Josba kiri peliin mukaan hurjissa maalitalkoissa – näin pelattiin lauantaina miesten Divarissa

Josban maalista palloa kaivettiin lauantaina 12 kertaa. Arkistokuva: Anssi Koskinen.

Josban maalista palloa kaivettiin lauantaina 12 kertaa. Arkistokuva: Anssi Koskinen.

Miesten Divarissa tahkottiin lauantain aikana viisi ottelua. Joensuussa Josba ja EräViikingit Akatemia järjestivät todelliset maalijuhlat.

Ottelussa taottiin kaikkiaan 22 maalia. EV Akatemia oli lopulta parempi maalein 12-10.

Avauserän jälkeen lukemat olivat 3-2 vierasjoukkueelle. Toisen erän EV Akatemia vei tyylipuhtaasti 6-2 ja ajassa 47:04 akateemikot johtivat jo 11-4.

Josba kiri eroa kuitenkin melkoisella rytinällä ottelun viimeisellä kympillä kiinni. Ajassa 58:17 tilanne oli jo 11-9. Vapauttava 12-9 -maali syntyi kuitenkin vain puoli minuuttia myöhemmin. Isännät kavensivat vielä kertaalleen puoli minuuttia ennen loppua.

Josba teki maaleistaan kolme ilman maalivahtia. EV Akatemia puolestaan onnistui vain kertaalleen tyhjään maaliin.

Kentän herra ja hidalgo oli huimat 5+3 -tehot iskenyt EV Akatemian Juho Niinikoski. Miikka Martikainen teki yhden ja syötti kolme osumaa. Kaikkiaan akateemikoilla oli mukana vain 11 kenttäpelaajaa.

Josban tehonikkarina toimi Santtu Siponen pistein 2+3. Miika Kosonen iski hattutempun.

Muissa Divarin peleissä voittoihin ylsivät ÅIF, Tiikerit, Merikoski SBT ja O2-Jyväskylä.

Miesten Divari
16:00 ÅIF-NJ 9-7 Ottelutilastot
17:00 Tiikerit-SalBa 8-6 Ottelutilastot
17:00 Josba-EV Akatemia 10-12 Ottelutilastot
18:00 Merikoski SBT-Rangers 7-6 Ottelutilastot
18:00 LNM-O2-Jyväskylä 3-10 Ottelutilastot