Kukkola oli mukana hyvässä ja pahassa Ruotsia vastaan: ”En näe katastrofina, että hävittiin tämä peli”

Jani Kukkola (keskellä) syötti kaksi maalia Ruotsia vastaan, mutta istui myös kahdesti jäähyaitiossa. Kuva: Ville Vuorinen

Jani Kukkola (keskellä) syötti kaksi maalia Ruotsia vastaan, mutta istui myös kahdesti jäähyaitiossa. Kuva: Ville Vuorinen

Suomi ja Ruotsi kohtasivat lauantaina salibandyn miesten MM-kisojen avauspäivän Prahan O2 Arenalla. Ruotsi voitti kamppailun maalein 5-4 vahvan päätöserän siivittämänä.

Kamppailun ensimmäinen erä oli tasainen, ja Ruotsin peli pakka olevan sekaisin. Toisessa erässä Ruotsi sai pallollisen hallinnan, mutta Suomi puolusti hienosti, osui kolmesti vastaiskuista ja lähti päätöserään 4-2-johdossa. Kolmannessa erässä mentiin vahvasti Ruotsin komennossa ja joukkue vei sen nimiinsä maalein 3-0.

Kokenut Jani Kukkola näki, että Suomi passivoitui liikaa kolmannessa erässä.

– Kaksi erää oli tosiaan hyvää peliä ja sitten ehkä passivoiduttiin liikaa, eikä uskallettu lähteä enää niin paljon pallon kanssa liikkelle kuin kahdessa ensimmäisessä erässä. Tänään olisi ollut ehkä enemmänkin tarjolla kuin mitä saatiin, mutta ihan ok startti kuitenkin, Kukkola arvioi pelin jälkeen.

Jos ajatellaan tulosta, niin onko tuolla tuloksella mielestäsi merkitystä?

– Ei me ikinä ainakaan häviämään lähdetä. Nähtiin taas vähän, missä se kova peli menee ja miten kaveri pelaa. En näe sitä mitenkään katastrofina, että me hävittiin tämä peli, Kukkola linjasi.

Suomi pelasi verrattaen harvinaisella pelisysteemillä, sillä käytössä oli koko pelin ajan kaikki neljä hyökkäysketjua. Kukkola näki siinä peluutustavassa positiivisia puolia.

– No siis pääasia, että kaikki pääsivät pelaamaan. Nyt saatiin kaikki jalkeille heti turnauksen alussa, ja uskon sen olevan turnauksen edetessä vain positiivinen seikka, että kaikki saivat pelin alle, eikä tarvinnut kylmissään istua. En tiedä onko se niin epätavallista, sillä 2010 pelattiin ihan finaalikin neljällä kentällisellä. Kokonaisuuden kannalta hyvä juttu, Kukkola vakuutti.

Sentteri oli pelissä mukana niin hyvässä kuin pahassa. Toisaalta mies tarjoili kaksi mainiota maalisyöttöä, mutta toisaalta otti myös kaksi jäähyä. Niistä ensimmäisen jälkimainingeissa Ruotsi iski toisen maalinsa.

– Toki kaksi syöttöä, mutta kaksi jäähyä ei ole niin hieno homma. Tässä vaiheessa pitää vähän kokeilla mikä oli tuomareiden linja, mutta tänään se oli tuollainen. Mielestäni oli kaverilla vähän teatteriakin niissä mukana, mutta sellaista se on. Ei muistella niitä ja mennään eteenpäin.

Ensimmäinen jäähy ei ollut ihan hirveän järkevä tempaus kokeneelta pelaajalta, ja sen oikeudellisuuden Kukkola myönsi itsekin.

Mitä siinä ensimmäisessä jäähyssä tapahtui?

– Siinä veskari otti vähän mailasta kiinni, ja työnsin hänet takaisin sinne, ja se oli tietysti selvä jäähy. Selvä tilanne, mutta se on sellaista, Kukkola avasi.

Suomen alkulohkossa pelaavat myös Norja ja Tanska. Toiseksi mainittu tulee Suomen vastustajaksi maanantaina Suomen aikaa klo 17.45 alkavassa ottelussa.

– Nyt mennään hotellille lepäämään ja käydään vähän syömässä. Huomenna käydään vähän sitä Tanskaa läpi, että mitä tuleman pitää. Eletään ihan hetkessä koko ajan ja sen mukaan mennään eteenpäin, Kukkola kertoi tulevaan otteluun valmistautumisesta.