Pääkalloanalyysi: Kyynisen kliininen Suomi rankaisi Tshekkiä alkeellisista puolustusvirheistä

Suomi pääsi rankaisemaan Tshekin helpoista virheistä, kirjoittaa analyytikko Jani Hakkarainen.

Suomi pääsi rankaisemaan Tshekin helpoista virheistä, kirjoittaa analyytikko Jani Hakkarainen.

Suomi kaatoi isäntämaa Tshekin salibandyn miesten MM-kisojen välierässä lukemin 7-2. Analysoin ottelun tilanteeseen 5-1, jossa peli lopullisesti ratkesi. Kolme viimeistä maalia olivat kosmetiikkaa. Suomen kaksi viimeistä maalia syntyivät tyhjiin.

Analyysi tulee tehdä kummankin joukkueen pelitavan näkökulmasta. Joukkueiden tavoitellut pelitavat olivat käytännössä yhtenevät, koska Tshekin päävalmentaja Petri Kettunen loi Suomen pelitavan kahdella edellisellä kisaperiodilla.

Sekä Tshekki että Suomi pyrkivät pelaamaan modernia vastahyökkäyspeliä. Tiivistetysti modernissa vastahyökkäyspelissä suljetaan vastustajan pääsy parhaalle maalintekosektorille puolustamalla sekä pallolla että ilman sitä. Vastustajaa rankaistaan hyökkäys- ja puolustuspelin virheistä.

Ottelun kuva muodostuikin juuri sellaiseksi, kun pelitavat antoivat odottaa. Kumpikin joukkue sai oman hyökkäysvuoronsa yrittää vastustajan järjestäytyneen puolustuksen murtamista. Kääntäen kumpikin joutui puolustamaan viisikkona toisen pitkää hyökkäystä.

Nopeat ylivoimahyökkäykset olivat ottelussa kiven alla, koska kumpikaan joukkue ei menetellyt palloa pahasti montaakaan kertaa. Tilastointini mukaan Suomi sai 5-1-tilanteeseen mennessä kolme nopeaa ylivoimahyökkäystä, Tshekki kaksi.

Varsinkin Suomi sumputti Tshekin nopeat hyökkäykset lähes aina jo keskialueella loistavalla palaamisella puolustukseen. Kun jäähyjä tai lähivapaalyöntejä ei myöskään vihelletty, ratkaisuksi muodostui pitkä hyökkääminen eli hyökkääminen järjestäytynyttä puolustusta vastaan tai itseasiassa kääntäen viisikkopuolustaminen.

Nimenomaan viisikkopuolustamisessa Suomi löi Tshekin selvästi. Isänniltä hukkui neljästi palloton Suomen pelaaja kohtalokkaasti. Ensin Joonas Pylsy jäi vapaaksi etutolpalle, kun Ville Lastikka kanttasi keskelle. Sitten tshekit unohtivat Mikko Leikkasen vapaaksi keskelle, jonne Pylsy syötti pallon alhaalta (2-0).

Kolmanneksi Lauri Kapanen rakensi vasemmalta syvältä ja Miko Kailiala unohtui takatolpalle (4-1). Lopulta Lastikka naulasi pelin lopullisesti jälleen oikealta, kun Peter Kotilainen veti tšekkien huomioon itseensä vasemmalla (5-1).

Kolmessa näistä suomalainen hukkui tšekiltä, kun sinivalkoinen pelaaja kuljetti palloa. Kirsikkana kakun päällä oli Pylsyn 3-0-osuma, jossa isännät rakensivat suorastaan kunniakujan Pylsylle nousta laidasta keskelle hyvään maalintekotilanteeseen. Tshekit sortuivat alkeellisiin perusvirheisiin omassa puolustuspelissään.

Ottelun ratkaisu oli siis se, että Suomi rankaisi kliinisesti tshekkejä pahoista nukahduksista puolustuspelissä. Suomelle vastaavia nukahduksia ei tullut koko ottelussa kuin aivan muutama. Suomen alueellinen miesvartiointi oli tshekkejä huomattavasti parempaa ja maalivahti Eero Kosonen itse varmuus tolppien välissä.

Suomen pitkän hyökkäämisen maalit syntyivät siten vastustajan perustason puolustusvirheistä. Hyvin tärkeää oli kuitenkin myös pallolla puolustaminen ja pelin rytmitys sitä kautta. Siinä Suomi oli suorastaan kyynisen hyvä. Joitakin kertoja kotiyleisö suorastaan turhautui Suomen pallon pitämiseen.

Parhaana esimerkkinä tästä oli kolmannessa erässä tilanne, kun peli oli 3-1 ja Tshekki osui tolppaan Suomen harvinaisesta puolustusvirheestä. Seuraavassa vaihdossa Nico Salon ykköskenttä piti palloa yli minuutin, mikä pohjusti Kukkolan kakkosen iskemän ratkaisevan 4-1-osuman heti perään. Suomen pelitapa toimi erinomaisesti.

Viisikkojen kohtaamisissa ottelun ratkaisuksi muodostui kolmoskenttien otatus, kun muuten oli hyvin tasaista. Siinä Suomen Pylsyn viisikko pyyhki lattiaa Tshekin Filip Langerin johtamalla koostumuksella. Erinomainen ottelu Kotilaiselta, Pylsyltä, Lastikalta, Leikkaselta ja konkari Juha Kivilehdolta.

Tehotilasto 1-5-tilanteessa

Suomi I (Salot)
0-0
Suomi II (Kukkolat)
1-1
Suomi III (Pylsyt)
4-0

Tshekki I
1-1
Tshekki II
0-1
Tshekki III
0-3