Kooste: Suomalaisvalmennuksesta nauttiva Australia lähellä MM-historiansa parasta saavutusta

Janne Kainulainen (vas.) ja Seppo Pulkkinen (oik.) luotsaavat Australian maajoukkuetta. Kuva: IFF

Janne Kainulainen (vas.) ja Seppo Pulkkinen (oik.) luotsaavat Australian maajoukkuetta. Kuva: IFF

Australia ja Puola kohtasivat maanantaina miesten MM-kisojen C-lohkon kamppailussa. Australia oli ottelussa parempi maalein 4-2.

Australia iski kamppailun avausmaalin ensimmäisessä erässä ja johti kahden erän jälkeen peliä maalein 2-1. Kolmannessa erässä Australia osui kahdesti ja Puola kertaalleen, joten kengurumaa nappasi arvokkaan päänahan.

Voiton myötä Australia voi edetä ensimmäisen kerran MM-historiansa aikana kisojen neljännesvälieriin. Joukkue hävisi ensimmäisen pelin lohkoa johtavalle Virolle, mutta on voiton myötä Puolan edellä lohkossa. Viimeisessä ottelussa joukkue kohtaa jumbona olevan Thaimaan, ja Australian tulisi venyä vähintään tasapeliin, jotta jatkopaikka varmistuisi. Ottelu käynnistyy tiistaina klo 11 Suomen aikaa. C- ja D-lohkoista etenee neljännesvälieriin kaksi parasta joukkuetta.

Australia on osallistunut MM-kisoihin vuodesta 1998 alkaen. Nykymuotoisissa kisoissa maan paras sijoitus on 14. Jos joukkue etenee neljännesvälieriin, niin sijoitus on varmuudella 12 parhaan joukossa.

Australia pelaa kisoissa suomalaisvalmennuksen alaisena. Päävalmentajana toimii kokenut Seppo Pulkkinen ja aisaparina Welhot-luotsi Janne Kainulainen.