Kooste: Komeaa katseltavaa – näin Suomi voitti neljännen MM-kultansa

Suomi onnistui kisojen kovimmissa paikoissa. Kuva: Ville Vuorinen / Salibandyliitto.

Suomi onnistui kisojen kovimmissa paikoissa. Kuva: Ville Vuorinen / Salibandyliitto.

Suomen miesten salibandymaajoukkue voitti neljättä kertaa maailmanmestaruuden. MM-finaalissa kaatui Ruotsi maalein 6-3.

Suomi johti ottelua jo 2-0, mutta Ruotsi kampesi tasoihin. Tämän jälkeen sinivalkoiset ottivat kuitenkin taas kuskin paikan ja karkaisvat aina 5-2 -johtoon saakka. Ruotsi kavensi rankkarista, mutta Sami Johansson iski tyhjiin loppulukemat.

Suomen tehokkain oli pistein 2+1 Peter Kotilainen. Konkaripuolustaja Juha Kivilehto osui kahdesti. Ruotsin maaleista kaksi teki Alexander Rudd.

Edellisen kerran MM-kisat pelattiin Tshekissä 2008. Tuolloin Suomi voitti ensimmäisen MM-kultansa samalla areenalla.

Ottelutilastot