Moilaselta väkevä paluu liigakentille – katso keskiviikon tulokset

Mika Moilasen maalivainu ei ole kadonnut. Kuva: Jarmo Koskela.

Mika Moilasen maalivainu ei ole kadonnut. Kuva: Jarmo Koskela.

EräViikingit voitti keskiviikkoillan kamppailussa Tampereen Kooveen selvin lukemin 11-2. Ottelussa paluun Salibandyliigan areenoille tehnyt Mika Moilanen onnistui varsin hyvin.

Peliä oli ehditty pelata vasta kaksi ja puoli minuuttia, kun ErVi johti jo 2-1 ja Moilanen oli tehnyt molemmat kotijoukkueen maalit. Moilanen pelasi tuttujen pelikaverien kanssa, sillä hänet istutettiin saman tien Jani Kukkolan ja Lauri Kapasen vierelle ykköskenttään. Enempää tehomerkintöjä Moilaselle ei ottelussa toki tullut.

Kaikkiaan avauserä meni ErVin nimiin maalein 4-2. Isäntien irtiotto tapahtui toden teolla vasta kolmannessa erässä, sillä toisen 20-minuuttisen ErVi voitti vain 2-0. Päätöserässä helsinkiläiset takoivat taululle 5-0 -erälukemat eikä Kooveeta auttanut edes valmennuksen ajassa 53:25 ottama aikalisä.

Moilasta enemmän pisteitä teki ainoastaan tehoin 2+1 operoinut Joonatan Lindholm. Molemmat Kooveen maalit iski puolestaan Jasse Kuusisto.

Päivän muissa peleissä TPS ryösti pisteet ”hirviteatterista” kaataen Happeen niukasti 6-5. MM-koneeseen valittu Miko Kailiala alkoi näyttää piristymisen merkkejä hieman vaikeamman syksyn jälkeen iskien kovat tehot 2+2. Toinen maaleista syntyi rangaistuslaukauksesta.

Espoossa Oilers puolestaan rökitti selvin 9-3 -numeroin Steelersiä. ”Öljymiesten” teholingot olivat hattutempun latonut Heikki Iiskola, sekä pistein 2+1 onnistunut kovaotteinen puolustaja Ilari Talvitie. Steelersin osumista kaksi merkattiin Markus Siprosen nimiin.

Miesten Salibandyliiga 14.11.
18:30 Happee-TPS 5-6 Ottelutilastot
18:30 Oilers-Steelers 9-3 Ottelutilastot
18:30 EräViikingit-Koovee 11-2 Ottelutilastot