Yllätyssiirto! Kahden SM-pronssin mies liittyi kakkosdivariseuran vahvuuteen

Kosken Dynamo sai todellisen yllätysnimen riveihinsä. Kuva: Kosken Dynamo.

Kosken Dynamo sai todellisen yllätysnimen riveihinsä. Kuva: Kosken Dynamo.

Miesten kakkosdivarissa pelaava Kosken Dynamo sai kauden kynnyksellä erittäin kovan vahvistuksen, kun Waltter Mahlberg liittyi joukkueen vahvuuteen.

SSV:n juniorimyllyn läpikäyneeltä 23-vuotiaalta Mahlbergilta löytyy meriittilistalta A-junioreiden SM-sarjan pistepörssin voitto, sekä Salibandyliigasta kaksi SM-pronssia Viikinkien riveistä.

Kaudelle 2015-16 Waltter siirtyi TPS:n riveihin. Turussa hän paukutti Salibandyliigan runkosarjassa ja pudotuspeleissä syntyi yhteensä 21 maalia ja noilla osumilla hän oli joukkueensa paras maalintekijä.

Kaksi edellistä kautta Mahlberg on pelannut Ruotsin Allsvenskanissa Visby IBK:n riveissä, tehden 43 ottelussa saman verran tehopisteitä.

– Elämän tämänhetkinen tilanne toi miehen Päijät-Hämeeseen. Dynamo on perinteikäs seura, johon oli helppo hypätä mukaan. Tuli kotoisa olo heti ensimmäisten treenien jälkeen, Mahlberg toteaa Dynamon uutisessa.

Joukkueen päävalmentaja Mikko Lukkarila on erittäin tyytyväinen hankintaan.

– Waltter tuo joukkueeseen lisää leveyttä ja maalintekovoimaa, Lukkarila kommentoi.

Kosken Dynamon uutinen aiheesta