Nykyn arvio mestaruushumusta: ”Mennään tuonne koppiin ja varmaan taas uin jossain”

Petteri Nykyn povaus osui oikeaan, sillä mies pääsi kuin pääsikin kastumaan pukukopissa. Kuva: Ville Vuorinen / Salibandyliitto

Petteri Nykyn povaus osui oikeaan, sillä mies pääsi kuin pääsikin ”uimaan” pukukopissa. Kuva: Ville Vuorinen / Salibandyliitto

Suomen päävalmentaja Petteri Nykky johdatti sinivalkoisen salibandymaajoukkueen jo kolmannen kerran lajin maailmanmestareiksi. Hallin käytävällä tepasteli mestaruuden ratkettua tyytyväinen mies.

Nykyn johdolla Suomi voitti maailmanmestaruuden myös vuosina 2008 ja 2010. Ensimmäinen mestaruus tuli myös tämän vuoden kisakaupungissa Prahassa. Eroa aiempiin mestaruuksiin löytyi ainakin suoritustavassa.

– Sillä tavoin ainaki, että tuli vieraskentällä kuitenkin aika selkeästi. Jokainen tarina on omansa. Tässä oli paljon kaikenlaista matkan varrella, Nykky aloitti.

– Minä uskoin näihin ukkoihin, ja kyllä vain vanhat pelasivat aika hyvin, kun piti pelata. Mikakin (Kohonen) pelasi alkusarjassa varmaan isoimmat minuutit ja vähän kävi tuossakin pyörähtämässä kentällä. Juhis (Juha Kivilehto) on taas sellainen, että hän haluaa voittaa näitä pelejä. Silloin kun ollaan tiukimmassa mahdollisessa paikassa, niin hän ei rupea jännittämään.

– Pylsyn kenttä saatiin aika pitkälle pidettyä piilossa, mutta olisi se ollut kiva läväyttää vasta tähän peliin. Se kortti oli kuitenkin käytettävä jo eilen, koska tuo välierä on vedenjakajaottelu, kun siinä on varmistettava pääsy finaaliin, Nykky jatkoi.

Välierän jälkeen Nykky toivoi, että paras peli on vielä edessä. Hän ei kuitenkaan kokenut, että finaalipeli oli niin sanotusti projektin jäävuorenhuippu pelillisesti.

– Eilen oli sellainen peli. Finaali oli tällainen win win -case. Jatkossahan tämä tekee minun työstäni huomattavan paljon hankalampaa. Toisaalta uskon, että tässä on jo sen verran valveutunutta ryhmää, että tämä porukka rupeaa tekemään töitä. Meillä on kuitenkin se vuoden 2028 strategia. Haluamme esimerkillämme näyttää, että ainakin miehet ovat sitoutuneet siihen.

– Varmaan tuosta nuoremmasta päästä Lastikkaa ja muita saattaa hyvinkin pelata vielä silloin. Kansahan sitä ei tietysti enää sitten halua, koska hän on silloin jo niin vanha (32). Ollaan pyritty siihen, että tämä on meidän näköinen joukkue, ja jälkikäteen miettien en vaihtaisi mitään pois, Nykkyi maalaili jo tulevaakin.

Nykky on saanu matkan varrella melko paljon kritiikkiä osakseen. Miestä itseään se ei ole hetkauttanut.

– Olen sitä mieltä, että kritiikki on hyvä juttu. Siellä saattaa joku osua ihan oikeaankin. En minä sitä kiellä. Aivan hirveästi en kerkeä lukemaan, kun tehdään tuossa Jäntin (Juha), Samun (Kuitunen) ja Henun (Henri Toivoniemi) kanssa tätä vähän niin kuin ammatiksemme.

– Aina saa tietysti kritisoida. Viime vuoden World Games meni vähän siten, että kun 2016 tuli mestaruus, niin se täytti mahaa osalta meidän pelaajista. Tässä näki sen, että urheilun kiima on kuitenkin tallella näillä jätkillä ja tiedetään, että kotikisat ovat edessä. Tiedän sen, että se mitä olet edellisellä kerralla tehnyt, ei riitä enää seuraavalla kerralla. Minä toivon, että ne jotka jäivät rannalle, tekevät valtavasti töitä, jotta minun homma vaikeutuisi, Nykky paalutti.

Välierän jälkeen Nykky viittasi joukkueen kirjakeskusteluihin, joita on käyty pitkin viikkoa. Nykyn mukaan jokainen pelaaja oli tosiaan lukenut kirjan ennen reissua ja esitteli sen joukkueelle.

– Idea oli siis se, että jokainen tuo itselleen merkittävän tai ylipäänsä hyvän kirjan kertoi siitä sitten tarinaa muille. Siellä oli aika hyviä avautumisia. Eilen oli peli onneksi neljältä, niin käytiin loput neljä läpi, Nykky kertoi.

Nykyn vieraillessa KalloCastissa Toni Lötjönen otti puheeksi, että Nykystä kirjoitetusta ”Alkemistista” voisi hyvin tehdä uudelleenpainoksen. Voisi luulla, että maailmanmestaruus ja tulevat kotikisat tarjoaisivat otollisen mahdollisuuden tuolle projektille.

– Ei sen aika vielä ole. Ensin pitää saada jotain aikaiseksi.

Eikös tässä nyt ollut tarpeeksi?

– Joo, mutta tässä ollaan matkalla ja vasta tien alussa. Viime huhtikuussa päästiin vasta kunnolla puikkoihin ja tässä on sellainen hyvä kasvutarina menossa. Haluaisin, että se jatkuisi ja nousisi entisestään. Siten, että suomalainen kansa näkisi sen siten, että nämä täälläkin mukana olevat jätkät tekevät jo aika hyvin töitä. Edelleen osa joutuu käymään töissä ja osa pelaa opiskelun ohessa. Se on myös hyvä juttu toisaalta.

– Se on Oskari Saaren juttu oikeasti. Kyllä minä narraattoriksi lähden jos hän pyytää, Nykky vakuutti.

Mestaruusjuhlista Nykyllä oli ennakkoarvio, mutta lopullinen juoni ei ollut vielä tiedossa.

– Mennään tuonne koppiin ja varmaan taas uin jossain. Sitten kuivatellaan ja lähdetään syömään. Koutsien kanssa mennään varmaan tuonne leijonaluolaan, hiljennytään hetkeksi ja katsotaan miten kävi. Annetaan puheenvuorot itse kullekin.

– Ei ole oikeasti mitään käryä mihin tästä mennään. Tähtään yleensä vain siihen, että kun pelit loppuvat, niin se on siinä, Nykky avasi.

Alkemistin mukaan Nykyn suosikkijuomiin on kuulunut Jägermeister-alkoholijuoma. Tällä kertaa se ei kuitenkaan tule ilmeisesti olemaan mukana juhlinnassa.

– Ei. Nyt en ole pitkään aikaan maistanut mitään tuon sorttista. Olen mennyt jo pidemmän aikaa vedellä, mutta kyllä saataan jotain ottaakin, jos joku jotain tarjoaa, Nykky päätti.