SSRA yllätysvoittoon mestarisuosikeista – katso naisten liigan lauantain tulokset

SB-Prolla ei ollut tänään aihetta juhlaan. Arkistokuva: Juhani Järvenpää.

SB-Prolla ei ollut tänään aihetta juhlaan. Arkistokuva: Juhani Järvenpää.

Naisten Salibandyliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Oulussa SSRA nappasi yllätysvoiton kovimmaksi mestarisuosikiksi ennakoidusta SB-Prosta maalein 5-4.

Yllätyksestä ei ollut vielä mitään viitteitä avauserässä ja Pro johtikin ensimmäisellä tauolla jo numeroin 3-0. Maalintekijöinä avauserässä toimivat kahdesti iskenyt Jenni Rautanen, sekä Meri-Helmi Höynälä.

Toisen erän alussa SSRA:n Riina Baer kavensi alivoimalla, mutta Laura Hietamäki lisäsi kaksi ja puoli minuuttia myöhemmin vieraiden johdon jälleen kolmeen maaliin. Baerin illan toinen toi Rankat Ankat jälleen lähemmäs ajassa 26:40. Kotijoukkue osui vielä Paula Salmijärven ja Hanna Niemelän toimesta ennen erätaukoa ja nousi näin ollen tasoihin.

Kolmannen erän ainoan osuman teki vain reippaan parin minuutin pelin jälkeen SSRA:n Sanni Uimarihuhta. Näin ollen Pro koki kauden ensimmäisen tappionsa.

SSRA:n tehokkaimmat olivat kahdesti iskenyt Baer, tehot 1+1 saalistanut Niemelä ja kaksi maalia syöttänyt Elina Halonen. Kahdesti Prolle maalanneen Rautasen lisäksi kahteen pisteeseen ylsi 1+1 -tehot tehnyt Laura Hietamäki.

Päivän muissa naisten Salibandyliigan otteluissa Classic ryöpytti Lappeenrannan NST:tä lukemin 11-1 ja PSS kuritti Pelicansia maalein 7-1.

Classicilta tulessa oli ykköskenttä, josta slovakialaiskaksikko Michaela Sponiarova (3+2) ja Denisa Ferencikova (2+3) ylsivät viiteen pisteeseen. Meri Jokinen onnistui tehoin 2+2.

PSS:n pistenikkareina puolestaan kunnostautuivat maalin ja kolme syöttöä saalistanut Ella Holmberg, hattutempun tehnyt Annina Levälampi, sekä tehot 2+1 iskenyt Marianne Väliaho.

Naisten Salibandyliiga 13.10.
14:00 Classic-NST 11-1 Ottelutilastot
15:00 SSRA-SB-Pro 5-4 Ottelutilastot
17:00 PSS-Pelicans SB 7-1 Ottelutilastot