AL: Jääkö Classicin maailmanmestareilta palkintopotti saamatta? Yhteensä lähes 100 000 euroa

Suomen kultajoukkueessa pelasi yhteensä 10 Tampereen Classicin pelaajaa. Kuva: Ville Vuorinen / Salibandyliitto

Suomen kultajoukkueessa pelasi yhteensä 10 Tampereen Classicin pelaajaa. Kuva: Ville Vuorinen / Salibandyliitto

Tampereen Classicin maailmanmestareiden piti saada mieluisa palkintopotti Tampereen kaupungilta, mutta Aamulehden mukaan se voikin jäädä saamatta.

Tapaus liittyy Tampereen kaupunginhallituksen marraskuussa tekemään päätökseen urheilumenestymisen palkitsemisesta.

Salibandy kuuluu palkintotaulukon niin kutsuttuihin ykköskategorian lajeihin. Näin ollen Prahassa voitettu MM-kulta tarkoittaisi jokaiselle Classicin pelaajalle ja valmentajalle 8000 euron palkintosummaa.

Classicia edustavia pelaajia oli Suomen joukkueessa yhteensä 10. Lisäksi valmentajat Samu Kuitunen ja Juha Jäntti ovat myös Classicin valmennustiimissä. Palkintopotti olisi kokonaisuudessaan siis 96 000 euron suuruinen.

Tampereen kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lauri Savisaari kuitenkin kertoi Aamulehdelle, ettei palkintorahan kohtalo ole vielä varma.

Savisaari perusteli, että salibandyn MM-menestys on rinnastettu olympialajeissa menestymiseen ja että urheilumenestyksestä palkitsemisesta tehdään aina erillinen päätös kaupunginhallituksessa. Lisäksi hän tarkensi, että palkitsemissummaan voi vaikuttaa myös käytettävissä oleva määrärahatilanne.

Salibandyn MM-kullan osalta ei ole vielä tehty lopullista päätöstä Tampereen kaupunginhallituksessa.

Linkki:
Aamulehden uutinen