Viime keväänä Jyväskylän Happee tiedotti uusista pelaajistaan, joista yhtenä mielenkiintoisimpana hankintana oli taitavakätinen laitahyökkääjä ja Tampereen Kooveen kasvatti Mikko Immonen.
Immonen haki viime kaudella vauhtia Sveitsin pääsarjatasolta, Kloten-Bulach Jetsin joukkueesta. Täksi kaudeksi hän palasi takaisin Suomeen, mutta tällä kertaa kokonaan uuteen seuraan.
Kotiseurassaan Kooveessa Immonen ehti pelata yhteensä kuusi kautta. Ura salibandyliigassa alkoi kaudella 2011-2012, jolloin 17-vuotias pistenikkari valittiin saman tien joulukuun kuukauden pelaajaksi. Pisteitä kertyikin huikeat 26+18 ja Tupla-pelaajan lätkä läimäistiin nuttuun kiinni.
Ensimmäinen liigakausi ei kuitenkaan ollut pelkkää ruusuilla tanssimista: jo kauden lopussa ilmeni pahoja selkäongelmia. Puolivälierissä Oilersia vastaan Immonen pelasi vielä kivun kanssa pelit melkeinpä kokonaan, mutta välieräsarjassa SSV:tä vastaan kentällä pystyi olemaan vain pari vaihtoa per peli. Pronssipelissä Happeeta vastaan ei askiin ollut enää mitään asiaa.
– Kausi vedettiin väkisin loppuun, eikä siinä kyllä ollut mitään järkeä. Olen tajunnut, että ongelmat johtuivat pitkälti nuoren iän ja pelkän pelaamisen yhdistämistä. Ei ollut paljoakaan fysiikkaa eikä kehonhuoltoa, sillä pelasin sekä miehissä että junioreissa, jolloin mentiin lajitreenistä lajitreeniin. Kuormitus oli todella kovaa ja oireili sitten selässä. Enää on turha omalla kohdalla lähteä sormella ketään osoittamaan, mutta toivon, että juniorijoukkueiden valmentajat ja muut toimijat ymmärtäisivät seurata nuoren pelaajan kuormitusta ja treenisisältöjä.
Diagnoosiksi kerrottiin selän nikamakaaren murtumat molemmilta puolilta. Seuraava kausi menikin jo sitten täysin selän ehdoilla, ja isona tavoitteena edessä siintäneet U19-kisat jäivät välistä suurilta osin juuri kuntouttamisen takia. Ensimmäisen täyden kauden liigassa Immonen pelasi vasta kolme kautta myöhemmin, 2014-2015.
– Kyllä nuo välikaudet olin tyhmä, kun en tajunnut kuntouttamisen tärkeyttä ja halusin vain pelata. Nykyään mennään ihan fysiikan ehdoilla, ja on paljon enemmän malttia pohjatyön suhteen. Edelleen selkä päivittäin kipeytyy ja vaikuttaa elämään, joten pelaamista täytyy miettiä vuosi kerrallaan eteenpäin.
Onneksi tukea kuntoutumiseen on kuitenkin tullut. Immonen haluaa erityisesti kiittää Markku Köykkää, entistä Kooveen juniorivalmentajaa, joka toimii nykyisin Nokian KrP:n fysiikkavalmennuksessa. Jo useamman vuoden ajan Köykästä on ollut suuri apu esimerkiksi treeniohjelmien saralla. Pelikunto on vielä saatu pidettyä yllä. Silti hyvillä avuillakaan ei aivan kaikkea voi korjata.
– Ovathan nämä selkäongelmat varmasti olleet yksi syy, miksi en ikinä sinne liigan tähtijoukkoon ole yltänyt. Kroppani ei ikinä ole ollut mitenkään kovin vahva, mutta kyllä paremmalla lihasvoimalla ja fysiikalla voisivat nopeus, ketteryys ja kaksinkamppailut olla aivan eri tasolla. Fyysisessä puolessa olen jäänyt jälkeen, ja näin jälkeenpäin katsottuna voisin antaa junnuillekin pari ohjetta. Hyvällä lajitaidolla pääsee vain tiettyyn pisteeseen saakka. Hyvä fysiikka taas mahdollistaa sen, että kaikki lajitaito voidaan hyödyntää kentällä.
Epäonnisesta alusta huolimatta salibandy-uran Immonen on silti pystynyt luomaan. Kuten jo aiemmin mainittu, viime kaudella hän pelasi Sveitsin liigan niin sanotussa suomalaisjoukkueessa, Kloten-Bulach Jetsissä, suomalaisvalmentajan ja useamman suomalaispelaajan kanssa. Siellä tehokkaimpia pelaajia olivatkin juuri tuontipelaajat.
Kuinka oli paikallisen salibandyosaamisen laita?
– Jos meidän joukkuetta miettii, niin todella työteliäitä ja mielettömän hyviä tyyppejä siellä oli. Avuliaita ja kovia joukkuepelaajia, jotka tekivät duunia nimenomaan joukkueen eteen.
Immosen sveitsiläiset joukkuetoverit eivät pelanneet salibandya ammatikseen, vaan kävivät kaikki päivätöissä ja tekivät vieläpä pitkää päivää. Vain töistä jäljelle jäävä aika käytettiin salibandyyn. Suomessa taas työn ja pelaamisen yhdistäminen on helpompaa, kun työviikkoa pystytään keventämään.
– Kyllähän suurimmat erot näkyivät siinä, että taitotaso ja taktinen puoli eivät olleet aivan Suomen luokkaa, vaikka treenaaminen sinänsä melko samantyylistä olikin johtuen pitkälti suomalaisvalmentaja Arto Riihimäestä. Kyllä Sveitsissä tosiaan ihan tasoa on, muutama liigan kärkijoukkue voisi täälläkin olla ihan pleijaritasoa, kun taas häntäpäästä pari tiimiä olisi lähempänä ykkös- tai kakkosdivaria.
Kautta Sveitsissä Immonen kuvailee ikimuistoiseksi ja opettavaiseksi.
– Oli niin hyvä hetki elämässä lähteä ja kokea jotain aivan uutta. Hyvä, että tartuin mahdollisuuteen, sillä päivääkään en vaihtaisi.
Nyt kuviot ovat kuitenkin Keski-Suomessa. Päivä päivältä sopeutuminen Happeeseen ja Jyväskylään on sujunut paremmin, sillä tekemistä riittää. Kentän ulkopuolella Immonen on mukana pienten lasten iltapäiväkerhotoiminnassa ja lisäksi miesten joukkueella on junioreita valmennettavanaan. Immonen mainitseekin yhdeksi Happeen hienoimmista ominaisuuksista yhteisöllisyyden.
– On ihan mieletöntä, että vierasreissuillakin on rumpuryhmä mukana ja kotipeleissä aina täysi halli. Hienoa oli siirtyä täksi kaudeksi tällaiseen yhteisölliseen ja vieläpä taitavaan ja kovatasoiseen joukkueeseen. Ennen Happeetakin kuitenkin jaoin pukukopin Lassi Ylisiurusen kanssa, niin eipä siitä kovin pitkä matka ole enää esimerkiksi Kohoseen tai Kaukoon, Immonen kuittailee.
Kovien pelaajien kanssa pelaaminen on johtanut jo tulokseenkin, sillä tehopisteitä on jo tällä kaudella ehtinyt jokunen kertyä (3+4). Tehoja nikkaroitiin aikoinaan paljon myös Kooveessa.
Millaista oli parisen viikkoa sitten kohdata juurikin vanha kasvattiseura – tällä kertaa vastustajan asemassa?
– Oli se kyllä todella outoa. Itselleni ehdottomasti tällä kaudella yksi odotetuimmista peleistä ja vieläpä Kooveen kotiluolassa. Oli ilmeisesti vastustajan kapteenisto ilmoittanut, että Mikkoa voi ottaa vähän kovemmin kentällä, Immonen naureskelee.
Ohjeistuksesta huolimatta tiukkojen vaiheiden jälkeen Happee nappasi kyseisestä pelistä 5-4 –voiton. Siitä siis täppä tauluun, ja syntyipä samaisessa ottelussa myös Immosen sadas liigamaali.
Yhdeksi tavoitteekseen tälle kaudelle Immonen on maininnut terveenä pysymisen. Mitalisijoillekin on kova hinku, sillä palkintokaapissa koreilee vain SM-pronssi vuodelta 2012.
– Pleijarikevättäkään en ole kauheasti päässyt vielä kokemaan, joten se kyllä kiinnostaa. Tavoitteena on pystyä pelaamaan kaikki pelit, ja siinä sivussa tietysti sitten tutustua vielä paremmin omiin joukkuelaisiin. On hienoa nähdä kokeneitten jätkien arkea joka päivä, ja kyllä pääasia on, että joukkueena pääsemme pitkälle.