Kooste: Hoikkasen upea soolo ratkaisi tuplapanostrillerin 1818 katsojan edessä

Janne Hoikkanen purjehti SPV:n puolustuksen kahville. Kuva: Kuvakaappaus videolta.

Janne Hoikkanen purjehti SPV:n puolustuksen kahville. Kuva: Kuvakaappaus videolta.

SPV kohtasi 25-vuotisjuhlaviikonlopun ensimmäisessä kotiottelussaan lauantaina TPS:n. TPS oli lopulta jatkoajan jälkeen parempi maalein 8-7.

Juhlakamppailua seurasi Seinäjoki Areenassa mainio yleisömäärä, sillä paikalle oli tullut kaikkiaan 1818 katsojaa. Kyseessä oli vielä kaiken lisäksi tuplapanos, kun ottelussa kisattiin sarjapisteiden lisäksi siitä, kumpi jatkaa Suomen Cupin välieriin.

Suurilukuinen yleisö sai siis makeaa mahan täydeltä runsaan maalimäärän, huipputorjuntojen ja jatkoajalle venyneen ratkaisun myötä. Tällä kertaa kotiyleisö joutui pettymään, sillä TPS:n Janne Hoikkasen tekemä jatkoaikamaali varmisti kaksi pistettä ja cupin jatkopaikan turkulaisille. Hoikkasen upea soolo-osuma on nähtävissä videolla ajassa 10:13.

TPS:n tehokkaimmat ottelussa olivat kuitenkin kolme maalia tehnyt Mikko Hautaniemi, kolme syöttänyt Lauri Stenfors, pistein 2+1 onnistunut Eero Jalo ja tehot 1+2 tehnyt Miko Kailiala. SPV:n puolelta parhaiten onnistui kolmosketju ja eritoten pisteet 2+2 nakuttanut Joni-Arttu Sieppi.

Ottelutilastot