Kooste: OLS nousi neljän maalin takaa voittoon – liigatulokkaalle viisi maalisyöttöä

OLS esiintyi vahvasti ennen MM-taukoa. Kuva: Ari Arola

OLS esiintyi vahvasti ennen MM-taukoa. Kuva: Ari Arola

OLS ja Karhut kohtasivat viime sunnuntaina miesten Salibandyliigan ottelussa Oulussa. OLS teki ottelussa komean nousun ja voitti maalein 7-6.

Ennen pelin puoliväliä näytti siltä, että Karhut rallattelee vierasvoittoon, sillä porilaisjoukkue johti peliä 5-1 ajassa 28.04. OLS kiri kuitenkin saman erän aikana vielä maalin päähän. Karhut iski kolmannen erän alussa kuudennen osumansa, mutta sekään ei lannistanut kotijoukkuetta. OLS nousi tasoihin päätöserän ensimmäisellä kympillä, ja ajassa 51.27 Mika Kaitera iski liigauransa avausmaalin, joka jäi pelin voitto-osumaksi.

OLS:n tehopelaaja oli tämän kauden liigatulokas Otto Kurronen, joka syötti viisi osumaa kamppailussa. Tatu Kiipeli
naulasi hattutempun. Karhujen Tuomas Puisto ja Tomi Jerkku onnistuivat pistein 2+1. Maalivahti Roope Mutka pysäytti peräti 33 kutia.

OLS onnitui voittamaan kolme peliä neljästä ennen MM-taukoa ja on sijalla 11. Karhut kärsi kahden voiton perään tappion ja on nyt toiseksi viimeisenä sarjataulukossa.

Ottelutilastot
Ari Arolan ottelukuvat