutamia pelaajia, jotka käyttävät suojalaseja niiden pelaajien lisäksi, joilta sitä sääntöjen puitteissa vaaditaan.

Keskustelun näet täältä