Julkaisemme ”takaisinheiton” hengessä Jani Hakkaraisen vanhoja blogikirjoituksia koskien Suomen päävalmentajaa Petteri Nykkyä. Tekstit toimivat alustuksen Hakkaraisen ensi viikolla julkaistavalle kirjoitukselle. Oheinen kirjoitus on keväältä 2017.
Suomen miesten salibandymaajoukkueen valmennuksessa tapahtui aivan hiljattain suurelle yleisölle yllättävä vaihdos. Tuore maailmanmestarivalmentaja ja valmentajien vuoden valmentaja Petri Kettunen vaihdettiin Classicin hallitsevaan Suomen mestarivalmentajaan Petteri Nykkyyn.
Nykyn aisapariksi pestattiin hänen vasen kätensä Samu Kuitunen. Kettusen ohella ilmeisesti myöskään apuvalmentajat Mika Ahonen ja Jussi Jäntti eivät jatka. Kettunen sai toki pitää Salibandyliiton huippu-urheilujohtajan pestinsä. Muodollisesti Kettuselle, Ahoselle ja Jäntille ei annettu potkuja. Liitto ei vain käyttänyt heidän optioitaan.
Nykky ja Kuitunen ovat hyvin meritoituneita, kokeneita valmentajia, jotka ovat toimineet salibandyssa sekä Suomen, Sveitsin että Australian miesten maajoukkueissa. Nykyllä on vyöllään kaksi salibandyn miesten maailmanmestaruutta ja useita Suomen mestaruuksia. Lisäksi Nykky on hyvin kosmopoliittinen golfvalmentaja. Kuitunen oli Nykyn apuvalmentajana, kun Suomi voitti ensimmäisen miesten salibandyn maailmanmestaruuden vuonna 2008. Kuitunen on myös pitkän linjan jääkiekkovalmentaja.
Salibandyn mittapuilla miesten maajoukkue ei juuri meritoituneimmissa ja kokeneimmissa käsissä voisi olla, kun matka kohti vuoden 2020 kotikisoja alkaa. Matkan ensimmäinen varsinainen etappi on maailmanmestaruuden puolustaminen Prahassa joulukuussa 2018. Viimeistään kotikisojen paineissa tarvitaan kokemusta ja meriittejä vastaavasta tilanteesta.
Valmentajaprofiililtaan Nykky on lähellä englantilaisen jalkapallon manageria, koska mieluiten hän keskittyy joukkueen ja valmennustiimin johtamiseen. Päivittäisen, ”likaisen” valmennustyön hän jättää jos vain suinkin mahdollista apuvalmentajille. Nykyn suurin vahvuus on nimenomaan ryhmän ja yksilöiden henkisessä valmentamisessa, jossa hän on ollut pioneereja Suomessa kaikki lajit mukaanlukien. Nykky luottaa suuresti pelaajien omaan kykyyn ymmärtää ja kehittää viisikkopeliä. Kyllä hän viisikkopelistäkin ymmärtää, mutta sen kokonaisvaltainen järjestelmällinen kehittäminen harjoittelun avulla ei ole Nykyn vahvuuksia.
Kosmopoliittinen golfvalmentaminen hajottaa myös väistämättä Nykyn aikaa ja energiaa salibandysta muualle. Nykky oli esimerkiksi varsin paljon kiinni Rion olympialaisten golfprojektissa. Ja juuri vuoden 2020 kotikisojen alla on Tokion kesäolympialaiset.
Kuitunen onkin Nykylle sikäli ihanteellinen työskentelypari, että Kuitunen on työmies, joka on valmis iskemään kätensä santaan päivittäisessä harjoittelussa. Pitkän linjan jääkiekkovalmentajana Kuitunen hallitsee fyysisen valmennuksen perusasiat. Salibandyssa hän on korostanut voiman ja lajiliikkumisen harjoittelun merkitystä.
Viisikkopelin suhteen Kuitunen on perinteisen linjan mies: hänen ajattelunsa lähtee puolustuspelistä. Kuitunen toi itse asiassa jääkiekosta edellisessä pestissään miesten maajoukkueeseen puolustamisen alueellisella miesvartioinnilla. Alueellinen miesvartiointi on ollut siitä lähtien salibandymaajoukkueiden pelillinen kivijalka, johon nojaamalla on otettu jo kolme miesten maailmanmestaruutta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Se on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi pimentää erityisesti Ruotsin hyökkäyspeli – varsinkin silloin kun se ei ole sisältänyt paljoa paikanvaihtoja. Alueellinen miesvartiointi oli myös tärkeä osanen Classicin ensimmäisessä miesten Suomen mestaruudessa viime keväänä.
Nykyn ja Kuitusen valmentajaprofiileissa on nykyisessä tilanteessa yksi merkittävä aukko: kumpikaan heistä ei ole viisikkohyökkäämisen kehittämisen varsinainen osaaja. Kuten olen aiemmin osoittanut – ja kuten Kettunen hiljattain korosti – miesten maajoukkueen tärkein viisikkopelillinen kehittämiskohde on nimenomaan hyökkäyspelissä. Suomen viisikkohyökkäämisen rakenteissa eli toistuvissa toimintamallivaihtoehdoissa on kosolti parannettavaa. Mitä luultavammin tämä parannus on välttämätön ehto maailmanmestaruuden voittamisessa viimeistään kotikisoissa 2020.
Erittäin ratkaisevaa siis on, kuka tai ketkä täydentävät Nykyn valmennustiimin. Tiimi suorastaan huutaa rakenteistetun viisikkohyökkäämisen todellista osaajaa. Sikäli ei kuulosta kovin hyvältä kuulla lajipiireistä huhuja, että tiimiin olisi tulossa ainakin SPV:n päävalmentaja Tommy Koponen. Kolminkertainen miesten Suomen mestari Koponen nimenomaan ei ole nykyaikaisen viisikkohyökkäämisen osaaja. Hänen vahvuutensa viisikkopelin osalta ovat nimenomaan puolustuspelissä.
Kuka tai ketkä ovat sitten viisikkopelin rakenteiden meritoituneita valmentajia Suomessa? Tässä kohtaa katseet kääntyvät väistämättä nuorempaan valmentajakaartiin: poikien maajoukkueen valmentajiin EräViikinkien Jyri Korsmaniin ja Nokian Krp:n Heikki Luukkoseen (aakkosjärjestyksessä). Poikien maajoukkue on antanut vahvoja näyttöjä proaktiivisen, rakenteistetun viisikkohyökkäämisen saralla. Sillä tavalla poikien maajoukkue on onnistunut ottamaan selkeän niskalenkin Ruotsista ja voittamaan jo yhden maailmanmestaruuden. Kevään MM-kisoissa Suomi on ykkössuosikki – Ruotsissa.
Tulevaisuudenkin kannalta olisi järkevää nostaa tiimiin ainakin yksi nuorempi valmentajakyky. Nykyn seuraajan olisi hyvä kasvaa hänen tiimistään. Se toisi toisaalta jatkuvuutta, toisaalta hyödyllistä veren vaihtumista.
Kolmannen ja mahdollisen neljännen valmentajan on lisäksi oltava armoton työmies. Sitä ominaisuutta tarvitaan, jotta Nykky pääsee operoimaan omalla vahvuusalueellaan, henkisessä johtamisessa – tai kun golf vie oman osansa.
Joka tapauksessa Nykky pitää saada koota valmennustiiminsä itse. Salibandyliittoa viime aikoina vaivannut armoton politikointi ei saa päästä sotkemaan tilannetta. Urheilun tulee ratkaista.