Welhot nappasi kaksi pistettä pitkäksi venyneen rankkarikisan jälkeen – katso keskiviikon liigatulokset

Welhot palasi voittokantaan dramaattisen rankkarikisan jälkeen. Kuva: Juha Käenmäki

Welhot palasi voittokantaan dramaattisen rankkarikisan jälkeen. Kuva: Juha Käenmäki

Tampereen Koovee ja Kuopion Welhot kohtasivat keskiviikkona miesten Salibandyliigan ottelussa Tampereella. Welhot vei ottelusta kaksi pistettä voittamalla Kooveen rankkareiden jälkeen maalein 5-4.

Welhot pääsi 2-0-johtoon ensimmäisellä kympillä, mutta Koovee kiri tasoihin ennen ensimmäistä erätaukoa. Toisen erän Koovee vei nimiinsä maalein 2-1, ja pääsi johtoasemassa päätöserään.

Welhot tuli tasoihin ajassa 55.45 Aleksi Ahokkaan maalilla ja edessä oli jatkoaika. Jatkoajalla ei nähty maaleja, joten voitto ratkaistiin rankkarikisassa.

Rankkarikisasta ei uupunut draamaa, koska ratkaisu nähtiin vasta kymmenen kierroksen jälkeen lukemin 7-6. Welhoilta onnistujia olivat Erno Sivula (2), Iiro Lankinen (2), Tero Korhonen (2) ja ratkaisumaalin iskenyt Eetu Sorvali. Kooveelta Tuomas Aho sekä Samuli Segerman maalasivat kahdesti ja Teemu Suomalainen sekä Jasse Kuusisto kerran.

Kooveelle tappio oli neljäs perättäinen, ja joukkue sai sen myötä yhden sarjapisteen. Welhoilla oli alla neljän pelin tappioputki, joten kahden pisteen voitto tuli hyvään saumaan joukkueen kannalta. Welhot jatkaa sijalla 11 ja Koovee sijaa alempana.

Tampereen Classic ja Esport Oilers mittasivat toisiaan keskiviikkona Tampereella. Classic oli kamppailussa parempi maalein 6-3, joten se sai tuplapanoksella pelatusta pelistä kolme pistettä, ja eteni Suomen Cupin kuudennelle kierrokselle.

Classic johti peliä kolmannen erän alussa jo 6-1, mutta Oilers sai vielä viriteltyä loppukirin, jonka tamperelaisjoukkue kuitenkin kesti. Classicin tehomiehiä olivat Sami Johansson (1+2), Aaro Helin (1+1) ja Eemeli Salin (1+1). Oilersin Justus Kainulainen syötti kaksi maalia.

Classic kärsi viime viikonloppuna ensimmäisen liigatappionsa yli vuoteen, mutta palasi nyt voittojen tielle. Joukkue johtaa sarjaa ennen kaksi peliä vähemmän pelannutta SPV:tä. Oilersilla on meneillään vaikea vaihe, ja joukkue on voittanut viimeisestä neljästä pelistä vain yhden. Espoolaisryhmä on sarjataulukon seitsemäntenä.

Miesten Salibandyliigan keskiviikon tulokset:
TPS-Karhut 10-3 Ottelutilastot (Juho Sorri ja Janne Hoikkanen 2+1.) Anssi Koskisen ottelukuvat
Koovee-Welhot 4-5 ja. Ottelutilastot
Classic-Oilers 6-4 Ottelutilastot Classic jatkaa Suomen Cupin kuudennelle kierrokselle.