SalBa-ikoni palaa kentille viikonlopun ajaksi: ”Olin varma, että se oli viimeinen kerta”

Antti Keskitalo palaa SalBan paitaan ainakin viikonlopun ajaksi. Arkistokuva: Elmeri Elo

Antti Keskitalo palaa SalBan paitaan ainakin viikonlopun ajaksi. Arkistokuva: Elmeri Elo

Miesten Divarin Rauman SalBa saa viikonlopun kahteen kotiotteluunsa mieluisan vahvistuksen, kun viime kausien kapteeni Antti Keskitalo, 35, edustaa joukkuetta NST- ja EV Akatemia -otteluissa.

Keskitalo lopetti pääsarjauransa viime kauden päätteeksi joukkueen vielä pelatessa Salibandyliigassa.

– Petri Seppinen soitteli, että nyt on kokoonpanossa hieman haasteita, kun äijiä on sivussa muun muassa loukkaantumisten ja armeijan takia. Kun sain vielä asiat hoidettua kotona niin, että oli mahdollisuus lähteä pelaamaan, niin olin valmis hyppäämään kehiin, Keskitalo kertoi SalBan sivuilla.

Keskitalo on harjoitellut viikon ajan SalBan edustusjoukkueen kanssa, ja alkukauden hän on edustanut seuran kakkosjoukkuetta, joka pelaa kolmosdivisioonassa.

– Olen saanut pari treenit alle ja meininki on tuntunut mukavalta. Tässä pääsee kuitenkin tuttujen jätkien kanssa pelaamaan, joten ei kauheasti tarvitse etsiä niitä askelmerkkejä, Keskitalo sanoitti.

Hyökkääjä on edustanut SalBaa tällä vuosikymmenellä niin Divarissa kuin liigassakin. Liigaotteluita vyöllä on 83 ja niissä on syntynyt tehopisteitä yhteensä 54 (19+35). Divarissa pelejä on kertynyt 55 ja niissä peleissä pisteitä kaikkiaan 77 (36+41). Kuuden pelin tappioputkessa vaeltava SalBa on sarjan toiseksi viimeisenä, ja ottelut ovat erityisen tärkeitä, koska NST on sijaa ylempänä, ja EV Akatemia pykälän alempana sarjataulukossa.

– Onhan tämä tietyllä tapaa kotiinpaluu. Kun viime kauden viimeisessä matsin astelin kentältä pois, olin varma, että se oli viimeinen kerta. Äkkiä ne asiat kuitenkin muuttuvat. Toisaalta kyseessä on nyt ainakin toistaiseksi kertaluonteinen tapahtuma, Keskitalo kommentoi, jättäen jopa pienoisen takaportin myös tulevaisuuden otteluille.

SalBan uutinen