Kooste: Latvia yllätti Tshekin salibandyn MM-kisoissa – KrP-pelaaja osui kahdesti

Latvia juhli sunnuntaina kisaisäntien kustannuksella. Kuva: IFF

Latvia juhli sunnuntaina kisaisäntien kustannuksella. Kuva: IFF

Tshekki ja Latvia mittasivat toisiaan sunnuntaina salibandyn miesten MM-kisojen alkulohkon ottelussa Prahassa. Latvia voitti kamppailun lopulta maalein 4-3.

Tshekki vei avauserän maalein 1-0, mutta toisessa erässä Latvia oli etevämpi maalein 3-1. Kolmannessa erässä molemmat joukkueet osuivat perätysten, ja Latvian johto piti loppuun asti.

Latvian tehopelaaja oli kahdesti maalannut Nokian KrP:n Morics Krumins. Maalivahti Janis Salcevics pysäytti 28 laukausta. Tshekin tehopelaajia olivat Tom Ondrusek (2+1) ja Adam Delong (1+2).

Latvia kohtaa lohkovaiheen viimeisessä pelissä Saksan ja Tshekki Sveitsin. A-lohkon kaksi parasta joukkuetta etenevät suoraan puolivälieriin ja kaksi huonompaa neljännesvälieriin. Sveitsi on kerännyt neljä pistettä, Tshekki sekä Latvia kaksi ja Saksa on toistaiseksi pisteittä.

Ottelutilastot