Kronberg edelleen Norjan ykköstähti MM-kisoihin lähdettäessä – tässä koko joukkue

Norja on ollut yksi salibandyn MM-historian tasaisimmista suorittajista. Se on ollut parhaimmillaan kolmas ja kehnoimmillaan seitsemäs. Kuva: IFF

Norja on ollut yksi salibandyn MM-historian tasaisimmista suorittajista. Se on ollut parhaimmillaan kolmas ja kehnoimmillaan seitsemäs. Kuva: IFF

Norjan miesten salibandymaajoukkue Prahan MM-kisoihin (1.-9.12.) julkaistiin viikko sitten. Norja on kisojen B-lohkossa, jossa vastaan astelevat Suomi, Ruotsi ja Tanska.

Norja selviytyi MM-karsinnoista kisoihin puhtaalla pelillä. Viime kisojen kutonen kuuluu siis myös A-tason lohkojen joukkueisiin, joista jokainen nähdään vähintään puolivälierissä. Ennen MM-kisoja se kohtasi harjoitusturnauksessa Puolan, Saksan ja Latvian, joista kahdelle viimeiselle se hävisi.

Norjan tämän hetken kovin tähti on edelleen 38-vuotias Ketil Kronberg, jonka piti jo lopettaa maajoukkueuransa viime kisoihin. Kronberg on ollu mukana MM-kisoissa vuodesta 2000 lähtien ja on iskenyt 43 MM-ottelussa tehot 29+30 ollen yksi kaikkien aikojen MM-pelaajista.

Muita huomioitavia nimiä ovat Ruotsin Superliigassa vakuuttavasti jo vuosi esiintynyt Mullsjön puolustaja Daniel Gidske sekä taitava nuori lupaus Marius Pedersen.

Maalivahdit:
1 Jelsnes Markus
35 Falkeid Andreas

Puolustajat:
2 Hansen Ludvik
3 Gidske Daniel
6 Oistad Christoffer
9 Fredriksen Henrik
18 Normann Mads Fossum
20 Buraas Sindre
22 Martinsen Patrick
25 Kvisvik Martin Isnes

Hyökkääjät:
4 Bjerknes Sindre
5 Kronberg Ketil
7 Norstrom Robin Perzan
8 Jansson Ole Martin
10 Olesen Ole Mossin
11 Valbye Andreas Naess
12 Pedersen Marius
15 Nilsson Christoffer
23 Hjemgard Patrick
29 Lindgjerdet Markus