Divarit

Ylijohtavan hornankattila Espoon tapahtumista: ”Hölmöydestä sakottaisin jo yhdellä ottelulla”

13.11.
2018
Divarit

Oilers ja Welhot veivät sunnuntaina Ylijohtavan pääfokuksen, joten liigan kärkipeli jäi sählyniilolta seuraamatta. Kuva: Juhani Järvenpää

Ylijohtavan hornankattilan tämän viikon osiossa on jälleen useita mielenkiintoisia aihealueita. Toni ”Ylijohtava” Lötjönen ei jää tälläkään viikolla hiljaiseksi, vaan Suomen porilaisin raumalainen lyö liekkiä harmaanmustalle marraskuun taivaalle.

Otetaan ensin kaikkein kuumin puheenaihe. Sunnuntaina pelattiin liigan kärkipeli SPV-Classic ja Classic voitti kaikkien aikojen koohotuskamppailun kuulemma tuurimaalilla 9-8, joten SPV on kiinni moraalisessa syysmestaruuskannussa.

Tämähän ei ollut se itse kysymys, vaan pitääkö paikkansa, että Suomen suurin Seinäjoen, SPV:n ja Ilkka-lehden hyljeksijä Toni Lötjönen jätti ottelun tahallaan katsomatta?

– Niin. Eihän tuossa tosiaan kysymystä ollutkaan, mutta eiköhän Seinäjoen torilla syyskannua nostella etenkin jos fanaattisilta pohjanmaalaisilta kysytään. Ja on se hienoa nähdä että seura merkitsee paikallisille noin paljon.

– Sitten siihen ihka oikeaan kysymykseesi. Ilkka-lehden pääkirjoituksessa tosiaan moitittiin aikanaan hesalaisselostajiksi allekirjoittanutta ja lajin ainoaa ääntä Tuomo Reposta, joten suosiolla jättäydyttiin taka-alalle, ja kahden jättiläisen kohtaamisen taustalla tehtiin töitä lajin eteen tuottamalla pelipuhetta piskuisten Oilersin ja Welhojen kohtaamisessa.

Näitkö Justus Kainulaisen tilanteen Welhot-pelistä? Oliko se mielestäsi tahallinen temppu ja kuinka monen ottelun pelikiellon arvoinen?

– Näinhän minä, kun paikan päällä kun olin. Täysin tahallinen ja täysin turha temppu. Vaikka Justus Kainulainen ei kovin kovalla voimalla pudottautunutkaan Tero Korhosen selkään, niin hölmöydestä sakottaisin jo yhdellä ottelulla.

”Kellarikerroksen” Welhot teki neljän pisteen vierasreissun Espooseen. Miten tuo vaikuttaa häntäpään taistoon?

– Tärkeä viikonloppu Kuopion taikureille. Todennäköisesti tämä pistemäärä riittää jo välttämään suoran putoamisen. Suoraan säilymiseen tarvittaneen tällä kaudella lähemmäs 20 pistettä, joten tänä vuonna Welhojen kevään soisi olevan viime vuotta parempi.

– Ennen MM-kisataukoa siellä on vielä mielenkiintoisia kellariporukan keskenäisiä vääntöjä. Niissä pelataan todella tärkeistä pisteistä jo tässä vaiheessa kautta. Mutta ei nyt puhuta vieläkään kuuden pisteen otteluista.

Liittyen viime viikon VeikkausTV:n ennakkoomme TPS-Oilers-pelistä, jossa TPS:n arvioitiin voittavan (Oilers voitti 9-4). Aliarvioimmeko (aina) Oilersia vai yliarvioimmeko TPS:n kykyjä?

– Totesin, että Oilers pelaa parhaimmillaan tämän sarjan parasta salibandya. Uskaltaisin väittää, että jopa moderneinta. Ne kliseiset ehjät 60 minuuttiset ovat olleet hakusessa ja samoin johtoasemassa pelaaminen.

– Turussa joukkue pääsi todella lähelle tuota 60 minuuttista ja riisui vaisun ”Tepsukan” aseista. Johtoasemassa pelaamisessa oli edelleen parantamista, mutta tällä kertaa ne pari naulaa tyhjään maalin naulasivat pelin lopulta.

– Yksi ottelu ei sinänsä muuttanut mitään. TPS on jatkossakin tasaisen varma suorittaja ja Oilersin otteet tulevat heittelemään.

Miksi ottelun lehdistötilaisuutta ei julkaistu?

– Liekö siellä ruodittu turhan kovasti omaa joukkuetta ja TPS-luotsi Jukka Ruotsalainen on nielaissut muistikortin? Tai sitten uskomme meriselitykseen, että kyseessä oli tekninen vika.

Näitkö Karhujen voittomaalin Steelersiä vastaan? Olisitko entisenä maalivahtina hyväksynyt tuon osuman?

– En ole muuten entinen maalivahti. Ehkä entinen liigavahti tosin. En oikein löydä perusteita siihen miksi maali olisi pitänyt hylätä. Pallo on selvästi vapaana eikä Karhujen Juho Myllyharju millään raivoviikatteella palloa lyö, vaan saa siihen ensimmäisenä kosketuksen. Sapeliviidakkoon kun laitat maalivahtina näppisi, niin pitää olla sataprosenttisen varma, että sen kuulan saa.

Classic family lähtee nettinörttien suosimaan esports-toimintaan mukaan. Pitäisikö lajihistoria kirjoittaa taas uusiksi muotoon ”Liikkasaleista laneihin”?

– Tässähän jopa sellainen pieni ympyrä sulkeutuu. Opiskelijoiden nörttipiireistähän sähly on saanut alkunsa, joten tämä on kuin paluu juurille. Tosin kun katsoi millaisia summia nämä joystick-urheilijat tienasivat, niin ei olla ihan samalla viivalla salibandyn kilsakorvauksilla.

– Jatkossa vaan päivisin salibandya ja öisin Fortnitea, niin on arkitekeminen kuosissa.

Miksi salibandysta ei ole edes auttavasti toimivaa tietokonepeliä?

– Onhan. MER Innebandy on erinomainen peli (vuodelta 1997). Tosin jonnet ei taida enää muistaa sitä.

– Sen sijaan kaipaisin laadukasta manageripeliä, jossa pelaajille voisi maksaa pinnarahoja ja kilometrikorvauksia. Omaan pelipyhättöön voisi saada lisää tunnelmaa puolapuilla ja pelaajien taistelumotivaatiota voisi lisätä ostamalla heille puuhelmet.

Tämä asia on jäänyt Jari Hankkion ”MM-valitsemattomuuden” varjoon. Kuinka paljon Ylijohtavan Hornankattila ottaa krediittiä Ville Lastikan MM-valinnasta?

– Ei ole tapanani nostaa itseäni jalustalle, mutta jos Lastikka vielä alkysyksyn maaotteluissa pelaili kuin ujo poikanen, ja ensimmäisten Hornankattiloiden jälkeen EFT:ssä hän oli maajoukkueen paras pelaaja, niin pieni sulka kuulunee minunkin hattuuni.

Suomen Cup jatkuu viikonloppuna. Mikä ottelu vaikuttaa ennakkoon kiinnostavimmalta?

– Ihan ensin on kehuttava Alakiventien poikia ja tyttöjä. Siellä on jo eilen maanantaina nostettu viikonlopun cup-matseja framille. Eli kyllä täältä posiakin tulee kun vain joskus aihetta on.

– Oma nostoni on Divarin kärkijoukkueiden Rangersin ja FBC Turun kohtaaminen. Sarjanousija Rangers on hienosti toisena tällä hetkellä ja viime vuonna joukkue oli Loviisan ohella yksi cupin väriläiskiä, kun joukkue pölläytti LASBin.

– Rangersin ja Turun keltaisen ylpeyden kauden avauspeli päättyi FBC Turun niukkaan 6-7 voittoon Kirkkonummen väestösuojassa. Joka on kyllä pelipaikkana varsin mielenkiintoinen.

– Ja yksi nosto vielä cupista. Hienoa, että EräViikingit on vienyt cupin matsin Mosahalliin.

Asteikolla 1-10 kuinka innoissasi olet siitä, että Petteri Nykky on KalloCastin vieraana keskiviikkona?

– Täysi kymppi ja uskon että kuuntelijatkin ovat innoissaan. MM-valinnat ovat tuoreessa muistissa ja on hienoa päästä kuulemaan ja tarjoilemaan kaikille Petterin ajatuksia niin sanotusti pidemmän kaavan kautta. Eiköhän siellä koluta vähän vanhojakin kisamuistoja. Ainoa pelko on se, että miten pitkäksi mahtaa podcast venahtaa.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Praha, Tshekki

Twitter: @joelsiltanen