TPS osui kahdesti ilman maalivahtia – Saarinen laukoi jatkoaikavoiton turkulaisilla

TPS kaatoi Indiansin kotikentällään. Kuva: Anssi Koskinen

TPS kaatoi Indiansin kotikentällään. Kuva: Anssi Koskinen

TPS ja Indians kohtasivat keskiviikkona miesten Salibandyliigan ottelussa Turussa. Kovan loppukirin esittänyt TPS voitti kamppailun jatkoajalla maalein 4-3.

Avauserässä nähtiin yksi maali, kun Tuomas Harjula iski espoolaiset vierasjohtoon ylivoimalla. Ennen pelin puoliväliä TPS tuli tasoihin Ville Laineen maalilla. Oskari Möykkysen ja Janne Jaanuksen toisen erän osumat tarkoittivat sitä, että vieraat pääsivät kolmateen erään kahden maalin johdossa.

Ottelu eteni pitkään Indiansin johdossa. Viimeisillä minuuteilla TPS pelasi kuitenkin ilman maalivahtia, ja Juho Sorrin hyvä laukaus toi TPS:n maalin päähän ajassa 57.39. Maalista kului 49 sekuntia, kun Mikko Hautaniemi viimeisteli maalin edustalta ilman maalivahtia 3-3-tasoituksen. Sen myötä edessä oli jatkoaika.

TPS painoi jakoajalla samalla höngällä päälle mihin se varsinaisella peliajalla jäi, ja kun pelikello näytti 63.18 Sami Saarinen laukoi ratkaisuosuman. Ottelun tehokkain pelaaja oli kaksi maalia syöttänyt TPS:n Eero Jalo.

TPS sai jatkoaikavoitosta kaksi pistettä. Turkulaiset seilaavat neljän ottelun voittoputkessa ja ovat sarjakakkosina tällä hetkellä. Indians sai tappiosta pisteen ja on tällä hetkellä kahdeksantena sarjataulukossa.

Anssi Koskisen ottelukuvat

Keskiviikon salibandytulokset:
TPS-Indians 4-3 ja. Ottelutilastot
EräViikingit-Steelers 5-3 Ottelutilastot